Share |

Vaaliuurnille mars!

Torstai 18.10.2012 klo 16.57 - Paula Lehtomäki, kansanedustaja


kirjoitus Helena Tuuri-Tammelan nettisivuille 18.10.2012


Vaaliuurnille mars!


Kuntavaalit ovat käynnissä. Nyt on aika ehdokkaiden ja äänestäjien olla liikkeellä. Näissäkin vaaleissa vain annetut äänet lasketaan.

Keskusta käy vaalitaistoa kodin ja paikallisuuden puolesta. Haluamme puolueena astua eturiviin suomalaisten kotien asialle. Haluamme kunnioittaa kotona tehtävää hyvinvointityötä: tukea kotiavun kautta lapsiperheitä arkihässäkässä ja parantaa omaishoidon tukea ikäihmisten kotona asumisen mahdollistamiseksi.

Kuntavaaleissa otetaan kantaa myös paikallisuuteen ja keskittämiseen. Keskusta seisoo kylien ja kotikuntien turvana hallituksen keskittävää ja ylhäältä ohjaavaa suurkuntahanketta vastaan. Me puolustamme lähipalveluita ja kannamme huolta kotiseudun elinvoimaisuuden kehittämisestä.

***

Nostan hattua jokaiselle kuntavaalien ehdokkaalle. On kunnioitettavaa, että oma persoona pannaan peliin suomalaisen demokratian ja päätöksenteon vastuullisuuden eteen. Erityisen hienoa on, että tuhannet naiset ja miehet ympäri Suomen haluavat näissäkin vaaleissa kantaa keskustalaisuuden aatetta ja lippua.

Helenan kaltaiselle kunnallispäättäjälle on varmasti tarvetta. Hänestä voi sanoa, entistä kollegaani mukaillen: "Helena on pohjalainen nainen ja te tiedätte, mitä se tarkoittaa!" Kokenut ja koulutettu kolmen lapsen äiti pystyy päättäjänä katsomaan asioita laajasta näkökulmasta, tulevaisuus aina mielessään.

Nukkumiselle ei ole mitään selityksiä. Vaaliuurnille mars!

Paula Lehtomäki
kansanedustaja (kesk.)
Helsinki





Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini