Share |

Uusi kausi, uudet kujeet?

Torstai 17.1.2013 klo 21.47


Kuntien ja kaupunkien luottamushenkilöistä ykköset -kunnanvaltuutetut- aloittelevat valtuustokauttaan viimeistään näinä aikoina. Ensimmäiset, "hätääsimmät", aloittivat jo viime vuoden puolella, heti kunnallisvaalien jälkeen. Syynä olivat kuntaliitokset.

Meillä ittellisillä alkoi kauden työt vasta nyt tammikuulla. Isollakyröllä ensimmäinen valtuuston kokous 2013-2016 oli tänä iltana (17.1.). Kello 18.30. Kuten aina ennenkin. Paikkakin sama. Istumajärjestys eri.

Valinnat tuli tehtyä. Valtuusto järjestäytyi ja akkavallasta päästiin eroon. Kunnalliset luottamuspaikat jaettiin ja valittiin edustajia jo myös joihinkin ylikunnallisiinkin tehtäviin. Vielä toki valintoja riittää, mm. jaoistoihin, toimikuntiin ja yhtiöihin, ja niistä päättää kunnanhallitus.

AI niin, mitäs minä nyt teen?

Opettelen pyytämään puheenvuoroja kunnanvaltuuston kokouksessa. Niitä ei annetta, jos ei rykääse, heiluta kättä tai huikkaa jotain. Kyllä oli ennen helppoa .... Tämä vinoilu oli nyt minulle itselleni, kun aiemmin jakelin puheenvuorot, ja nythän pitää aikeensa ilmaista kokouksen puheenjohtajalle. Ei pelkkä ajatus riitä.

Leikki leikkinä.

Tulevana parina vuotena löydän itseni joka toinen maanantai samasta paikasta kuin ennenkin. Kunnanhallituksen kokouksesta. Ja jopa samalta puolelta kunnanhallituksen huonetta, vain toisesta päästä pöytää kuin viimeiset vuodet.

Minulle kunnanhallituksen 1. varapuheenjohtajuus on juuri nyt tärkeä tehtävä. Etenkin näinä tulevina aikoina.

Sellaiset tuulet tulevat puhaltamaan näilläkin lakeuksilla, että pitää olla jalat tiukasti maassa kiinni. Ei tule olemaan helppoa, mutta elämä ei sitä olekaan.

Kiitos ja kumarrus. Ristini kannan ja rintaani saamani ansioristinkin komeasti.

 

 

 

 


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini