Aluehallitus valittiinMaanantai 2.6.2025 - Helena Tuuri-Tammela Maanantaina 2. kesäkuuta oli ensimmäinen E-P:n hyvinvointialueen (hva) aluevaltuuston kokous, joka valitsi luottamushenkilöt toimikaudekseen.
Nyt se sitten on virallista. Olen aluehallituksen jäsen myös tällä valtuustokaudella. Lisäksi Keskustan ryhmyrinä saan murehtia yhtä jos toista ryhmän käytännön asiaa, mutta etenkin olla mukana ryhmien välisen yhteistyön kehittämisessä.
Kokouksen jälkeen oli seminaaria. Alivaltiosihteeri Marina Erhola alusti hyvinvointialueuudistuksen etenemisestä (vai jopa laahaamisesta?) ja alueemme kehityksestä tilastojen valossa näkymiä valotteli Marko Rossinen E-P:n liitosta.
Päästiin madonlukuihin, kun tj Jarmo Korhonen raotti tietopankkiaan ja lateni asioita. Hieman on synkkiä ennusteita, jos emme saa taloutta kuntoon. Avainasemassa toki on todella umpikiero rahoituspohja, joka vääntää kehitystä eriskummalliseksi nollasummapeliksi. Sote-rahoituksen asiantuntija, tätä JK todella on.
Lopuksi vielä hyvinvointialuejohtaja Järvinen ja talousjohto esittelivät perusasioita organisaatiosta ja talouslukemistamme.
Valinnoista:
Aluevaltuuston puheenjohtajaksi Paula Risikko,
1. varapuheenjohtajaksi valittiin Esko Lehtimäki,
2. vpj Harri Jokiranta sekä 3. vpj Toni Juurakko.
Aluehallituksen puheenjohtajaksi valittiin Lasse Hautala. 1. varapuheenjohtajaksi valittiin Kai Pöntinen, 2. vpj Jouni Vallin sekä muiksi jäseniksi Olavi Kandolin, Jaakko Niemistö, Jenni Puoliväli, Sari Palmu, Helena Tuuri-Tammela, Sami Keskinen, Elina Kärnä, Jaakko Pukkinen, Anne Ahonen sekä Piia Kattelus-Kilpeläinen.
Tarkemmin valinnat HVA:n kokoustiedotteessa https://www.hyvaep.fi/…/aluevaltuuston-puheenjohtajaksi…/
|
Avainsanat: E-P:N hyvinvointilaueen aluehallitus |
Tervetuloa pohojalaasen
naisen kotisivulle!
naisen kotisivulle!