Share |

Tilit päättyi, työ ei lopu

Torstai 30.3.2017 klo 6.58

Isossakyrössä on ollut taidon lisäksi myös hyvää onnea vuoden 2016 ylijäämäiseen tilinpäätökseen johtaneessa lopputuloksessa. Moni arvioimaton tulo tuli ja ennakoimaton meno säästyi.

Mistä muodostui 1,8 miljoonaan euron ylijäämä?

Isommat potit ovat nämä: Kunnallisveroa ja yhteisöveroa tuloutui noin 200 000 euroa budjetoitua enemmän. Valtionosuuksia tuli odotettua enemmän 200 000 euroa, lähinnä opetusministeriön valtionosuuksista. Henkilöstökuluissa säästyi noin 100 000 euroa. Ja myös erikoissairaanhoidon ostoista (200 000 euroa) väheni menot. Rahaa säästyi samankaltainen summa 200 000 euroa myös toimeentuloturvassa ja kotipalvelussa. Päivähoidossa kotihoidon tukea maksettiin lähes 100 000 euroa budjetoitua vähemmän. Tekninen toimi myös nipisti budjetoiduista menoistaa 120 000 euroa.

Vuosikate (3 milj) ylittää noin 700 000 eurolla edellisen vuoden vuosikatteen, joka oli siihenastinen ennätys. Velkaa on vain hieman yli 500 euroa asukasta kohden. Se on vähän. 

Laadimme muutama vuosi sitten kunnan talouden tasapainottamisohjelmaa yhteistyökykyisenä. Se vaati sitoutumista moniin tekoihin kunnan työntekijöiltä ja luottamushenkilöiltä. Olen huomannut, että ikävä kyllä löytyy niitäkin, jotka ovat tehtyjä linjauksia käyttäneet toisten lyömäaseena ja omien etujensa mukaisissa puheissa.

Pienistäkin virroista koostuvista kokonaisuuksista löydettiin vuositasolle noin miljoonan säästöjä. Edessä on koviakin vuosia, ja haluttiin olla elinvoimainen ja taloudellisesti itsenäinen. Kaikki päätökset ehkä eivät ole aina parhaita, mutta siinä tapauksessa niitä pitää muuttaa. 

Nyt uuden valtuustokauden päättäjiä on alettu valita ja ennakkoäänestys alkoi eilen. Mielestäni talouden tasapainossa pitäminen on yksi tärkeimmistä valtuuston tehtävissä. Valtuuston tulee laatia uudelleen talousohjelma ja käydä läpi ne toimet, joita on tehty ja korjata niitä päätöksiä, joissa saadut säästöt ovat hyötyynsä nähden pielessä.

Silti tasapuolisuutta ei saa unohtaa. Eikä yhteistyötä. Sen todellakin toivon kaikien muistavan.

Kommentoi kirjoitusta.

Sotesta euroon ja takaisin

Keskiviikko 15.3.2017 klo 19.03

Ajoittain on tuntunut siltä, että uudistus on jotain sellaista, jota ei saa tehdyksi. Ainakin hyvinvointiyhteiskunnassa, jonka tunnuslukuina on vahvasti puhuneet ongelmat, huoltosuhde, muuttotappio, valtion velka, syrjäytyminen, kalliit erikoissairaanhoidon kustannukset, toimimattomat palveluketjut, alueellinen eriarvoisuus jne. jne.

Yli 10 vuotta on tehty palvelurakenneuudistusta, ns. Paras-hankkeen lanseerauksesta näihin päiviin  saakka sekä sen yli.  Näiden osin paikoillaankin junnaavien vuosien varrella on moni kunta jäänyt historiaan. Isot palvelurakenteen muutokset ovat olleet hieman näkymättömämpiä. Isäntäkunta –malli perusterveydenhuoltoon tuli. Siihenkö se sitten jäikin, ehti jo ajoittain pohtia. Monenlaista pientä on kuitenkin tehty taustalla, etenkin kunnissa. Talous on aika vahva konsultti; tilinpäätökset eivät voi kerryttää tappiota vuodesta toiseen. On oltava positiivisia. Tulos tai ulos kuntakartalta.

Nyt edetään vauhdilla. Lakien valmistelut luonnollisesti eivät ole tällaiseen vauhtiin tottuneet ja ennustettavaa onkin siinä, että miten monta vikalyöntiä toimeenpanossa sattuu. Varmasti joitakin, joten korjaamista tulee olemaan. Edetään kuitenkin johonkin suuntaan.

Julkista sektoria –kunnat ja valtio- ravistellaan nyt kunnolla. Iso osa kunnan lakisääteisistä tehtävistä tulee siirtymään maakuntien vastuulle. Näitä uusia maakuntia ei vielä periaatteessa ole, sillä kyse ei ole nykyisistä maakunnista. Myös maakunnan uudistuvat. Ne tulevat olemaan valtion ja kunnan hallinnon risteytyksiä, ja siinä lienee yhteensovittamista; viranomaistehtäviä, tiukasti säädeltyjä tehtävä ja kuitenkin mukana on myös asukkaiden itsehallintoa: suoralla kansanvaalilla valittava maakuntavaltuusto. Kuulostaa vaikealta. Sitä se myös on.

Nykyisistä kuntien budjeteista leikkautuu menoja ja tuloja, ja ne siirtyvät maakuntahallintoon. Raha ei siis periaatteessa katoa, se vain siirtyy eri kirjanpitoon.  Jos nykyiset valmistelut toteutuvat, leikataan 12,47 % jokaisen kunnan kunnallisveroprosentista. Käytännössä vaikuttaa käyvän niin, että nykyinen valtionosuuspainotteinen kuntatalous muuttuu veropainotteisemmaksi, sillä luonnollisesti kunnalta maakunnalle siirtyvien tehtävien mukana siirtyy niihin liittyviä valtionosuuksia uudelle hallinnolle.  Siirtyvissä kuluissa ja tuloissa on luonnollisesti kuntakohtaisia eroja ja lopputulos voisi joidenkin  alueiden osalta olla  täysin kestämätön. Siksi tähän systeemiin on rakennettu myös muutoksien rajoittimia ja tasauksia siirtymäajoiksi.   Muutoksessa on voittajia ja häviäjiä. Voittajia ovat ne, jotka onnistuvat turvaamaan lähipalvelut kuntansa alueella. Tässä työssä tarvitaan vahvaa yhteiskuntaosaamista

Alueuudistus.fi sivusto on sote-uudistusta seuraavan henkilön tietopankki.  Suosittelen tutustumaan.

Kommentoi kirjoitusta.

Tasa-arvosta Kuntaliiton julkaisu

Keskiviikko 8.3.2017 klo 19.42

"Demokratian edellytys on jokaisen ihmisen yhtäläinen osallistumisoikeus."

Tasa-arvo ajan tasalle -julkaisu on Kuntaliiton teko 100 tasa-arvotekoa -kampanjassa. Se on osa Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlintaa. Tasa-arvoteolla tarkoitetaan konkreettista toimenpidettä, joka lisää sukupuolten välistä tasa-arvoa suomalaisessa yhteiskunnassa.

Vaikka minun mielestäni tasa-arvo on paljon muutakin kuin sukupuolten välinen asia, on opas mielenkiintoinen.

"Kuntaliitto kannustaa kuntia ja maakuntia edistämään tasa-arvoa tarjoamalla Eurooppalaiseen naisten ja miesten tasa-arvon peruskirjasta eilen tiistaina 7.3. julkaistun uuden pika-oppaan Tasa-arvo ajan tasalle avulla. Oppaan on kirjoittanut toimittaja Johanna Korhonen. – Tasa-arvosta puhutaan usein periaatteellisella tasolla, mutta tasa-arvohan koostuu käytännön elämän asioista. Kun katsoo ympärilleen, voi tasa-arvon edistämiseksi tehdä hyvinkin paljon, sanoo Korhonen."

Löydät oppaan alla olevasta sivulta:

Opas on saatavilla maksutta osoitteesta:
http://shop.kunnat.net/product_details.php?p=3320

Lisäksi luettavissa on myös eurooppalainen tasa-arvon peruskirja: http://shop.kunnat.net/product_details.php?p=2988

Kuntaliitto tiedotteessaan 7.3.2017 on myös julkaissut seuraavat kommentit.

– Kuntien ja maakuntien on otettava tasa-arvon edistäminen tosissaan, jotta saamme varmistettua naisten ja miesten, tyttöjen ja poikien tasa-arvokehityksen jatkossa. Eurooppalaisesta naisten ja miesten tasa-arvon peruskirjasta on hyötyä politiikassa, strategian tasolla ja käytännön työssä, kuten esimerkiksi oman kunnan tasa-arvotavoitteiden asettamisessa ja niiden toteutuksen seurannassa. Kuntaliitto suosittelee tasa-arvon peruskirjan soveltamista myös uusille maakunnille, sanoo Kuntaliiton hallituksen puheenjohtaja Sirpa Paatero.

-       On hyvä tunnistaa tasa-arvoa estäviä rakenteita ja toimintatapoja, jotka usein perustuvat sukupuolirooleihin liittyviin ennakkokäsityksiin, stereotypioihin ja muuttaa niitä. Hyvänä esimerkkinä tästä on opetustoimi, toteaa Minerva Krohn, joka toimii Kuntaliiton edustajana Europan kuntajärjestöjen yhteistyöjärjestön, CEMR:n tasa-arvokomiteassa.

Kommentoi kirjoitusta.

Huolenpitoa -esittely

Tiistai 7.3.2017 klo 6.25

IMG_06773.PNG


9.4.2017 ratkaistaan kuntien suuntaa valitsemalla kunnanvaltuutetut. Vaalikausi on nelivuotinen.

Olen lupautunut ehdokkaaksi ja sitoudun huolehtimaan isokyröläisten asioista jatkossakin. Koulutettu hallinnon ja maaseudun ammattilainen.

Isossakyrössä ehdokkaita on muutamia vähemmän kuin nelisen vuotta sitten. Ehdokkaita ei asettanut Vasemmistoliitto lainkaan ja muutamalla listalla on ehdokkaita hieman vähemmän kuin aiemmin.

Keskustan listalla on jälleen 37 ehdokasta. Saman verran siis kuin aiemminkin. Lista on todella rautainen ja kattava. Nuoria, naisia, miehiä ja ikäihmisiäkin.

Puolueella on www-sivusto, jossa jokaisen hieman yli 7400 keskustan ehdokkaan on mahdollista itsensä esitellä. Minun esittelyn löydät (tai siis vuonna 2017 löysit) tästä linkistä

http://www.keskusta.fi/Ehdokkaat/Isokyro/Tuuri-Tammela-Helena/466880

Vaalikoneita näissä vaaleissa on vähän. Niitä ovat ottaneet käyttöön Yle ja Helsingin Sanomat. Niiden kysymykset olivat erikoisia ja eivät pääasiassa käsittele kunnan ratkaisuvallassa olevia asioita. Ne kuvastavat ehkä ehdokkaan arvoja, mutta vastaaminen oli hyvin mustavalkoisten vaihtoehtojen varassa.... Vastasin niihin minäkin. Ylen vaalikoneessa oli kolme kysymysä, joihin sai vastata lyhyenä videona. Mielenkiintoista!

Toivotan hyvää vaalikevättä kaikille ehdokkaille ja äänestäjille!

Kommentoi kirjoitusta.

Tulevaisuuden kunta

Sunnuntai 5.3.2017

Perjantaina 3.3. klo 17.30-19.30 Tulevaisuuden kunta, Isokyrö

Isossakyrössä vieraili Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Reina ja Etelä-Pohjanmaan yrittäjien puheenjohtaja Anne Niemi.

Järjestin tilaisuuden, kun mahdollisuus Reinan vierailuun järjestyi ja kyllä kannatti!

Saimme tuhdin tietopaketin kunnan tehtäväkentän muutoksista ja maakuntauudistuksen kulmakivistä. Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamisestakin läpikäytiin monta asiaa. 

Tilaisuus oli kaikille avoin keskustelutilaisuus ja väkeä oli vahvasti paikalla.

Kiitos osallistujille ja alustajille. Oli hieno ilta!

Kommentoi kirjoitusta.