Share |

Sumutus ja uudistus

Torstai 25.10.2012 klo 17:00 - Helena Tuuri-Tammela

Keskiviikkona (24.10.) julkaistiin Iltasanomien www-sivuilla mielenkiintoinen haastattelu. Keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen on tunnistanut tutun kuvion vaalikentillä; ”SDP sumuttaa”.

Laaninen on kommentoinut haastattelussa, että edellisten kunnallisvaalien tavoin SDP luo kuntavaalien viime metreillä suuren ideologisen taiston yksityistämismörköä vastaan.  Kyseessä on siis sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen ongelmat.  SDP on nyt ottanut viivytystaktiikakseen yksityistämien suuren vastustamisen; kunnan ei saa tuottaa palveluja ostamalla niitä yrityksiltä. Voi rähmä. Valtio on myynyt jo vaikka mitä yksityisille ja tässä sitä nyt ollaan. Asia on siis ihan uusi ja ihmeellinen. Minua nyt hiukan jo naurattaa. Meneekö tämä teatteri oikeasti kansassa läpi?

Onko ideologia palannut politiikkaan, voisi täällä syvällä maaseudulla kysyä?

SDP:n pyrkii siis olemaan julkisen palvelutuotannon puolustaja. Aivan kuin ainutkaan SDP:läinen ei olisi missään koskaan ja kuinkaan osallistunut ikinä yksityistämiseen tai palvelutuotannon uudelleen organisointiin, never. Mitä pahaa on yritystoiminnassa? Nyt toki veisataan sitä virttä, että yritys aikoo tuottaa tulosta, mutta kunta palvelut halvalla. Tämän väitteen ääreen on hyvä pysähtyä.

Kunnan työntekijöistä enemmistö on naisia, joten kunnanko pitää tuottaa kaikki palvelut vain halvalla eli maksaa palkkaa paljon vähemmän kuin yksityinen sektori? Eihän palvelunhinta yksin palkasta muodostu, vaan suuri osa on toimintatavoista kiinni. Asioita organisoidaan eri tavoilla. Byrokratia maksaa. Yritystoiminta on paikallista eli en toki tarkoita sitä, että olisi hyväksyttävää siirtää ylikansallisille yhtiöille asiat. Ja etenkin kansan terveys tulee olla kansan omissa käsissä.

Esimerkiksi Isossakyrössä piti tukipalveluja uudistaa. Vaihtoehtoja olivat nykymalli, uusi malli tai ostetaan yksityiseltä. Henkilökunta halusi itse uudistaa eli valittiin uusi malli. Se kelpasi päättäjille, ja tehokkuutta tulee vähitellen uudelleen organisoinnilla. Tietyt asiat silti voidaan ostaa yksityiseltä; vaikkapa ruohonleikkuut, siivouksia, viikonloppupäivystyksiä, tavaranjakoa yms, jos ne soveltuvat edullisesti firman reitteihin, ettei tapahdu ns. peräkanaa.fi –menettelyä.

En ole aiemmin ajatellut, että kuntauudistus on keppihevonen yksityistämisessä. SOTE -uudistus ei ainakaan saa olla ylikansallistamista.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus on jumissa, -toistaiseksi, mutta ei ikuisesti. Ennen kaikkea on kyse siitä, että sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksesta ei saada esitystä aikaan, koska on kunnallisvaalit. Piste.

Hyvä niin, sillä vaalitulos antaa varmasta tuumaamisen aihetta nykyhallitukselle. Keskustan vahva menestyminen maakuntien Suomessa on enemmän kuin tervetullutta. Gallupit antavat ensiviitteitä rymistä!

Sunnuntaina vaaliuurnille, sillä nyt on jokainen ääni tärkeä!

 

* * *

Juttu tarkemmin http://www.iltalehti.fi/kuntavaalit/2012102416245769_kr.shtml

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kuntauudistus, Sote