Share |

Nurmoolaasten hampaista ja vähän muustakin

Tiistai 5.3.2024 - Helena Tuuri-Tammela

Eilen istuimme pitkän aluehallituksen kokouksen. Asialistalla paljon tärkeitä asioita. Kahdesti päästiin äänestämäänkin. 

Muutetussa talousarviossa numerot oli kohdallaan, mutta lisätäänkö/poistetaanko lauseita tuotti äänestyksen Anneli-Helena 3-10, ja voittanut Helenan esitys lausekokonaisuutena liitettiin päätökseen lopulta yksimielisesti. Tästä olemme kaikki siis samaa mieltä; perusterveydenhuollon vahvistaminen ja kehittäminen!👍
NURMOO....  
Aluehallituksen kokouksen toinen äänestys oli suun terveydenhuollon laitteiden hankinnasta ja sijoittelusta. Tein esityksen, että Seinäjoelle rautatieasemalle rakentuvaan perhekeskus Aallokkoon ei siirrettäisi Nurmon hammashoidon laitteita, vaan Nurmoon jalkautuisi suuhygienisti tai hammaslääkäri, mikäli Seinäjoen kaupunki ei perisi vuokraa Nurmon tiloista. Äänin 8–4 Nurmonkin laitteet sijoitetaan Aallokkoon. Miksi olin eri mieltä? - no mm. siksi, että hammashoitolan vieressä on tuhannen oppilasta. 
Muista hammaspyykkisi! 🫶
Tärkeintä on ehkäistä hampaiden reikiintymistä. Vaikka hammaslääkärisi olisi naapurisi, purukalustosi pysyy suussasi loppuelämäsi priimana omin teoin ja valinnoin!
HVA:n kokoustiedote on luettavissa kokonaisuudessaan täältä:
https://www.hyvaep.fi/tiedote/aluehallitus-hyvaksyi-muutetun-talousarvion-vuodelle-2024/
Ensi maanantaina aluevaltuusto. Aluehallitus esittää aluevaltuustolle UTV-ohjelman päivitettyä versiota sekä muutettua talousarviota. Listalla on myös useita keittiötoimintojen rakenteeseen liittyviä muutoksia.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Etelä-Pohjanmaan aluehallitus, hammashoito, aallokko

Nurmoolaasten hampaista ja vähän muustakin

Tiistai 5.3.2024 - Helena Tuuri-Tammela

Eilen istuimme pitkän aluehallituksen kokouksen. Asialistalla paljon tärkeitä asioita. Kahdesti päästiin äänestämäänkin. 

Muutetussa talousarviossa numerot oli kohdallaan, mutta lisätäänkö/poistetaanko lauseita tuotti äänestyksen Anneli-Helena 3-10, ja voittanut Helenan esitys lausekokonaisuutena liitettiin päätökseen lopulta yksimielisesti. Tästä olemme kaikki siis samaa mieltä; perusterveydenhuollon vahvistaminen ja kehittäminen!👍
NURMOO....  
Aluehallituksen kokouksen toinen äänestys oli suun terveydenhuollon laitteiden hankinnasta ja sijoittelusta. Tein esityksen, että Seinäjoelle rautatieasemalle rakentuvaan perhekeskus Aallokkoon ei siirrettäisi Nurmon hammashoidon laitteita, vaan Nurmoon jalkautuisi suuhygienisti tai hammaslääkäri, mikäli Seinäjoen kaupunki ei perisi vuokraa Nurmon tiloista. Äänin 8–4 Nurmonkin laitteet sijoitetaan Aallokkoon. Miksi olin eri mieltä? - no mm. siksi, että hammashoitolan vieressä on tuhannen oppilasta. 
Muista hammaspyykkisi! 🫶
Tärkeintä on ehkäistä hampaiden reikiintymistä. Vaikka hammaslääkärisi olisi naapurisi, purukalustosi pysyy suussasi loppuelämäsi priimana omin teoin ja valinnoin!
HVA:n kokoustiedote on luettavissa kokonaisuudessaan täältä:
https://www.hyvaep.fi/tiedote/aluehallitus-hyvaksyi-muutetun-talousarvion-vuodelle-2024/
Ensi maanantaina aluevaltuusto. Aluehallitus esittää aluevaltuustolle UTV-ohjelman päivitettyä versiota sekä muutettua talousarviota. Listalla on myös useita keittiötoimintojen rakenteeseen liittyviä muutoksia.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Etelä-Pohjanmaan aluehallitus, hammashoito, aallokko

Vuosi sotea Etelä-Pohjanmaalla

Tiistai 2.1.2024 - Helena Tuuri-Tammela

Hyvää alkanutta uutta vuotta 2024!

Vuosi Sotea. Terveys on menestystekijä. 

Ensimmäinen Sote-vuosi tuli ja meni. Kustannus- ja toimintorakennetta ei ole vielä saatu oikealle tolalle. Jos siis oikeana tasona pidetään ainakin rahan riittävyyttä ja palvelujen ripeää saatavuutta. Raha ei ole näkyvä elementti. Kustannustasot ja varojen käyttö ei tunnu asiakkaalle, paitsi silloin kun palvelua ei saa lainkaan tai pitkällä viiveellä. Käsitys siitä, saako tarvitsemansa palvelun voi olla myös hyvin erilaista. Joku on tyytyväinen, että ´edes´ kuunnellaan, mutta joku toinen on tyytyväinen vasta, kun on päässyt kaikkiin laitteisiin. ”Kyllä oli hyvä lääkäri, kun kirjoitti lähetteen moniin kokeisiin sekä tutkimuksiin keskussairaalaan.” Tähän napataan vastapainoksi THL:n johtajan toteamus, että tässä uudessa rakenteessa ei tulisi käyttää niin paljon sairaaloita. Tämä visiohan ei voi toteuta, ellei perusterveydenhuolto toimi tai ei ole ennalta ehkäiseviä toimia; etenkin niitä jokaisen itse tekemiä arjentekoja perusterveyden ylläpitämiseksi.

Sote-täydellisyyttä ei varmasti edes saavuteta, koska sitä ei osata edes määritellä. Lisäksi talouspaineet ja säästöpuheet kirpaisevat. Miljardi alijäämä on jäätävä summa ja sen kattamisen aika törkeän lyhyt. Yhä erikoissairaanhoitoon raksuttaa rahaa suhteellisesti liikaa. Pyritään säästöihin, mutta painopiste ei vielä ole siirtynyt perustasolle. Kärjistystilastollisesti 10 % asiakkaista tuottaa 90 % kustannuksista. 

THL:n johtaja haastattelussa lisää aiheesta: https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010053690.html?utm_source=email&utm_medium=toimitus&utm_campaign=hs_uk_politiikka

Hesarin jutussa olleen tilaston (kuva) oikaisu; enää ei näin suoraviivaisesti kustannusrakennetta voi tilastoida. Palveluja integroidaan ja eurorajat hämärtyvät. Faktaa on kuitenkin se; sairastamme enemmän, lääketiede kehittyy ja Suomi vanhenee eikä veronmaksajien määrä kasva.

TAVOITE: Hoidetaan terveitä ja terveyttä sekä turvallisuutta. 

Tämän pitäisi olla The Punainen Lanka sosiaali- ja terveyspalvelujemme rakenteessa sekä vähentää myös pelastustoimen lähtöjä. Kokonaisuus ei ole yksin hyvinvointialueen tehtävä, vaan terveyden edistäminen on yksi tärkeimmistä kuntasektorin toimista. Kunta ja HVA rajapinnan ylittävä ja toisiaan täydentävä kosketus on vielä keskeneräinen. Sen merkitys ei ole avautunut. Ei ole terveysasioita, jotka kunta olisi saanut sysätä pois vastuultaan. Vastuu on vain muuttanut muotoaan. Uudistusta hinkattiin vuosia ja pakko välillä ajatella, että kyllä siinä aikaa tärveltiin niin perusteellisesti hukkaan. Liikaa hinkattiin ja sitten ei tietenkään saada toimenpantua rytinällä.

Järjestelmässämme on vinoumia, joka ei oikene ilman uuden perustan valua. Se on mahdotonta näillä pelimerkeillä. Vaikuttimena on myös epäterveellisyys. Suurin osa liikkuu liian vähän tai ei liiku ollenkaan, syödään mitä ja koska sattuu sekä kännätään ja vedetään kessua. Liian moni sortuu höpöheinään, josta on vakava baana auki raskaampiin aineisiin. Lapsiperheet eivät voi hyvin ja vanhemmuus on pulassa. Sukupolvien ketjuun opitut ja koetut asiat kasaantuvat ja kasaantuvat näkyen kylillä ja tilastoissa lastensuojeluilmoituksissa, nuorisorikollisuudessa sekä mielenterveysongelmissa. Valtavasti menetettyä.

Paletaan pohjaan. Eteläpohjalaiset eivät voi ylpeillä tilastollisilla elintavoillaan. Johdamme koko maan tilastossa diabetesindeksissä ja pärjäämme ”hyvin huonosti” myös sepelvaltimotauti-indeksissä. Painoindeksimme on muutaman vuoden aikana noussut 7 % ja on reippaasti raskaampi kuin maassa keskimäärin. Tarttis tehdä elintaparemontti. - Ei ne muutkaan hyvinvointi-indeksit meitä mairittele. Pitäisi vähintäänkin puhua ruotsia, koska tilastollisesti Pohjanmaan puolella on huomattavasti terveempi kansa. 

Terveydessämme on valtavia alueellisia sekä sosioekonomisia eroja. Terveyden eriarvoisuus on ennenaikaisia työ- ja toimintakyvyn menetyksiä, sairastumisia ja kuolemia. Ennenaikaisia. Terveys- ja hyvinvointierojen pienentäminen on menestymisen edellytys yhteiskunnalle.

Kehityksen suunnan muuttaminen ei ole yhden vuoden asia, mutta joku iso tavoite tulee olla. Kehitystä tulee ohjata isommin ja laajemmin. Pohtien juurisyitä ja korjata niitä, sillä oireiden hoito ei muuta isossa kuvassa tulevaa. Enkä voi sanoa olevani tyytyväinen siihen, miten päättäjät saavat sijaa. Yhdessä tavoitellaan, mutta sille ei tunnu löytyvän edes systeemin sisäistä arvostusta. Joutuukin kysymään, miksi päättäjiä pidetään rasitteena ja haittana? Joo, operatiivisia asioita on miljoonia, eikä sinne arjen hoitopäätöksiin voi sekaantua, mutta rakennemuutoksia pitäisi hioa yhdessä. Välillä ottaa pattiin. Ja vielä tämä: ihminen on sekä kuntalainen että hyvinvointialueen asiakas. Tämä yhtenäisyys pitää osata paremmin nähdä. 

Terveys on menestystekijä. Terveyden eriarvoisuuden vähentäminen on valtava haaste. 

STM raportissa nro 2023:16 ehdotetaan mm seuraavia toimia: 

Lapsiperheköyhyyden vähentäminen 

Kaikki lapset varhaiskasvatukseen 3-vuotiaasta alkaen 

Varmistetaan jokaiselle nuorelle perusasteen jälkeinen tutkinto 

Terveyttä edistävän ruokavaliosiirtymän toteuttaminen joukkoruokailuun panostamalla 

Terveysperusteinen vero 

Pidättäydytään kaupallisten intressien lisäämisestä alkoholimarkkinoilla 

Psykiatrisen avohoidon sijoittaminen kynnyksettömänä sote-palveluihin

Yllä olevien ehdotusten perustelut ja toteutuksen suuntaviivat STM 2023:23 Koko väestön terveys on yhteiskunnan menestystekijä : Ratkaisuja terveyserojen vähentämiseksi https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/164837/STM_2023_16_rap.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Näihin mietteisiin jätän viime vuoden. HIeman pitkä sanaisesti, mutta olipahan uudenvuodenpäivänä aikaa pohdiskella -pakkasta paossa lämpimässä tuvassa.

Toivotan terveyttä vuoteen 2024 ja sen yli!

Kommentoi kirjoitusta.

Aluevaltuusto äänesti / Etelä-Pohjanmaa

Maanantai 20.11.2023 - Helena Tuuri-Tammela

Aluevaltuusto kokousti tänään. Isoja investointeja suunnitelmassa. Äänestettiin siitä, onko Alavuden Sote-keskus vuokra- vai omistuskohde. Itse äänestin omistamisen puolesta, - näinhän tehdään Seinäjoen Aallokossakin jatkossa, koska vuokraaminen on pääoman valittamista yhteiskuntarahastolle. Kriittinen kohde, mutta ilman kaupungin vastaantulemista 9 miljoonalla en ainakaan minä tätä sietäisi. Heikosti siedän nytkin, koska ennustan, mitä tästä seuraa. Kun tuuli käy kaupungin laitamien yli jne. 

Toinen äänestys oli kannattamani Annelin esitys, että Kela -talon aiesopimus hyllytetään. Ei ole ihan nykypäivän niputtaa Seinäjoen keskustaan mm. hyvinvointialueen työikäisten sosiaalipalveluja samaan kompleksiin, koska Kelan päätöksiä tehdään etänä. En minä ainakaan usko, ettei Aallokosta olisi näille tuoleille löytynyt tilaa. Ehkä liikaakin lukkiuduttiin Nurmon hammashoitolaan ja osa saattoi asiassa jopa harhautua. Aallokossa on liki 12K neliötä tilaa. Sinne siirtyy siis paljon muutakin kuin hammashoitoa, perhekeskushan se on nimeltään. Parkkitalo tarvitaan viereen. Eipä tule senkään kustannus ilmaiseksi. Tiedättekö paljonko auton parkkipaikan rakentaminen maksaa.... Joo, huonompaa sijoitusta ei olekaan tai siitä pitää periä hinta. Business business.
Aallokkohan valmistuessaan väistämättä tarkoittaa, että Seinäjoen alueelta kasataan sosiaali- ja perusterveydenhuollon toimintoja asemalle rakentuvaan n. 50 miljoonan komistukseen. Samaan aikaa strategioidaan etä- ja digi- sekä liikkuvia palveluja, mutta haalitaan tiloja, vaikka tavoite on niitä vähentää. 
Voi ny yhyren kerran sanon mä, että kokonaisuuksia ei aina osata hahmottaa, -sinne ajallisen nurkan taa, että mitä tämäkin mahdollisesti pitkässä juoksussa tarkoittaa. 
Investointisuunnitelmassa vähemmän julkisuuttaa saavat muut kohteen. Paloturvallisuuden ohella mm. linjaus Isonkyrön uuden paloaseman puolesta, vuokrasitoumukset yhteisöllisen asumisen lisäämiseen sekä mm Alahärmän Leporannan osuuteen palveluketjussa. Paljon muutamia isoa ja pientä 10 0000 € polkupyöräkatoksesta kymmenien miljoonien vuokra tai rakennuttamis vastuuseen sekä mm tietoturvaan ja varastoihin. 
241 miljoonaa seitsemälle vuodelle erinäisiä suunnitelmia kantasairaalasta lähipalveluihin ja kaikkeen siltä väliltä. Huh huh vaan. Heikompaa huimaisi.
Korotettiin lainanostovaltuuksia peräti 60 miljoonaan, merkittiin osavuosikatsaus tiedoksi ja hyväksyttiin pelastustoimen palvelutasopäätös. Palvelustrategian päivitys aikataulutettiin ensi vuodelle. 
Ihmeen nopeasti meni kokous, 3 tuntia ja vartti päälle. Aamu toki ensin istuttiin aamukoulussa ja kuultiin etenkin pelastustoimen asioihin taustoja. Kaikkeahan ei nykypäivänä turvallisuuteen liittyen ei julkisesti voi puhua. Eikö tuo talousarvion rakentelukaan helppoa ole.

Kommentoi kirjoitusta.

Kokoustarina Isonkyrön valtuustosta

Torstai 9.11.2023 - Helena Tuuri-Tammela

Isonkyrön kunnanvaltuusto kokoontuu 

tänään torstaina 9.11. klo 18 valtuustosalissa.
Ennen kokousta 📸&☕
Kauankohan "budjettikokouksemme" kestää? ⏱️
Yleensä olemme olleet ripeitä, eikä "yksittäisten lyijykynien hankinnoista" ole väännetty. 
Asialistalla:
 👨‍👨‍👧‍👦Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2023–2027
🧩 Kunnanhallituksen toimenpiteet arviointikertomus 2022 
👶 Valtuustoaloite lasten kotihoidon kuntalisästä
🏡 Kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2024 
💰Tuloveroprosentin vahvistaminen vuodelle 2024.  
📊 Vuoden 2024 talousarvio sekä taloussuunnitelma 2025– 2026.
📖 Vuosittainen hyvinvointiraportti 2022
🏥 Palvelukeskuksen hoivaosaston muutos- ja laajennustöiden II-vaiheen lisämääräraha 
Verot💰
Palvelujamme ylläpitävät tulot.
Tuloveroprosenttia ehdotetaan nostettavan nykyisestä 8,86 -> 9,50.
Olemme nostaneet veroprosenttia edellisen kerran vuonna 2015 ja sen jälkeen on tapahtunut paljon. Sote uudistus leikkasi kuntien veroprosentteja 12,64. Sitä ennen kunnallisveron tuottomme oli 14,08 milj. € (2021) ja 15,28 milj. € v(2022). Kuluvana vuotena on arvioitu kertyvän 7,02 milj. €. Lisäksi valtionosuusjärjestelmä on muuttunut hyvin merkittävästi ja talous on yhä tiukemmalla. 💸
🪙Kunnilla on yhä merkittäviä lakisääteisiä tehtäviä. Suurin osa kustannuksistamme (57 %) on sivistyssektorilla, etenkin lasten ja nuorten koulutuksessa ja päivähoidossa 👪 Lisäksi teemme paljon, että kunnassamme olisi myös muita hyviä palveluja, kiinteistöjä sekä infraa. Elinvoimaan on satsattu ja uskottu tulevaisuuteen🫰
Pitääksemme kaiken erittäin tärkeäksi koetun panostuksen moniin eri asioihin -muita kuntia paremmin toimiviinkin asioihin-, olemme nähneet tarpeelliseksi tehdä pientä korotusta ansiotulon verotuksessa, mutta koskematta kiinteistöveroprosentteihin. Näin pystymme pitämään talouden tasapainossa, tekemään isoja poistoja rakennuksistamme (esim. Areena, koulut ja liikuntatilat, palvelukeskus). 
🏋Talouden tasapainottamistyö. Tähän valmisteluun on työryhmä valittu. Tavoite on löytää tehokkuutta ja säästöjä talouteen ensi vuoden aikana 440 000 €. Tästä syystä esim. lasten kotihoidon kuntalisää (200 €/kk 1-3-vuotias) ei vielä voida ottaa käyttöön. Meillä on meneillään myös palvelukeskuksen peruskorjaus. Se on välttämätön, että voimme ylläpitää nykykriteerit täyttävän rakennuksen, jossa hyvinvointialue voi järjestää ikäihmisten palvelupaikkoja kotikunnassamme 👩🏻‍⚕👨‍⚕
Talousarviosta sekä nuorten ja lasten asioista tuotan tekstiä myöhemmin. Nyt vielä verotuksessa. 
🏡🏘🏫 Nykyään kiinteistöveroprosenttien vaihteluvälit ovat: 
✔️ Yleinen kiinteistöveroprosentti tulee määrätä välillä 0,93–2,00 % 
✔️ Vakituisen asunnon kiinteistöveroprosentti tulee määrätä välillä 0,41–1,00 % 
✔️ Muiden asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti tulee määrätä välillä 0,93–2,00 % 
✔️ Voimalaitosten kiinteistöveroprosentti voidaan määrätä välillä 0,93–3,10 % 
✔️ Yleishyödyllisen yhteisön veroprosentti voidaan määrätä välillä 0,00–2,00 % 
Rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistöveroprosentti voidaan määrätä välillä 2,00–6,00 % (KiintVL 12b§:ssä mainitut kunnat: alaraja yleinen veroprosentti +3 %) 
🕵️‍♀️Pääministeri Petteri Orpon hallitus aikoo korottaa yleisen maapohjan kiinteistöveron alaraja 0,93 %:sta 1,30 %:iin vuodesta 2024 alkaen. Se edellyttäisi maapohjan veroprosentin eriyttämistä yleisestä kiinteistöveroprosentista. Jatkossa maapohjan kiinteistöveron vaihteluväli olisi 1,30–2,00 %. Alarajan korotuksessa 245 kuntaa joutuisi asettamaan maapohjan kiinteistöveroprosentin nykyistä korkeammaksi. Korotus nostaisi maapohjan kiinteistöveron määrää eniten niissä 42 kunnassa, joissa yleinen kiinteistöveroprosentti vuonna 2023 on nykyisen alarajan mukainen, kuten Isossakyrössä 🥺 Hallituksen esitys on annettu lokakuussa. Kuntaliiton verotusasiantuntijat kehottivat kuntia seuraavasti: "Vuoden 2024 veroprosenteista päätettäessä tulisi esitetty uusi lainsäädäntö ottaa kunnissa huomioon päättämällä ehdollisesti maapohjan verotuksen tasosta siinä tapauksessa, että 17.11.2023 voimassa olevan kiinteistöverolain mukaan maapohjan osalta sovelletaan vähintään 1,30 %:n tasoa." (Lähde Isonkyrön kunnanvaltuuston esityslista)
Keskimääräiset kiinteistövero%:t Etelä-Pohjanmaalla vuonna 2023:
✔️ yleinen 1,19 
✔️ vakituiset asuinrakennukset 0,57 
✔️ muu kuin vakituinen asuinrakennus 1,25 
Isossakyrössä kunnanhallitus ehdottaa kunnanvaltuustolle, että 
kiinteistöveroprosentit pidetään samoina kuin vuonna 2023: 
 ✔️ yleinen kiinteistövero 0,93 
✔️ vakituisesti asutut asuinrakennukset 0,65 
✔️ muut asuinrakennukset 1,10 
✔️ voimalaitokset 3,10 
✔️ yleishyödylliset yhdistykset 0,00 
Rakentamattomille kiinteistöille ei ole määrätty erillistä prosenttia. 
Näillä kiinteistöveroprosenteilla laskennallinen kiinteistöveron tuotto olisi n. 1 037 000 €.
🧊JOS Orpon hallituksen tahto nostaa yleisen kiinteistöveron alarajaa tulee sovellettavaksi jo vuoden 2024 verotuksessa, maapohjan kiinteistöveroprosentiksi määrättäisiin 1,30.
👷🧰 Palvelukeskus:
Muutos- ja laajennustöiden II-vaiheen lisämääräraha 327 494,78 €. Tästä 171 466,81 € on vuodelta 2022, mutta ne on maksettu tammikuulla -23. (Viime vuodelle varattua määrärahaa jäi käyttämättä 196 496,89 €.) "Todellinen" lisäkustannus 156 027,97 €. Vanhaa korjatessa tulee aina jotain pientä ylimääräistä sekä lisätöitä. Lisäksi palo-oviin ja spriklereihin varaudutaan 35 tonnilla.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Isonkyrön kunnanvaltuusto,

Aallokosta hieman

Keskiviikko 8.11.2023 - Helena Tuuri-Tammela

Voi ja oi. 

Mennäänpä taas Aallokkoon; Seinäjoelle rakentuvaan sote-tilojen kokonaisuuteen, jonka osalta on neuvoteltu miljoonia ja neliöitä, koska hanke on kallis. Tyyris. Markkinavoiman ja kaupunkikuvan mojova hintalappu. Kuka maksaa? Hyvinvointialue, joka tätä ei aloittanut eikä ennakkosuunnitteluun osallistunut. Tilaa toki tarvitaan, koska nykyisellään on väistötiloissa työntekijöitä ja asiakkaita. Millaista tilaa, minne ja missä määrin; siinä meni arvioinnit sekä päätökset aikojen aluksi prinkkalaan.
Seinäjoki aloitti rakennuttamisen STM:n poikkeusluvalla, myi hankkeen sijoitusrahastolle (ei ole hyväntekeväisyysjärjestö) ja koko juttu tuli 20 vuoden vuokrasopimuksena HVA:n niskaan -kylläkin irtisanomisehdolla- mutta edullisempaa kokonaisuutta on haettu pohtimalla jopa tuon tiilikasan ostamista. 
 Tänään....
I-P artikkelissa on palstamillejä Asematalosta ja kuvituskuvat markkinoivat loistoa. Maalaisjärkinen osaa laskea, onko kaarevat lasiseinät kalliita vai ei, mutta mitään tekemistä niiden läpi asemakäytävään heijastuvalla auringolla eri suunnista ei ole sosiaali- ja terveyspalvelujen kanssa. Asematalo ei sisälly Aallokkoon, on nyt vain samassa kompleksissa.
Arvannette, että tämä Aallokko -case on sapettanut, kun tätä päätösvyyhtiä on selvittänyt. Lisäksi ensi maanantain aluehallituksesta tullee olemaan taas pitkä kokous, kun tätäkin puidaan. 
Aallokon vuokraamisen asia jäi 6.2.2023 pöydälle esityksestäni ja Kaitsun sekä Annelin kannatuksesta. Äänin 5–7. Onneksi. 
Kyllä ennen kaikki oli paljon paremmin, kun kunnat ja kaupungit sai ihan itte päättää, minne rahansa törsäsivät.... - Aikuisten oikeasti SOTE-uudistus tuli ihan liian myöhään. Jarruja kaikelle rakennuttamiselle ja sopimiselle olisi pitänyt löydä päälle aikaisemmin. Mutta kun ei, niin tästä mennään "eteenpäin, kokonaisena maakuntana."
Terkkuja sinne Seinäjoen kaupungintalolle. Kiireen vilkkaa ne neuvottelut käyntiin junan pysähtymiseksi myös Ylistaron asemalla. -Tämä on asia, josta jaksan muistuttaa joka vuosi monta kertaa. Valitsette itse, muistutanko kritiikillä vai kiitoksella.
https://ilkkapohjalainen.fi/uutiset/t%C3%A4lt%C3%A4-aallokon-ty%C3%B6maalla-n%C3%A4ytt%C3%A4%C3%A4-nyt-my%C3%B6s-viereinen-kerrostaloty%C3%B6maa-k%C3%A4ynnistyi

Kommentoi kirjoitusta.

Päätöksiä tai ei

Keskiviikko 20.9.2023 - Helena Tuuri-Tammela

Otsikko kertoo esityksen. Päätöksiä ei ole vielä tehty.

https://yle.fi/a/74-20050911
🖋️Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue käynnistää yt-neuvottelut ja tiukan säästöohjelman – palvelut digitalisoituvat, pieniä terveysasemia lakkautetaan
🖋️Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue pistää palvelut ja henkilöstön remonttiin. Pienet terveysasemat jäävät historiaan ja tilalle tulevat digitaaliset palvelut. Yt-neuvottelut käynnistetään.
👆 lue Ylen uutinen yllä olevasta linkistä 👆
Nyt olemme saaneet julkisuuteen esimakua siitä, millainen on kymmenien miljoonien säästöihin tähtäävä viranhaltijaesitys. Siinä on myös vahva konsulttien siveltimen jälki. Samaa kurjuutta kuin koko maassa. Tiedämme, että on säästettävä, mutta tiedämme myös sen, että ilman oikeita perustaa vahvistavia valintoja tehty säästäminen on kustannus toisessa kohdassa. Suuri ei ole aina ratkaisuna kaunis.
 
Sote-uudistus on pitkänsitkeä projekti, jonka valmistelun vuosikymmenten aikana palvelujen integrointi jäi uudistuksen laahaavassa kehityksessä jälkeen. Ainainen huoli kuntapuolella oli budjettirahojen riittäminen ja se, millainen lasku pompahtaa erikoissairaanhoidosta. Verotulojen avulla pystyttiin ratkomaan asioita itsehallinnollisesti.
Nyt erittäin vaativan ja laajan palvelurepertuaarin järjestämisen osalta ns. itsehallinto on hyvinvointialueella, mutta sen todellinen itsehallinto on torso. Valtio kiristää raharuuvia; alueille lasketut eurot perustuvat muutaman vuoden takaiseen aikaan, jonka jälkeen palvelutarve on muuttunut, kustannukset nousseet ja rakennukset maksavat enemmän; kaikki vaatii enemmän kuin on annettu. Säätävätkin vielä lisävelvoiteita ja tiukempia vaatimuksia. 
Alueelle rahoitus tulee velkaantuneelta valtiolta kansan verotuloista (huoltosuhde! ei varmasti tarvitse muistuttaa siitä erikseen, tiedämme kyllä). Jaossa on tilanteeseen nähden vähemmän rahaa ja täysin mahdottomia aikarajoja toimintojen sopeuttamiseen, kehittämiseen ja uudistamiseen. Ikään kuin näin iso kokonaisuus vääntyisi uuteen asentoon parissa vuodessa tuosta noin vain suit sait sukkelaan. Lista toimista pitää olla ministeriössä lokakuun 24. päivä tai ei laula kunnian kukko. 
Etelä-Pohjanmaalla kokoontuu aluehallitus ensi viikon tiistaina ja seuraavalla viikolla maanantaina aluevaltuusto. Tiukka aikataulu. Hirmuisen kapea aikaikkuna. Näitä esitetyn ohjelman taustoja ja sen kautta tehtyjä pohdintoja, olen saanut satamäärin sähköpostiini jo aiemmin, mutta medialle ja henkilöstölle eilen esitettyjä valintoja ei päättäjäkään vielä ole nähnyt. Aluehallituksen esityslistaa ja etenkin UTV:n aineistoa odotan mielenkiinnolla ja sen ääressä tulee kulumaan kymmeniä tunteja ennen tiistain kokousta. 
Uudistus, tuottavuus ja vaikuttavuus = UTV.
Tässä valmistelussa ja esityksenä tulevassa ohjelmassa täytyy olla jotain hyvääkin. Pakko, koska Soten tarkoitus oli hillitä kustannuksia ja mahdollistaa ihmisen ympärille toimivat palveluketjut. Nyt pitää hyvät asiat kaivaa ylös. Keskittäminen ei voi olla lähtökohta. Esimerkiksi liikkuvat palvelut ja digitalisaatio pitää ottaa käyttöön, mutta ei valojen sammuttamisella maakunnasta.
Olen kriittinen, mutta myös realisti; jotain joudumme kaikki sietämään. Vaikeita päätöksiä, joissa pitää valita kokonaisuudelle parhaat mallit. Nappasin aamulla jo yhden harmaan hiuksen päästäni. Pitää laskea, montako niitä tämän syksyn aikana kasvaa. Syytän siitä Sotea ;) 
Eilisestä tiedottamisesta kirjoittaa myös Ilkka-Pohjalainen, mutta teksti on maksumuurin takana: https://ilkkapohjalainen.fi/uutiset/etel%C3%A4-pohjanmaan-hyvinvointialue-hakee-mittavia-s%C3%A4%C3%A4st%C3%B6j%C3%A4-toimitus-seuraa-tiedotustilaisuutta?fbclid=IwAR0z0Erzfw2qIJDMCX27CVdx_HCiW5DR_wqBUCZOz2X-1A7ANxOeor5iDDw
Pohjankyrö:
https://www.pohjankyro-lehti.fi/artikkeli-6.4.588972.fc33459ca3
Myös muut alueemme paikalliset lehdet avaavat asioita, mutta en kerää muita linkkejä tähän nyt enempää.

Kommentoi kirjoitusta.

Isossakyrössä valittiin

Perjantai 16.6.2023 - Helena Tuuri-Tammela

Eilen torstai-illalla Isonkyrön kunnanvaltuusto piti tilinpäätöskokouksensa. Listalla oli myös asuntovuokrauksen ja Stormossenin lainojen takaukset sekä tälle vuodelle ajoittuneiden investointien lisämäärärahojen käsittelyt.

Valtuusto valitsi puheenjohtajiston kauden loppuun. Puheenjohtajana jatkaa Jaakko Pukkinen. 1. varapuheenjohtajaksi valittiin Jyrki Ala-Reini, koska tehtävästä halusi jättäytyä sivuun Miko Heinilä. 2. varapuheenjohtajana jatkaa Sirkku Loukola.
Kunnanhallituksen kausi on sidoksissa valtuuston puheenjohtajiston kauteen, joten myös se valittiin eilen. Päätöksen pöytään koputusta edelsi samojen nimien ääneenluku kuin nyt istuvana olleiden syntymätodistuksissa lukee. Mandaatitkin pysyivät samoina.
Tulin yhä valituksi kunnanhallituksen 1. varapuheenjohtajaksi. Tehtävä on tärkeä, koska voi olla tekemässä linjauksia ja päätöksiä määrätietoisen ja pitkäjänteisen kunnan kehittämisen eteen. Kiitos luottamuksesta!
Vielä muutama rivi rahasta.
Vaikka kunnan talous on ollut hyvin hanskattua, ei voi näinä arvoituksellina vuosina ottaa reippaita kiinteitä kuluja mutu-tuntumalla. Valtuusto esityksestäni palautti kotihoidontuen kuntalisän valmisteluun. Tiedot ja laskelmat puuttuvat kuluista ja muista sivuvaikutuksista päivähoitopaikkojen organisoitiin niin kunnallisella kuin yksityiselläkin puolella. Kunnanhallitus esitti, että ei oteta kotihoidontuen kuntalisää nyt käyttöön vaan arviointien ja selvitysten jälkeen asia ratkaistaan. Alkuperäisessä aloitteessa ollut 100 € kuntalisä 2-ikävuoteen saakka on extempore pompautettu 200 € ja 3 ikävuoteen saakka. Saatesanoilla, että kyllä kunnanhallitus ne rahat jostain katselee. Minä en henkilökohtaisesti ainakaan aio maksaa enempää veroja, joten hieman enemmän pitää löytyä perusteluja. Asia palautui selkein äänin käsittelyyn.
Vaikka rahaa on, riittää myös lakisääteisiä tehtäviä. Vuoden 2023 ja 2024 kuntatalouden ennusteet ja leikkaukset (mitä hallitusneuvotteluissa tapahtuukaan?) eivät lupaa hyvää. 
Vuoden 2022 tilinpäätöksessä vuosikate oli hyvä, 3 331 680,30 €. Aiempien vuosien investointien (mm. Isokyrö Areena ja vesilaitos) poistot rasittavat kunnan taloutta ja ovat korkeat 1 750 787,96 €.
Isonkyrön kunnan tilikauden 2022 tulokseksi ja ylijäämäksi muodostui 1 580 892,34 euroa, jonka jälkeen kunnan taseeseen kertyneeksi ylijäämäksi muodostuu 13.690.841,37 euroa.
Kertynyt ylijäämä on 3 107 €/as
Lainaa 616 €/as. 
Kunnan lainakanta on 2,715 milj. € (3,270 milj. euroa v. 2021). 
Uutta lainaa ei ole vuoden 2022 aikana otettu.

Kommentoi kirjoitusta.

Ensimmäinen tilinpäätös oli nolla

Perjantai 31.3.2023 - Helena Tuuri-Tammela

Alueellista huomenta. Pientä kokoussumaa on pukannut. Tämän viikon maanantain aluehallitukseen kokoukseen lähettivät toissa viikon torstaina sellaisen 60 asiapykälän pumaskan, että 'verenpaineet nousi'. Kokouksesta lopputulos useiden pykälien kohdalla oli tämä: "siirtyy siirtyy siirtyy". Päättäjä päättää perehdyttyään, ei pelkän "listan" mukaan.

Tänään vuorossa osa 2, ensi tiistaina osa 3.
Päästään perjantaiaamuna allekirjoittamaan nolla, -tilintarkastajat sekä tarkastuslautakunta pohtii loput. Toki asialistalla on muutakin kuin hyvinvointialueen tilinpäätös viime vuodelta. Sairaanhoitopiirin kertyneet ylijäämätkin lähtee jakoon. Tämä päätös olisi pitänyt tehdä kyllä jo aikaisemmin, koska nyt kunnat ovat saaneet arvuutella jakotapaa ja heidän tilinpäätökset ovat parhaillaan viimeisteltyjä. Tällä kunta-aikajanalla tämä nyt ei mennyt yhtään putkeen.
Perjantaina on siis vuorossa tilikokous. Listalla on yhteensä 14 tilinpäätöstä ja yhden rahaston selvitys. Vain kolme näistä pitää allekirjoittaa tilintarkastukseen; Eskoo, sairaanhoitopiiri ja hyvinvointialueen ikioma. Muut tiedoksi merkittäviä konsernista, eli ne ovat osuuksia tai tyttäriä lähinnä sairaanhoitopiiriltä. Ihan heti ei muista, kuinka monta prosenttia jonkin kiinteistöyhtiön osakepääomasta HVA omistaa ja mikä on tulos tai taseen loppusumma 🫣 Onneksi ei tarvitsekaan ulkoa tuollaisia muistaa!
HVA:n toimielinten esityslistat löytyvät asianhallintajärjestelmästä: https://hyvaep-julkaisu.tweb.fi/ktwebscr/epj_kokl_tweb.htm
Pöytäkirjan tarkastamisen jälkeen ne ovat myös saatavilla ym linkistä.
Aluehallitus: 7/2023 4.4.2023 09:00
Aluehallitus: 6/2023 31.3.2023 08:00
Aluehallitus: 5/2023 27.3.2023 09:00

Kommentoi kirjoitusta.

Äänestän. Äänestän Kurvista

Tiistai 28.3.2023 - Helena Tuuri-Tammela

Eduskuntavaalit!

Sunnuntaina 2.4. on varsinainen vaalipäivä.
Minä äänestän Kurvisen Anttia, koska hän on paras.
Osaava, vaikuttaja, asioidenhoitaja, ripeä, helposti lähestyttävä, mukava, huumorintajuinen, reilu ja kuunteleva. Hänen näytöt valtakunnallisesta vaikuttavuudesta ja lakeuden asioiden hoitamisesta on erinomaiset usealta vuodelta! 
Antti Kurvinen -luja lakeuden puolustaja
#anttikurvinen #eduskuntavaalit2023 #keskusta

Kommentoi kirjoitusta.

Isonkyrön valtuuston asioosta

Torstai 23.2.2023 - Helena Tuuri-Tammela

Tänään on kotikunnassani valtuuston kokous. Asialistalla on yksi asia: Kokkokankaan runkovesilinjan uusimisen lisämääräraha.

Vuosi vaihtui ennen kuin runkovesilinjan uusiminen oli valmis. Siis se osuus, jota nyt uusitaan. Tämä ei ole koko linjan mittainen projekti. Kunnassa ei ole siirtomäärärahoja vaan eletään vuosi kerrallaan. Vuoden vaihteessa putkilinjasta oli valmiina noin 80%. Vuodelle 2022 varatusta 230 000 € investointimäärärahasta on käytetty noin 150 000 €. Jotta investointihanke saadaan loppuun, on käsiteltävä lisämääräraha.
Valtuustolle kunnanhallitus esittää, että se myöntää hankkeelle 80 000 € lisämäärärahan kuluvalle vuodelle. Vastaava summahan säästyi viime vuodelta. Asiaa on valmistellut tekninen lautakunta
Kokous valtuustosalissa to 23.3. klo 19.30.
Kokousta ennen huomioita, onnitteluja ja kahvitusta sekä informaatiota SoTe- ja pelastusasioista.
#isokyrö

Kommentoi kirjoitusta.

Aallokon palauttaminen valmisteluun!

Tiistai 7.2.2023 - Helena Tuuri-Tammela

Avaruutta. Varautuminen tuleviin tilatarpeisiin tarkoittaa yleensä tyhjiötä ennenkuin se tuleva osuu kohdalle, jos osuu. Jopa yksiön kokoisia työtiloja. Tilatehokkuutta kannattaisi miettiä ensimmäiseksi, -ennen perustuksen valua. Julkinen rakentaminen on historiankirjoittajille hedelmällinen aihe. Siitä voisi tehdä jopa vitsikirjan rakennusmääräysten liitteeksi.

On tuo Aallokon paikan valintakin haastava. Tilaa on vain ylöspäin. Siinä on nyt monttu rautatieaseman parkkialueella. (Parkkitalo, kyllä sekin tuonne vielä tulee.) Eli jos tuo onkin 50 vuoden kuluttua pieni, siirretäänkö junarataa? No, ehkä asemarakennuksen voi purkaa. Liian iso se lieneekin.
On tullut mieleeni myös tämä: vasen käsi ei hoksaa, että oikea käsi piirtää toiveiden tynnyriä. 
Esitin palauttamista. Haluan vastauksia.
Artikkeli tilaajalle:
https://ilkkapohjalainen.fi/arki-ja-hyvinvointi/aluehallitus-%C3%A4%C3%A4nesti-perhekeskus-aallokko-palautui-jatkovalmisteluun-kaupungilta-pen%C3%A4t%C3%A4%C3%A4n-lis%C3%A4selvityksi%C3%A4

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Aallokko, asian jatkovalmistelu

Hyvinvointialueet aloittivat

Keskiviikko 11.1.2023 klo 16.17 - Helena Tuuri-Tammela

Syksyn 2022 meni istuessa. Lukemalla papereita ja pohtimalla ehdotuksien vaikutuksia. Kyselemällä ja keskustelemalla. Porukalla pohtimalla. Ennakkovalmistautumisen jälkeen oli aina kokous. Kokouksen jälkeen täytäntöönpano tai jopa oma vuoro toimia pöytäkirjantarkastajana (siihenkin työhön menee parhaimmillaan tunti pari kokouksen jälkeen).

Kokouksissa. Viime syksy oli hyvin kokousrikas.

Etelä-Pohjanmaan aluevaltuusto kokousti viime vuonna yhdeksän kertaa. Käsitteli yhteensä 185 asiapykälä. Kokouksista viisi ajoittui syyskaudelle. Muun muassa organisaatioon, asiakasmaksuihin, ohjeisiin ja sopimuksiin liittyvien asioiden ohella joulukuulla oli THE kokous; käsiteltiin talousarvio 2023 sekä alustavia inevestointeihin liittyvien asioiden linjaamista kolmemme seuraavalle suunnitelmavuodelle.

Jokaista kokousta ennen myös aluevaltuustoryhmä kokoustaa ja käsittelee esityslistaa. Lisäksi pidimme omia seminaarejamme.

Aluehallitus valmistelee kaikki aluevaltuustolle tulevat asiat. Lisäksi sillä on runsaasti päätösvaltaa niihin asioihin, jotka eivät hallintosäännön mukaan ole valtuuston käsiteltäväi tai jotka eivät ole viranhaltijoiden päätettävissä.

Aluehallitus kokoontui viime vuonna yhteensä 19 kertaa ja käsitteli yhteensä 513 asiapykälää. Kokouksista 13 oli kesätauon jälkeen. Osa istunnoista oli 7 tunnin mittaisia ja kahta kokousta pidettiin kahtena päivänä.

Osallistuminen vaatii muutakin kuin hyviä istumalihaksia. Satojen sivujen esityslistat tulee lukea ja ymmärtää lukemansa sekä esitysten vaikutukset. Omatoimisen pohtimisen ja lukemisen ohella Keskustan aluehallitusryhmä kokoontuu ennen aluehallitusta yhdessä käsittelemään listan asioita; mitä mieltä esityksistä ollaan, mitä muutoksia ehdotetaan jne.  

En ole laskenut tunteja, paljonko hyvinvointialueen työhön kulutin vapaa-aikaani viime vuonna. Useita vuorokausia. Syksylä otin muutamia vapaapäiviä töistä, koska en enää mitenkään ehtinyt paikata tekemättä jääviä tunteja yöllä tai viikonloppuna, koska luin aluehallituksen esityslistoja ja tutkin asioita.

Aluehallituksen jäsenen työmäärä ei tullut minulle yllätyksenä. Ensin toki keväällä ajattelin, että oikeestiko emme kokousta päiväkausia pohtimassa asioita. NO sitä isoa työtä tekivät monet työryhmät eli eri sektorien viranhaltijat jaostoissa pohtimassa muutoksen käytännön toimia.

Näin suuri alueellinen hallintomuutos on työläs. Asetuin ehdokkaaksi ollakseni siinä mukana ja vaikuttaakseni, joten tiesin aikataulun olevan tiukan eri asioiden käsittelyssä.  Muutoksen alkamisen aikataulu oli 1.1.2023 ja sillä siisti. Perustat piti olla silloin valmiina. Nyt alkaa vielä jatkuvan kehittämisen tukeminen. Todellisen palvelutyön sosiaalipalvelujen, terveydenhoidon palvelujen sekä pelastuspalvelujen arjessa ja pyhässä tekevät hyvinvointialueen työntekijät. Päättäjät ovat osa demokratiaa ja päätöksien tekijöitä.

Ensi perjantaina 13. päivänä on jännä päivä. Hyvinvointialueemme vakinaiset työntekijät saavat palkkatilinsä uudelta organisaatiolta. Yli 8000 maksua; meneekö ne oikein ja ennen kaikkea se, että meneekö ne tilille. Pohjanmaan hyvinvointialue näytti hyvää esimerkkiä viime vuonna, kun mikään ei tuntunut natsaavan ja osa henkilökunnasta odotti palkkaansa kauan. Kaikkea ei vieläkään ole saatu sujumaan tai korjatuksi. Tammikuun viimeisenä päivänä maksetaan vielä määräaikaisten ja sijaitstn tilejä, ja varmasti vielä oikaistaan lisäosiin liittyviä maksuja,joiden osalta tuo 13. päivän potti ei välttämättä mennytkään vielä kohdilleen.

Noin 10 000 työtekijän organisaatio. Se on iso porukka, alueemme hyvinvoinnin tekijät.  Kiitos heille jo nyt. Jos meitä päättäjiä hieman hyvinvoitnialueen syntymäpäivä 1.1.2023 jännitti, niin varmasti teitäkin. Hienosti kuitenkin meni ja palvelut toimivat!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Aluevaltuusto, Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue

Hyvinvointialueen kevät

Maanantai 6.6.2022 klo 7.13 - Helena Tuuri-Tammela

Tämä kolumnini on julkaistu
Pohjankyrö -paikallislehdedssä
ma 6.6.22022

Hyvinvointialueen kevät

Tammikuun aluevaalipäivän jälkeen alkoi työntäyteinen uusi arki. Kalenteria täyttivät lukuisat Teams -istunnot ja päättäjäinfot. Sähköpostiin tulvi kutsuja sinne ja tänne. Onneksi olin seurannut valmisteluja jo useita vuosina, joten vauhtiin oli helppo hypätä.

Erityisesti sai olla iloinen äänien keskittämisen tuloksesta. Ilmiö oli vallalla koko maakunnassa, joten harva pystyi haalimaan ääniä kotikunnan ulkopuolelta. Valtuutettuja on kaikista Etelä-Pohjanmaan kunnista, joten se tuo uudistuksen toimeenpanolle loistavan pohjan. Keskustan hyvän tuloksen turvin myös lähipalvelujen näkökulmaa voidaan ylläpitää.

Äänipotilla on muutakin merkitystä kuin päästä läpi valtuustoon. Jos aikoo todella ajaa asioita, pitää olla ytimessä. Kova tuki kotiseudulta mahdollisti sen, että puolueensa kärkisijoilla olevaa ei ohitettu. Eri tehtävien jakamisesta tulee helposti raakaa peliä. Esimerkiksi kuutta keskustan aluehallituspaikkaa tavoitteli 20 henkilöä. Vain teidän tuellanne oli mahdollista saavuttaa vaikuttavin luottamustoimi. Yksittäiset luottamushenkilöt toki eivät ole yksin mitään, joten merkitystä on taidolla saada näkökulmat esiin oman ryhmänkin sisällä.

Aluehallituksen lisäksi  työnsä ovat aloittaneet neljä lautakuntaa. Myös vaikuttamistoimielimet on valittu. Parhaillaan tehdään strategiaa. Lukuisten työpajojen ja ajankohtaisseminaarien ohella pitää lukea kotiläksynsä. Tutkia ja pohtia erilaisten tausta-aineistoja sekä ujuttaa näkökulmia eri asioihin.

Taustatyötä on tehty paljon erilaisissa valmistelevissa jaostoissa. Eri linjauksista tehdään päätöksiä syksyn aikana. Kaikki ei varmasti ole selvää ja helppoa, koska myös päättäjien pohjatiedoissa ja käsityksissä on eroja. Pienoiseduskuntamaisuus tuo esille puolueiden välisiä eroja, politikointiakin. Tällaista ei ole esiintynyt muissa maakunnallisissa luottamustoimissa, joten toivottavasti yhtenäinen linja kuitenkin alkaa hahmottua pian.

Meneillään ovat ensimmäiset rekrytoinnit. Toukokuulla aluevaltuusto valitsi hyvinvointialuejohtajaksi Tero Järvisen. Muita johtajien virkoja täytetään kesäkuulla sekä valtuuston että hallituksen kokouksissa. Kaikki tehtävät ovat olleet sisäisessä haussa, koska alueen henkilöstö siirtyy liikkeenluovutuksena  kuntayhtymien ja kuntien sosiaali- ja terveyssektorilta sekä pelastustoimen henkilöstöstä.

Ei uudistusta ilman haasteita. Huolta tulee riittämään työntekijöiden jaksamisesta ja saatavuudesta sekä kokonaisuuden rahoituksen riittävyydestä. Uudistus osuu aikaan, jolloin talouskriisin ainekset ovat jo ilmassa.  Kiinteät kulut vievät ison potin budjetista. Oma mörkönsä on ICT-kustannukset sekä valtava kiinteistömassa, jonka vuokriin kuluu 10 % talouspotista.

Hyvinvointialueen organisointi on kesken, mutta valmistelu etenee aikataulussa. Valtuutetut aloittivat työnsä vasta maaliskuussa, joten kaikki ei vielä voi olla valmiina. Luottamushenkilöt päättävät suurista linjoista ja periaatteista. Reipas puoli vuotta aikaa hetkeen, jolloin yhteenliittyvien organisaatioien tulee toimia saumattomasti samaan suuntaan. Jokainen luottamushenkilön ja työntekijän tulee mahdollistaa  uuden hyvinvointivointialuetta toimivan nimenomaan asukkaiden hyväksi. Kestäväksi ja toimivaksi turvaksi, avuksi ja terveydeksi.

Helena Tuuri-Tammela
Etelä-Pohjanmaan aluevaltuutettu Isostakyröstä

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Aluevaltuusto, Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue

Kiitollinen ja nöyrä

Torstai 27.1.2022 klo 20.52 - Helena Tuuri-Tammela

Kiitos! 

Viime sunnuntaina 23. tammikuuta valittiin Suomeen aluevaltuustot hyvinvointialueille, Helsinkiä ja Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Olin ehdokkaana ja tulin valituksi, isoo kiitos kaikille minua äänestäneille lähes tuhannelle eteläpohjalaiselle. 

Miltei jokainen eteläpohjalainen kunta sai aluevaltuustoon vähintään yhden edustajan, vain Isojoen kunnasta ei varsinaiseksi edustajaksi valittu ketään, mutta 1. varavaltuutettu Keskustan 23-jäsenisessä ryhmässä on isojokelainen.

Aluevaltuustossa paikat jakaantuvat seuraavasti (suluissa puolueen kannatus): Keskusta 23 (37,4 %), Kokoomus 16 (25,3 %) Perussuomalaiset 8 (13,7 %), SDP 6 (10,0 %), (KD) 3 (5,2 %), Vasemmistoliitto (Vas.) 1 (2,8 %), Vihreät 1 (2,6 %) ja uusi ryhmittymä VKK 1 (2,4 %).

Oman vaalitulokseni jälkeen ei voi kieltää ensimmäisen tunteen ollen iloinen, nöyrä ja kiitollinen. Valtavan paljon kotiseutuni ihmisiä, joille olin heidän ainokaisen äänensä kohde ja siten luottamuksen arvoinen. Äänisaaliini 954 oli koko hyvinvointialueen yhdeksänneksi suurin ja Keskustan ryhmän kuudenneksi paras. Kotikunnastani sain 40 % kannatuksen ja keskustan äänistä 90 %.  Kyllähän tässä on vielä sulateltavaa. Työmäärä uuden hyvinvointialueen alkaessa on valtava. Onneksi olen asioihin perehtynyt jo useiden vuosien ajan seuratessani sote-uudistuksen valmistelua tiiviisti. 

Nyt alkaa uuden rakentaminen ja kehittäminen, jotta maakunnassa on hyvinvointia ja elinvoimaa sen jokaiseen kolkkaan heijastuen. Edelleen olen Etelä-Pohjanmaan laitapuolustajana matkassa. 

Kiitos_ilm_Pkyro_27.1..png

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: aluevaalit, demokratia, Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue, aluevaltuusto

Sunnuntaina äänestetään!

Torstai 20.1.2022 klo 12.27 - Helena Tuuri-Tammela

Sunnuntaina 23.1. on aluevaalien varsinainen vaalipäivä.
Äänestyspaikat ovat avoinna klo 9-20.

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen aluevaaleissa äänestävät
seuraavien kuntien äänioikeutetut asukkaat:  
Alajärvi Alavus, Evijärvi, Ilmajoki, Isojoki, Isokyrö,
Karijoki, Kauhajoki, Kauhava, Kuortane, Kurikka, Lappajärvi,
Lapua, Seinäjoki, Soini, Teuva, Vimpeli ja Ähtäri.

Etelä-Pohjanmaan Keskustan ehdokkaiden numerot ovat 158–230.
Isokyröläinen Keskustan ehdokas
Helena Tuuri-Tammela nro 225

* * * * *

Asuinpaikkasi määrää, minkä hyvinvointialueen ehdokkaita voit äänestää.
kotiosoitteesi määrää myös sen, mille äänestyspaikalle voit mennä.

Se on ilmoitettu sinulle Ilmoitus äänioikeudesta -kirjeessä.

* * * * *

Maakuntaraja on ääniraja! 

Pohjanmaan hyvinvointialueen aluevaaleissa saavat äänestää
VAIN seuraavien kuntien äänioikeutetut asukkaat:
Kaskinen, Korsnäs, Kristiinankaupunki, Kruunupyy, Laihia,
Luoto, Maalahti, Mustasaari, Närpiö, Pedersören kunta,
Pietarsaari, Uusikaarlepyy, Vaasa ja Vöyri.

Pohjanmaan alueella Keskustan ehdokkaiden numerot ovat 7–22

Käytä äänioikeuttasi. 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: aluevaalit, demokratia, Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue, aluevaltuusto

Ennakkoäänestys päättyy tänään ti 18.1.

Tiistai 18.1.2022 klo 8.00 - Helena Tuuri-Tammela

Ennakkoon voi äänestää vielä tänään.

Kotiseudullani ennakkoäänestyspaikat ovat
Isossakyrössä kirjastossa klo 14–19 ja
Ylistaron monitoimikirjastossa klo 9–18 sekä
Halkosaaren koulu, Kitinojantie 49.

Ennakkoäänestyksen voi suorittaa missä tahansa virallisessa ennakkoäänestyspaikassa.
Tästä linkistä löytyvät kaikki Suomen ennakkoäänestyspaikat ja niiden aukioloajat:
https://tulospalvelu.vaalit.fi/AV-2022/fi/kuntalista.html

Äänestä viimeistään vaalipäivänä, ensi sunnuntaina 23.1. klo 9–20.

Varsinaisen äänestyspäivän paikka on merkitty ilmoitukseen äänioikeudestasi,
jonka olet saanut postitse vuoden vaihteessa. 
Ota mukaasi asiakirja, jolla voit todistaa henkilöllisyyesi.

#aluevaalit2022 #tuuritammela #laitapuolustaja 
#keskusta #eteläpohjanmaa #eteläpohjanmaanhyvinvointialue

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: aluevaalit, ennakkoäänestys

Myös kunnan elinvoimasta on nyt kyse!

Maanantai 17.1.2022 klo 15.54 - Helena Tuuri-Tammela

Vuoden kuluttua aloittaa hyvinvointialue toimintansa täällä Etelä-Pohjamaalla. Sillä hetkellä kuntien vaativasta tehtäväkentästä poistuu sosiaali-, terveys- sekä pelastustoimenpalvelut rahoituksineen, kustannuksineen ja haasteineen hyvinvointialueelle. Kyse on arkipäivämme tärkeistä ja vakavista palveluista, perhesuunnittelusta alkaen ja viimeiselle matkalle päättyen.

Kunnalle jäävät tehtävät ovat yhä tärkeitä!

Kunnalla säilyy itsehallinto ja sen tehtävät tulee hoitaa hyvin. Kunnalle soteuudistus on elinvoima-asia; se joko vie tai tuo vetoa ja pitoa. On tärkeää, että palveluverkostomme täällä maakunnan laidalla on kunnossa ja puolustettavissa. Sen pitää vastata työelämän ja asumisen tarpeisiin maaseudulla.

Johtajien ja esimiesten vastuulla on henkilöstön työhyvinvointi ja toimintojen kehittäminen. Hallinnon työpisteet ovat yhdellä mäellä ja/tai maakunnassa. Osalla jopa ns. liikkuvana. Käsiä tarvitaan auttamiseen, hoivaan ja pelastamiseen; paperinpyöritys ei voi olla Soten ykköstehtävä. Veikkaan, että hallintohenkilöstöä tulee pitkässä juoksussa vähenemään.

Isossakyrössä työnantaja vaihtuu 91 henkilöllä (ml. tukipalvelu), noin kolmasosalla. Koko E-P:n alueella yhteensä noin 9000 työntekijällä (julkinen sektori). Isossakyrössä muutoksessa ovat mukana henkilöt, jotka tekevät näitä palveluja. Hallinnon osuus on hyvin pieni. Jokainen työntekijä on tärkeässä roolissa nyt ja tulevaisuudessa.

Kuntiin jää toimitiloja, joita vuokrataan 3 v (+1 v optio) sopimuksella. Tilojen käyttö tulee vakinaistaa vahvaksi ja palvelujen hyvän tarjonnan tueksi. Kaiken kaikkiaan tilojen, irtaimiston sekä sopimusten siirto on vaativa lenkki.

Vaaliväittelyissä on heitelty rahaa ilmaan. Eli puhetta puoluetuesta, joka on terminä populismia. Nykyinen kuntalaki mahdollistaa tuen valtuustoryhmien toimintaan. Sama pykälä on laissa hyvinvointialueista. Jos rahaa olisi, sillä pitäisi olla järkevä käyttötarkoitus. Esim valtuustoryhmille tietojen hankinta sekä selvitystyöt päätöksenteon tueksi.

Äänestämisen oikeus käyttöön!

Mitä aktiivisemmin pienessä kunnassa äänestetään, sitä paremmat mahdollisuudet saada edustaja aluevaltuustoon. Ei kaupungintorin laidalla asuvilla ole palvelujen läheisyyden kanssa mitään ongelmaa nyt tai tulevaisuudessa. Meillä on. Käytä äänioikeuttasi! 

EP_laitapuolustaja_225_.png

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: aluevaalit

Meillä on tavoite

Perjantai 14.1.2022 klo 14.16 - Helena Tuuri-Tammela

Sinulla ja minulla on yhteinen tavoite, lähipalvelut.
Hyvinvointialueen lasten, nuorten ja perheiden,
työikäisten ja Iäkkäiden palvelut sekä erityisryhmien palvelut.
Perhesuunnittelusta alkaen, elämänkaaren edetessä, vaikeinakin hetkinä.
Ja arvokkaassa lopussa, saatossa kohti viimeistä leposijaa.
Lasten, nuorten ja perheiden tukemista, jotta voidaan ennaltaehkäistä ongelmia, pahaa oloa ja lastensuojelun tarvetta. Erityisryhmille tukea kotiin ja jatkuvaa tukea tarvitsevalle paikka läheltä. Myös valintoja, onko ikäihmiselle hoiva lähipalvelua vai toisella puolella maakuntaa. Vapaaehtoistyön ja yrittämisen arvostusta, jotta myös järjestöt ja yksityiset palveluntuottajat tukevat erilaisissa elämäntilanteissa.
Kyse on myös terveyspalveluista ja pelastustoimesta. 🚑🚒
Sote-uudistus koskee mm. seuraavia palveluja:
✅ sosiaalihuollon palvelut, kuten sosiaaliohjaus ja sosiaalinen kuntoutus
✅ avoterveydenhuollon palvelut (kuten ennaltaehkäisevä neuvolapalvelu)
✅ pelastustoimen palvelut
✅ perusterveydenhuolto
✅ erikoissairaanhoito ja sairaalapalvelut
✅ hammashoito, suun terveydenhoito
✅ mielenterveys- ja päihdepalvelut
✅ koulukuraattorin ja -psykologin sekä terveydenhoidon palvelut
✅ äitiys- ja lastenneuvolat, diabetes- ja muistineuvolat
✅ aikuissosiaalityö
✅ lastensuojelu
✅ vammaispalvelut
✅ ikääntyneiden asumispalvelut
✅ kotihoito
✅ kuntoutus
📝 Käytä äänioikeuttasi! 2️⃣2️⃣5️⃣

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: aluevaalit, lähipalvelut, sosiaali- ja terveyspalvelut, pelastustoimi

Aluevaalit: äänestä!

Keskiviikko 12.1.2022 klo 15.17 - Helena Tuuri-Tammela

Aluevaalin aakkosia

Ensimmäiset aluevaalit ovat 23. tammikuuta. Olen ehdokkaana Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella. Hyvinvointialueella tuotetaan vuoden 2023 alusta kaikki sosiaali- ja terveyspalvelumme sekä palo- ja pelastuspalvelut.  Rakenteellisesti muutos on iso.

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueelle valitaan 59 valtuutettua. Sama määrä aluevaltuutettuja valitaan myös Pohjanmaan hyvinvointialueelle, joihin naapurikuntamme Laihia ja Vaasalainen Vähäkyrö kuuluvat. Vaalituloksen myötä valitaan muut aluehallinnon luottamushenkilöt.

Aluevaalien ennakkoäänestys alkaa 12.1. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 23.1.

Vaalit toimitetaan suhteellisina, kuten kuntavaalitkin, joten ehdokkaan saama äänimäärä ratkaisee, miten hän sijoittuu eri puolueiden ehdokaslistalla. Mitä enemmän ääniä, sitä suurempi mahdollisuus tulla valituksi aluevaltuustoon.

Äänestäminen aluevaalissa on siis ensiarvoisen tärkeää, että menestymme ja vaikutamme alueemme palvelurakenteeseen. 

Kun Isollekyrölle mahdollistettiin vaihtaa maakuntaa Etelä-Pohjanmaalle, samassa yhteydessä linjattiin terveyspalvelujemme hallintomalli. Isokyrö on osa Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialuetta, jossa vuoden 2023 alusta kaikki alueemme sosiaalipalvelut, perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito sekä palo- ja pelastustoiminta järjestetään. Maantieteellisesti sijoitumme Ylistaron selän taakse ja tulemme olemaan vahva kumppani alueen palveluverkosto puolustajina.

Tammikuussa äänestetään siitä, onko palveluillamme laita-alueiden puolustus kunnossa. Meitä jokaista kiinnosta, saako hoitoa ja pääseekö lääkäriin. Meitä kiinnostaa jokaiselle jokapäiväiset asiat.

On kyse siitä, millaisia ja missä sosiaali- ja terveyspalvelut ovat. Merkitystä on alueemme lähipalveluilla. Siksi myös minä olen ehdolla.  Parhaillaan rakennan omaa verkostoani vaalityöni tueksi. Olet tervetullut mukaan kampanjaan alueemme lähipalvelujemme puolesta.

Keskustan aluevaalitavoite on vahvat ja toimivat lähipalvelut. Keskustan keskeisin tavoitetta on, että jokaisessa kunnassa on sosiaali- ja terveysasema sekä paloasema, hoitoon pääsee ja apua saa oikea-aikaisesti sekä ihminen on palvelujen keskiössä. Näitä minä olen valmis puolustamaan. Lisäksi nyt, kun hyvinvointialueen hallinnon rakenteet luodaan, tuon laajan kokemuksellisen osaamiseni hallinnosta alueelle. Tavoitteena on ihmisille päätösvaltaa heidän asioissaan. Keskustan linja on vastakohta keskittämisen linjalle, jota ennen muuta ajaa siniset ja punaiset voima.

Aluevaalissa ja hyvinvointialueen kehittämisessä pitää pärjätä.
Siihen tarvitaan jokaista meistä.  
Käytä äänioikeuttasi. 

Helena Tuuri-Tammela nro 225

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: aluevaalit, demokratia, Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue, aluevaltuusto

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »