Share |

Valtuustokauden loppusuoralla

Keskiviikko 26.5.2021 klo 9.03 - Helena Tuuri-Tammela

Olen toiminut kunnanvaltuutettuna ja kunnanhallituksen jäsenenä tällä loppusuoralla olevalla valtuustokaudella. Tänään keskiviikkona on viimeinen valtuuston kokous. - Viimeinen ainakin tällä tietoa. Uusi valtuusto aloittaa kautensa elokuun alussa. Se voinko jatkaa työtäni isokyröläisten eteen, ratkaistaan äänestämällä. Vaikka olen kokenut, en ole niin kutsutusti varma läpimenijä, kuten moni voisi ajattella. Myös minä tarvitsen tukea, ääniä, jotka lasketaan sunnuntai-iltana 13.6.

Valtuusto valitaan kuntavaaleissa. Ennakkoäänestys alkaa tänään keskiviikkona 26.5., jatkuen 8.6. saakka. Peräti kaksi viikkoa kestävä ennakkoäänestys on nykypäivää, koska Covid-19 epidemia muutti tätäkin aikataulua. Terveysturvallisuus tule huomioida äänestyspaikalla. Toivottavasti käytätte maskia ja suojaatte muita äänestäjiä.

Tänä ehtoona kunnanvaltuuston käsittelyssä on vuoden 2020 tilinpäätös. Se on Isonkyrön osalta positiivinen. Merkittävimmän tuloksen toi valtion ns. koronavaltionavustukset. Ilman niitä Isonkyrön tulos olisi plussalla vain 200 000 €.

Isoakyröä on kehitetty määrätietoisesti, vaikka taloudellisia haasteita on riittänyt. Rakenteellisia muutoksia on tehty vuosikymmeniä. Vaikka niillä on isossa kuvassa katsoen pieni vaikutus kuntalaisen arkeen, isosti ne vaikuttavat taloudelliseen toimintakykyyn. Ilman euroja, emme olisi elinvoimainen ja itsenäin.

Valtuustokaudella on erilaisia hankkeita toteutettu yhteistyössä eri sidosryhmien kanssa. Paikallisuus on huomioitu monien arjen palvelujen osalta. Voi sileällä sydämellä sanoa, että keskustalaiset kuntapäättäjät ovat huolehtineet koko kunnasta.   

Ohessa listaus muutamista asioista, joissa olemme onnistuneet kuluneen valtuustokauden aikana.

  • Olemme jälleen eteläpohjalaisia. Keskusta turvasi Isonkyrön tahdon vaihtaa maakuntaa. Isonkyrön perusterveydenhuollon kehittäminen on Sote-uudistuksessa samassa kokonaisuudessa kuin erikoissairaanhoito.
  • Isonkyrön strategiaa on päivitetty ja kunnan markkinointia on kehitetty.
  • Olemme rakentaneet. Uusi liikuntahalli ja voimistelusali vastasivat laajaan tarpeeseen. Uusi vesilaitos turvaa puhdasta vettä. Hulevesien hallintasuunnitelman avulla tavoitellaan rakenteellisia säästöjä. 
  • Uudelle nuorisotilalle avattiin uusi paikka. Nuorisovaltuusto on aktiivinen toimija.
  • Uusia asuin- ja yritystontteja on kaavoitettu. Lapinmäen alueen asemakaava  ja sen infra rakentuu parhaillaan. Kattiharjun tuulivoimapuiston kaavoitus mahdollistaa mm. merkittäviä kiinteistöverotuloja.
  • Kunnan kiinteistöistä “Koteko, Nuppula ja Ikolan koulu” myytiin. Nyt niiden korjaus ja käyttö on uudessa vauhdissa.  
  • Isonkyrön koulupsykologin viran perustamisen ja kotipalvelun lisäresurssit.
  • Kirjaston palvelut ovat laajentuneet avaamalla omatoimikirjasto.
  • Laurinmäellä valmistellut muutoskorjaukset lisäävät mm. Hoivaosaston viihtyisyyttä ja kodinomaisuutta.
  • Varhaiskasvatuksen palvelutarjontaa on monipuolistettu; yksityinen päiväkoti täydentää lasten päivähoidon valinnanmahdollisuuksia.
  • Isokyrö satsaa lapsiystävällisyyteen ja voimaa vanhuuteen -hankkeisiin.
  • Isonkyrön kunnan tuloveroprosenttia ei ole nostettu. Kauaskantoisilla päätöksillä on mahdollistettu kestävä talous.

Yllä oleva on julkaistu Isonkyrön Keskustan vaalijulkaisusta. Se jaettiin kuntaamme viikonlopun aikana 22.–23. toukokuuta. Lehti jaettiin vain niin postilaatikoihin, joissa ei lue ”ei mainoksia”. Jollet siis saanut omaasi, löydät lehden tästä linkistä:
https://issuu.com/iso…/docs/4-2021_keskusta_isokyro_kv-esite

”Ei mainoksia”. Voisiko lootaan rohkeasti lisätä, että vaalimainokset sallittu? Ei niitä usein tule. Viesteillä on tärkeä tehtävä; herättää äänestämään. Et välttämättä halua tukea juuri sitä listaa tai yksittäistä ehdokasta, joka mainoksen laatikkoosi tuo. Jaksaa tehdä ja vaivautuu sen jakamaan. Jaksaa ja vaivautuu. Eikö ole hieno asia, että toiset tekee ja haluaa tosissaan viestiä olemassaolostaan? Ennen kaikkea siitä, että huhuu, on aika silmäillä ja pohtia, ketä äänestää. Tässä yksi, mutta muitakin on. Käytäthän ääntäsi 😊

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: valtuustokausi, Isokyrö, ennakkoäänestys, tilinpäätös

Etä-Isokyrö hanke etenee, kiitos!

