Share |

Kruunuhäät

Keskiviikko 8.10.2008 klo 16.09 - Helena T-T


Illan valtuustonkokouksen jälkeen katsoimme vanhoja kuvanauhoja uudella tekniikalla. Päivän aikana ensin kävimme ernon kanssa hammashoitolassa ja poikkesin Fabriikilla Vaasassa.

On ollut miellyttävää huomata, miten pienten lapsen hampaita aloitetaan seuraamaan heti yksi vuotiaasta saakka. Eilen nuorimmaisellamme oli siis jo nelivuotistarkastus. Poika kipusi hammashoitotuoliin kuin vanha tekijä ja oli niin mallikelpoinen sekä yhteistyökykyinen, että oli upea seurata pojan tahtoa esitellä hienoja hampaitaan.

Kauppareissun jälkeen kipin kapin kotia. Paappa sai pikkukaverit seurakseen, kun minä lähdin käymään Vaasan yliopistolla, jossa on menossa mittavat remonttityöt. Olihan se taas komistunut, kun nyt  pääsin fabriikin alakertaa ihailemaan. Nopea palaveri proffan kanssa ja paluukyydillä kyrööhin kunnantalolle.

Kunnantalolla oli lyhyt valtuuston kokous. Kaikki sujui esityslistan mukaan kuten pitikin. Merkittävin asiamme oli osallistua Yryselän tien perusparantamiseen. Illan kokouksen jälkeen kansalaisopiston elokuvakerho esitti meille vanhoja tallenteita valtuuston kokouksesta pääasiassa vuodelta 1960. Filmiin oli liitetty tuolloin kunnanjohtajana toimineen Veikko Ulvisen muisteloita. Hän oli henkilökohtaisesti paikalla ja lisäsi läsnäolollaan tilaisuuden arvoa huomattavasti. 

Samaan tallenteeseen on liitettynä Ylipään Kruunuhäät vuodelta 1960. DVD:n sai ostaa mukaansa ja ilman muuta sen heti itselleni halusin. Nauhoite on ainut, jossa edesmennyt isäni äiti on elävänä mukana. Jätin nauhan heti isälle, että hän saa sitä nyt sitten rauhassa katsoa. Olen itse nähnyt kruunuhäät nauhoitteen ensi kerran, kun täytin 10 vuotta. Isäni vei minut syntymäpäivälahjaksi tätä vanhaa alkuperäistä kaitafilimiä katsomaan Säästöpankin kellariin. Nyt tuo arvokas kulttuurihistoria on tallennettu säilyvästi nykytekniikalla ja on ostettavissakin.

Elokuvakerho on tehnyt todella arvokasta kulttuurityötä, jota on myös lukuisat tahot, kuten opetusministeriö, rahoittaneet. Nauhat on siirretty nykytekniikalla hyödyttäviksi ja lisäksi puhdistettu sekä pakattu parhaalla mahdollisella tavalla talteen, että ne säilyisivät seuraavatkin 50 vuotta. Onneksi kukaan ei ollut niitä tuhonnut, vaan niitä löytyi yksityisiltä sekä pankeilta Isossakyröstä.

Tämä keskiviikko on nyt sitten edennyt rauhalliseen tahtiinsa lukuunottamatta aamupäivän tekstiviestipommitusta. Minulla on rästitöitä vino pino, eikä ne näytä etenevän ihan sitä tahtia kuin kuvittelin... Aina ilmaantuu jotain muutakin pientä tekemistä, jota ei ole ennakkoon ottanut huomioon, kun laatii itselleen "päiväjärjestystä".

Viikon 43 luentojani pitää valmistella koko ajan: suunnitellen, taustamateriaalia sekä esimerkkejä etsien. Haluan pitää syyslomaa ensi viikolla, enkä muutenkaan pidä viime tippaan asioiden jättämistä toimintatapanani. Työpolitiikan kymmenen tunnin luentojen pitäminen vaatii reilusti isomman määrän etukäteisvalmisteluja ja lopputehtävien suunnittelua, joten aikaa kuluu ennen kuin kurssipaketti on taas valmis. Minulla on aiheessa kolme eri ryhmää, enkä vielä ole niin rutinoitunut, että käyttäisin viime talven materiaalit uudelleen tai pitäisin täysin samankaltaiset luennot eri ryhmille. Opetus on vuorovaikutus tilanne, joten ryhmän erilaisiin tarpeisiinkin pitää pystyä vastaamaan. 

Tänään virkistäydyn syysauringossa sekä käymällä poikien kanssa kavereilla kylässä. 

 


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini