Share |

Kuntalainen vaikuttaa

Keskiviikko 17.10.2012 - Helena Tuuri-Tammela

Kunnallisvaaleilla ja –politiikalla on ratkaiseva merkitys Suomelle, kuntalaisille koko maassa. Nyt valittavat päättäjät ratkaisevat seuraavalla valtuustokaudella isoja asioita. Kävi niin tai näin: kunnissa vaikutetaan paikallisiin ja ihmisille tärkeisiin arjen asioihin, kuten sosiaali- ja terveys-, koulu- ja päiväkotipalveluihin sekä elinkeinopolitiikkaan.

Lisäisin kuntalaisten vaikutusmahdollisuuksia päätöksentekoon. Mielipiteen esittämisellä pitäisi olla näkyvä vaikutus asioiden valmistelussa. Mielipidettä kuultaisiin paikan päällä menemällä lähelle. Kunnanisisen ja –äitien tulee osallistua aktiivisesti vuoropuheluun kuntalaisten kanssa myös vaalien välillä. Kuntapäättäjien ja kuntalaisten yhteiset keskustelutilaisuuksiin eri puolilla kuntaa voisi tuoda konkreettisesti parannusta.

Väestön ikärakenteen muutos aiheuttaa haasteita palveluille. On haettava synergiaetuja ja yhteistyötä. Yhdellä sapluunalla -kuntaliitoksiaa ei kuitenkaan pärjätä, vaan tarvitaan ennakkoluulottomuutta esimerkiksi palveluiden järjestämistavoissa. Kuntalaisten mielipidetä on erityisen tärkeä perustavaa laatua olevien peruspalvelujen ratkaisumalleissa. Ääänestäminen on ensimmäinen keino ottaa asiaan kantaa.

Voit tukea äänestämällä.

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kuntalainen vaikuttaa, vaikuttaminen, kuntapolitiikka