Share |

Juhannustaikoja

Lauantai 25.6.2016 klo 14:36


Rankoja

Juhannusta on vietetty ja toppatakkia ei ole kaivattu. Hienoa! Ja minä olen hikoillut koko keskikesän edestä.

Sain päähäni juhlistaa Suomen suvea hyttysten keskellä, paarmojen saaliina ja risujen vankina. Heitin auton peräkoppiin raivaussahan sekä kaksitahtista pönikällisen, mehua ja kumpparit. Huruutin perämaille, joutomaille.

Huhkin ja hääräsin. Pajut, lepät ja koivut saivat kyytiä, kun niiden varjoista esiin kaivettiin epämääräisiä männyn ja kuusen taimia. Tasan viimeinen hetki pelastaa ne. En ole aiemmin voinut niille mitään muuta kuin katsoa päältä ja voivotella. Naapurin tontille kun ei voi mennä sahaa soittamaan. Nyt oli tilanne muuttunut, ja pääsin polttamaan kaloreita.

Viisi tankillista bensaa paloi työmaalla ja tulostakin tuli. Hiki valui kypärän sisältä ja valjaiden pehmusteistakin olisi voinut vääntää vettä. Paarmat eivät tehneet montaakaan osumaa, kun olin sentään tajunnut ottaa suihkeet mukaan. Hyötyliikuntaa toden teolla. 

Aikamoisen siivun siivosin pöpelikköä. Pakkasin kamppeet autoon ja huruutin kotiin, suihkun kautta sohvalle. Siinä sitä sitten piti harmitella, että Polar ei ollutkaan ollut muutamiin päiviin ranteessa. Ei tulosta aktiivisuudesta. Ahersinko siis turhaan ;)

Joku tarkoituskin tällä urakalla on. Ohessa sivutuote, muutama ranka päätyäkseen aitaan. Jos vielä huomenna lepäisi ja ehtisi tehdä ne juhannustaiatkin.

Iloista keskikesää kaikille!


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini