Matkaan....

Perjantai 26.12.2008 klo 10.05 - Helena T-T

Jouluksi kaikki rauhoittuu, niin meilläkin. Koti on siivottu ja lahjat jaettu. Onneksi Joulupukki oli tänä vuonna hyvin käytännöllinen ja tenavatkin saivat lahjoja, joilla on todellista käyttöä. Leluja ei kertynyt montaakaan ja niistä on ollut sitäkin enemmän riemua. Äidillä oli kyllä haastava työmaa saada kasaan kahden kiepin autorata, mutta toimii se vain. Lisäksi julistauduin vielä legoisinööriksi, kun minä olen aina se ressukka, joka etsii virheitä rakennelmista, kun ne eivät käyttäydykään siten kuin pitäisi kuten nyt oli käydä Markuksen star wars lennokille. Olen siis saanut leikkiä kokonaisen joulupäivän uusilla leuluillani ;-)

Nyt kun käärepaperitkin on poissa silmistä saa uusi tohina alkaa: pakkaaminen. Aiomme hiihdellä ja lasketella kokonaisen viikon Ylläksellä, joten viiden hengen perhe kun lähtee reissuu vähintäänkin peräkärry on perässä. Siellä kulkevat samalla myös ystävä perheemmekin sukset, että henkilöautossa sisällä on parempi matkustaa.

Lomaviikkoa olen odottanut kuin kuuta nousemaan. Ajatus tuntureille!

Uusi vuosi tuokin mukanaan varmasti ripakopallisen uusia haasteita, joten akut ladataan kuntoon.  

Ihanaa Vuodenvaihdetta kaikille palstani aktiivisille seuraajille!

 

Helena 

 

Jouluviikkoa!

Maanantai 22.12.2008 klo 9.23 - Helena T-T

Tänään on päivän valoisuutta enemmän kuin eilen. Faktaa, mutta huomaamatonta, vaikke eilen olikin talvipäivänseisaus. Onneksi maa on peittynyt valkoiseen lumipeitteeseen, joten vuorokauden pimeys ja hämäryys taittuu valoisammaksi kuin vesisateisessa päivässä.

Jouluvalmistelut ovat pitkällä ja ensimmäinen kinkku jo melkeinpä kokonaan kaluttu. Isäntä saikin tänään ostoslistalleen tärkeän tehtävän, sillä meillä täytyy tuoda uusi kinkku. Kuulostaa tietenkin melko massiiviselta, että yksi kinkku on jo syöty, mutta eipä se nyt järin iso ollut alunperinkään. Sika oli uomalaista ja mureaksi haudutetu ja se vain oli niin maukas, ettei se suostunut pysymään jääkaapissa yksinään, vaan on päätynyt herkuttelijoiden suuhun. Meidän perheessähän onkin näitä suita useampia.

Talossa on hääritty suorastaan hullunlailla. Joulusiivoja on tehty viimeisen päälle, sillä lasten kämpistä on kaikki lelulaatikotkin lajiteltu; pienet ja isommat legot, autot, dinosaurukset, pehmolelut jne ovat löytäneet paikkansa eri laatikoista eivätkä ole iloisessa sekamelskassa missä sattuu. Lisäksi, kun perheellä on tämä kahden asunnon "loukku", on joulua saanut valmistella liki pitäen tuplana. Molemmissa kodeissa on koristelut tehty, sillä meni kumpaan tahansa; pitää joulun tunnelma olla läsnä. Lisäksi nyt olen vääntänyt joulukuntoon vuokramökkimmekin, sillä "turistit" saapuvat huomenna ja pitäähän heillekin saada jouluntunnelma tervetuloa toivotuksena. Kuusikin on heille jo etsitty, saavat sen itse hakea ja rämpiä lumessa, jos haluavat....

Jouluun valmistautuminen on aivan mukavaa, mutta kyllä aika-ajoin melko stressaavaa. On omat  perinteet ja muiden perinteet saatava taas sopimaan keskenään ilman törmäyksiä. Lisäksi silloin tällöin pitää muistuttaa itselleen, että kalenterissa on päiviä joulun jälkeenkin.

Joulun jälkeen onneksi pääsee todella lomalle, sillä matkaamme Ylläkselle Markuksen kummien kanssa. Minäkin ilmeisesti joudun nyt rinteeseen, sillä tähän saakka velvollisuuteni on ollut vetää  Ernon pulkkaa, kun muut laskettelevat. Nyt kuitenkin alkaa olla Ernonkin siirtyä slalomeille. 

Toivotan kaikille "palstani" seuraajille iloista ja ihanaa joulunaikaa.

Olen vielä päättämätön sen suhteen, jatkanko tätä sivun ylläpitoa vielä vuoden vaihteen jälkeen.... Pitänee tehdä päästös ihan lähitunteina tai sitten visut sulkeutuvat 1.1.2009.  