Maanantai 26.4.2021 klo 9.24 - Helena Tuuri-Tammela

Sijainniltaan ja palvelujen laadultaan Isokyrö on Suomen parhaimmistoa. Kahden kaupunkialueen keskellä Isokyrö on ihanteellinen paikka asua ja yrittää. Komeat tontit suovat mahdollisuuden rakentaa kodin. Maaseutu ja kulttuurillisesti jylhä ympäristö on viihtyisä paikka asua.

Viime vuoden keväällä etätyö otti aimo askeleen ja käytäntö harppasi läpi Suomen. Monen koti muuttui myös konttoriksi.  Etätyö on monelle yksinäistä pakertamista, kun sosiaalinen työyhteisö on myös hajallaan eri paikoissa. Myös työergonomia ja työrauha voi olla haasteissa. Muutama päivä menee huonoissakin olosuhteissa, mutta pidemmän päälle kasaantuvat haasteet.

Syksyllä 2020 allekirjoitimme kh:n pj Mirvan kanssa aloitteen, jossa ehdotettiin kuntaan kartoitettavan paikkoja tehdä etätyötä. Näin koti voisi olla enemmän koti ja Etä-Isokyrö olisi työyhteisö. Esimerkiksi Pohjankyrön talon toimitilojen tehostamisessa tulisi olla näkökulma sen mahdollisesta soveltuvuudesta etätyöpaikaksi. Ilolla voi nyt todeta, että aloite on edennyt. Asiaan haetaan ratkaisuja. 

Mikä on Etä-Isokyrö?  Kunnalla olisi tarjota etätyölle paikka, jossa olisi riittävät tietoliikenneyhteydet sekä mm. videoneuvottelumahdollisuudet. Etä-Isostakyröstä saisi vuokrata työpiste, ehkä jopa tietoturvallisine arkistokaappeineen.  Näin muodostuisi yhteinen etätyöyhteisö. Verkostoituneen eri alojen työyhteisö mahdollistaisi vuorovaikutusta ja hyvien työkäytäntöjen siirtoja ja kehittämistä.

Etätyössä niin helposti työ ja vapaa-aika sekoittuu. Työ on kodissasi läsnä 24/7. Ottamalla edes ajoittain pienen etäisyyden koti-työpaikkaan vapauttaa aivokapasiteettia muuhun hyvinvointiin.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: etätyö, Isokyrö, aloite

Kartalla unelmien Isokyrö

Maanantai 19.4.2021 klo 15.38 - Helena Tuuri-Tammela

Unelmieni Isokyrö rakennetaan väljästi, turvallista liikkumista ja elinkeinotoimintaa mahdollistaen

Isokyröläinen saa unelmoida Isostakyröstä. Päättäjän velvollisuus on tehdä unelmista totta, mutta nähdä itsekin näkyjä. Tavoitella jotain suurempaa, että voi tehdä pieniäkin askelia kohti isooja unelmia.

Kaavoitus on omalla tavallaan unelmointia. Maankäytön suunnittelussa pitää nähdä kauas. Työ on hidasta, siinä on vaiheita ja ihmisiä – kuntalaisia -palvelujen käyttäjiä sekä maanomistajia pitää kuulla. Vuorovaikutusta. Heidän kommenttejaan pitää ottaa todesta. Joskus ne hillitsevät unelmia, mutta toisen tontille ei voi rakentaa edes kaavaa, ellei omistaja ole suopea. Tai naapuri. Visusti toivon, että tulevalla valtuustokaudella saadaan muutaman hankalan liikenneyhteyden ongelmat ratkaistua viisaasti mm Välimäessä ja Ventäläntien sekä Perttiläntien varrella.

Kaavoitus ohjaa rakentamista. Isollakyröllä pitää olla riittävästi laadukkaita ja viihtyisiä asuinalueita. Isossakyrössä tulee voida rakentaa oman näköisensä kodin ja perustaa puutarhan. Viljellä pottuja ja yrttejä. Pitää lemmikkejä. Tarjolla pitää olla myös rakentamispaikkoja asuinliikekiinteistöille ja rivitaloille, mieluiten luhtitaloille.  Mikä sopii pohjalaiseen maisemaan, sen pitää sopia myös kaavoitukseen. JOka on pohjalaista elinkeinotoimintaa, sille tulee olla meilläkin tilansa.

Isossakyrössä on pitkään valmisteltu mm Tervajoen asemakaavaa. Luvattoman pitkään, mutta sen vaiheet ovat isoja ja raskaita. Valtatien liittymät, asukkaiden ja yrityksien tarpeet, rautatien alitus, Peippoosesta  kevyenliikenteen väylä koululle saakka. Pintavesien johdatus oikeisiin paikkoihin ja pohjavesien suojaaminen. Nämä kaikki ovat kaavallisia asioita, osa ympäristöä ja asumista. Viihtymistä ja turvallisuutta.

Lähiluontoa maalla on, mutta virkistysalueet ja kuntopolut täytyy pitää kunnossa sekä löydettävissä. erilaiset liikkumisen mahdollisuudet vaativat toimia. Toivoisin vahvasti, että erilaiset yhdistykset tarttuvat EU-rahaan ja näkevät pienen vaivan paperityössä tehden silti niin suurta yhteistä hyvää projektillaan. Nämäkin ovat unelmia: yhteistä tekemistä. 

Minun Isokyrö on unelma, joka tavoitellaan yhdessä, vuosi vuodelta. 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kaavoitus, isokyrö, unelmat, viihtyisyys