Aikaisin matkaan

Jos aikoo olla tietokoneet ja videotykit valmiina klo 8 auditorion edessä valmiina aloittamaan, niin on paras olla matkassa jo seitsemältä. Siksi tässä aamuvarhaisella olen hörppinyt kahviani, tällännyt kaikki valmiiksi  ja maalannut jopa silmäripseni. (No nyt joku heti muistaa sen reilun mainoksen.)

Tänään on Anitan nimipäivä,joten onnea kaikille Anitoille!

Äitini oli Anita.

Erno kysyi taas eilen illalla iltarukouksen jälkeen, että tuleeko kyröön mumma takaisin. Hän on nyt tätä kysynyt useamman kerran. Neljä -vuotiaalle on nyt vasta valjennut, mitä kuolema on, vaikka mumma siirtyi ajasta ikuisuuteen jo helmikuussa.  Erno vielä aiemmin totesi, että "minulla jäi kyröön mummalle asia kesken." Lapsen surullisuus on koskettavaa ja tuohon lauseeseen kulminoituu monia asia, kun elämä loppuu. Aina jää jotain kesken. Ei muillakaan lapsilla helppoa ole ollut, kun mummaa ei ole, mutta he tajusivat heti, mitä kuolema tuo tullessaan: jotain rakasta henkilöä ei enää tapaa tässä maailmassa. Minun oma paappani kun on heillä vielä muistoissa ja vanhasta paapasta jouduimme kolmisen vuotta sitten luopumaan. On arvokasta, että lapset saavat muistaa läheisiä ihmisiä ja minä pidän tärkeänä sitäkin, että he saavat surra poisnukkuneita omalla tavallaan. Muistoja on myös syytä vaalia.

* * *

Kun aloittaa päivän varhain, ehtii oletettavasti paljon. Olen jo puoliltapäivin takaisin kotikoneella ja pitää nyt vain saada ryhmälle aineistot taas matkaan, sillä osa opiskelijoista tarvitsee lisätehtäviä oltuaan poissa maanantain luennoilta.

Lisäksi minulla on omiin opintoihini liittyvä keskeneräinen teknologian etätehtävä, johon hain SeAMK:n kirjastosta hirvittävän englanninkielisen kirjan, josta en varmasti taida ymmärtää tarpeeksi... Mutta pakko on yrittää, sillä olen tätä siirtänyt tekemättömien töiden nippuun yli puoli vuotta. Pitäisi siis perehtyä täsmäviljelyyn ja uuteen viljelyteknologiaan. En kovin innokkaasti asian ympärillä tehtyihin tutkimuksiin nyt jaksaisi suhtautua. Ehkä sen esseen viitsisin kirjoittaa alkuun jossain vaiheessa iltayötä, sillä loppupäivästä en voi keskittyä enää omiin töihini, vaan pojat vaativat huomionsa.

Joten teen päivän parhaan päätöksen ja lähden poikien kanssa metsään hömpöttämään, kun kerrankin on kohtuullinen ilma. Siinä on minulle enemmän hyödyllistä täsmäajankäyttöä kuin miettiä satelliittijärjestelmiä ja traktorin tai puimurin nappuloita. 

Paistettiin läjä vohveleita mukaan reppuun ja poikien kanssa syödään ne syysiltapäiväauringon paisteessa. Varmasti maistuu paremmalta kuin "tylsästi" keittiössä....