 

Perhe ja työ

Keskiviikko 17.12.2008 klo 14.40 - Helena T-T

Opetusministeri Sari Sarkomaa jätti viime viikolla salkkunsa Henna Virkkuselle. Syynä paluuksi tavalliselle kansanedustajan paikalle oli, että Sarkomaa päätti laittaa pienet lapsensa etusijalle. Ministerin työssä on vallalla varmasti jotain ihan muuta kuin tavallisen työläisen 8-16 aikataulu sekä siihen uppoutuminen vaati koko panoksen, joka ihmisestä pystytään irtiottamaan. Mutta asiassa voi esittää myös yleisluonteisen kysymyksen kaikkien äitien ja isien puolesta: onko sellaista työpaikkaa, johon ei vaatittaisi 110 %:n panosta? Sarkomaan päätös nosti ainakin lyhyeksi ajaksi keskusteluun tämän kesto-ongelman nuorissa perheissä.

Väestöliitto julkaisi 11.12. perheparometrin 2008, jossa paneuduttiin syihin lastenhankkimispäätöksen siirtämiseen. Syinä olivat toki venyvät opinnot tai sopivan kumppanin puute, mutta erityisesti taloudelliset syyt ja työn ja perheen yhteensovittamisen ongelmat. Lisäksi nuoret naiset pelkäävät lapsen tulon heikentävän mahdollisuuksiaan työelämässä ja urakehityksessä. 

Lapsissa on tulevaisuus ja silti vanhemmuuden kustannukset kohdistuvat voimakkaasti äitien työnantajille. Sellaista yksinkertaista järjestelmää ei näköjään saada kehitettyä, joissa kustannukset äitiyslomasta ja sijaisuuksista jne vanhemmuuden järjestelyistä pystyttäisiin tasaamaan tasapuolisemmin sekä isien että äitien työnantajille. Mielestäni ongelma on ratkaistavissa hyvinkin yksinkertaisesti, jos tahtoa on. Sehän on lopulta lähes pelkkää matematiikkaa.

 

 

Karhunpoika sairastaa

Perjantai 12.12.2008 klo 10.15 - Helena T-T

Alkutalvi on aikaa, jolloin pöpöt pyristelevät koloistaan ja vaeltavat lapsiperheisiin, joissa nämä uudisasukkaat ilmenevät niiskutuksena, yskänä ja kuumeena. Meidänkin perheessä on parhaillaan menossa kuumeaalto. Ensimmäinen kerta tänä talvena ja veikkaan myös, että viimeinen; sen verran vähän tässä talossa ollaan sairaina.

Meillä ensin kuumeili keskimmäinen poika sopivasta itsenäisyyspäivän viikonlopun aikana, joten työ- tai koulupoissaoloja ei kertynyt. Nyt on vuorossa juniori. Varmasti lähipäivinä vielä esikoinen sairastuu.

Lapsiperheen työnantajat joutuvat myötäelämään pienimpien sairastuessa, sillä vanhemmista jomman kumman täytyy yleensä jäädä kotiin. Useimmiten se on äiti, vaikka kieltämättä kunniaa saa myös antaa isille, jotka voivat myös hoitaa lapsiaan työkiireiden sen mahdollistaessa.

Monet voivat ja saavat myös turvauduttua isovanhempien apuun, mutta aina se ei ole pitkien etäisyyksien vuoksi mahdollista. Taannoin eräs mumma mainitsi vain tyttärensä perheen muutosta takaisin Helsinkiin, että nyt on hoitoon hälytykset hieman helpottuneet, kun ei Brysseliin asti tarvitse sännätä muutaman tunnin varoitusajalla. Tämä esimerkki nyt siitä, että isovanhemmat ovat uskomaton voimavara yhteiskunnassamme!

 

 

 

Itsenäisyyspäivänä 2008

Lauantai 6.12.2008 klo 0.37 - Helena T-T

Aina tullessani kotiini, siihen keltaisen tupaa Kortesluomantiellä, minua tervehtii sotiemme sankari: nuoren pojan valokuva olohuoneeni seinällä. Talon pojasta piti tulla isäntä tilalle, mutta hän kaatui heinäkuussa 1941 taistelussa Isänmaan vapauden ja kaiken sen puolesta, mitä meille on pyhää ja kallista. Mannerheimin allekirjoituksella vahvistettu osanoton toivotus ja sen tuolloin tuoma vähäinenkin lohdutus koristaa huonettani kehystettynä. Perhe antoi Suomelle kalleimman uhrin.

Itsenäisyyspäivää olen oppinut kunnioittamaan vankan, mutta korostumattoman hartauden keinoin. Äitini isä oli sotaveteraani ja isäni isä kuoli sodassa saamiinsa vammoihin.

Näistä omaa historiaani koskettaneista henkilöistä kaipaan erityisesti  juuri itsenäisyyspäivänä Ylistaron paappaa, eli äitini isää.  Hänet sain tuntea ja pitää aikuisuuteen saakka, joten on luonnollista että hänestä tuli minulle hyvin läheinen.

Itsenäisyyspäivä on siis minulle myös päivä, jona Suomen itsenäisyyden kunnioittamisen kaipaa vanhaa pappaa, kuten me aloimme paappaa kutsumaan lastenlapsien syntymän myötä. Sytytän hänen muistolleen sinivalkoisen kynttilän, kiittäen samalla siitä suurenmoisesta työstä ,jota hänen sukupolvensa on vapaan Suomen eteen tehnyt. Ja hän tietää sen.

Tänä itsenäisyyspäivänä en voi myöskään olla muistamatta viime vuoden itsenäisyyspäivää. Sitä kunnassamme juhlittiin Ylipään nuorisoseuralla korsuvalssi -esityksellä. Minulla on suuri kunnia tilaisuuden aluksi lausua kunnan tervehdys ja äitini oli seuraamassa tilaisuutta. Se oli hänelle viimeinen hetki olla mukana jossain tilaisuudessa ja ylipäätään kuulla minua "virallisesti". Muistan yhä kipeästi hänen kosteat silmänsä, kun kuin hänen oman isänsä sanoja tallennettuna tekemääni kirjoituskilpailuun 1980 -luvulla:

”Näiden kovien aikojen miehet, sankarivainajat ja sotaveteraanit, antoivat tuleville sukupolville sen kuvan lujasta halusta säilyttää vapaus, itsenäisyys ja itsemääräämisen oikeus, mikä meillä nyt on. Näiden sotilaiden ansiosta siniristilippu liehuu saloissa merkkinä vapaasta isänmaasta.

Jumala varjelkoon isänmaatamme tulevinakin aikoina.”

”Kallis on meille tämä maa. Meillä ei ole puutetta, saamme syödä jokapäiväisen leipämme ja laulaa siniristilipusta, jolle valan vannomme sydämin, jonka puolesta elää ja kuolla on halumme korkehin.”

 

Itsenäisyyspäivän muistoja on meillä jokaisella monin eri tavoin. Juhlikaamme tätä päivää hartaudella ja kunnioituksella, sillä kaikki se mitä ympärillämme on ei ole istestäänselvää.

Hyvää Itsenäisyyspäivää!

Hidas elämä

Keskiviikko 3.12.2008 klo 19.02 - Helen T-T

Muistatteko vielä aikaa, jolloin puhelimella pystyi soittamaan vain kotona puhelinpöydän ääressä aloillaan istuen? Tai mitä se oli, kun tv:n kanavaa sai vaihdettua noustuaan ensin ylös sohvalta ja käveltyään television luo? Hatarasti voi muistaa myös aikaa ennen väritelevisiota tai sitä, kun se mustavalkoinen iso laatikko piti saada lämpeämään ennenkuin kuva ruudulle ilmestyi. Tuolloin televisiokanaviakin oli vain kaksi ja toimeen tultiin.

Listaan voisi melkeinpä jo lisätä kysymyksen; muistaako enää aikaa, jolloin modeemi oli hidas eikä laajakaistasta osannut haaveillakaan???

Olen itse venyttänyt kärsivällisyyttäni kaksi päivää. Laajakaista lakkasi toimimasta (kiitos vaasan läänin puhelimen mallikkaan asiakaspalvelun YRITTÄJÄasiakkaalle!) ja turvautua piti modeemiin. Siinä, kun odotti sähköpostinsa aukenemista, ehti aivan vaivattomasti käydä vaikkapa jääkaapilla eikä menettänyt mitään. Kaikki muu jäi tekemättä, mitä olisi pitänyt, koska kärsivällisyys ei riittänyt surffailemiseen pelkällä modeemille. Nyt VIHDOINKIN olen sitten paikkaillut tätä murhetta ja tuskaa sekä nopeasti saanut etsittyä tarvitsemiani tietoja sekä ladattua tutkimusaineisto pdf:ä luettavaakseen, kun liittymä taas pelittää kuin ajatus. 

Osaan siis taas arvostaa "kiireistä elämää", sillä mikään muuhan ei voi selittää sitä, miksi tuskastuu, jos joku ei tapahdu nopeasti. Kuitenkin; tämän päivän Ykköset lehdessä oli Tom Lundbergin kolumni otsikolla Aikasi ei ole rahaa. Jos tuo lehti on sinulla vielä tallella, niin luehan teksti.

* * *

Olisiko survival -pelin ainesta palata ajassa takaisin pari -kolme vuosikymmentä? Kenenkä hermo kestäisi kauemman? Ilmeisen seurattua on ollut BB ohjelma, jossa väki suljetaan ulkoelämältä jonnekin keskenään kuhisemaan. Itse en tuon sarjan kiehtovuutta pysty arvostelemaan, sillä en ole suostunut sitä katsomaan minuuttiakaan, mutta se jokin siihen on ilmeisesti vangittu, jos sitä kannattaa vuosi vuoden jälkeen tuottaa.

Mutta tulisiko uusi katsojalukuja ennätystahtiin rikkova ohjelmaformaatti siitä, että meidät nykypäivän hoppuilijat palautettaisiin pariksi viikoksi entiseen aikaa? Toteaisimmeko mekin, että etanat ovat sittenkin oikeassa....