Share |

Valtuustokauden päätöskokous 13.12.2012

Perjantai 14.12.2012 klo 1.17 - Helena Tuuri-Tammela


Torstaina 13.12. kokoontui Isonkyrön kunnanvaltuusto 2009-2012 viimeiseen kokoukseensa. Käsittelyssä olivat talousarvio vuodelle 2013 ja taloussuunnitelma vuosille 2014-2015, johtosääntöuudistus sekä mm vesi- ja viemäritaksat sekä Kylkkälän koulun ja Pikkutervakon loppuselvitys.

Kokous oli isokyröläisellä mittapuulla mitattuna pitkä; kaksi tuntia päätösasioita sekä puoli tuntia jouluntervehdyksiä ja kiitospuheet päättyneestä vuodesta sekä valtuustokaudesta. Syötiin myös jouluateria ja otettiin valokuvat historiankirjoihin.

Kävin omassa puheenvuorossani läpi joitakin päätöksiä, joita nyt työnsä lopettaneet kunnanvaltuutetut olivat päättäneet neljän vuoden aikana. Yhteensä olen nuijinut pöytään lähes 150 päätöstä, joista osa siis ovat sisällöltään merkittäviä ja laajoja eli talousarviot. Jokaisen päätöksen takana on paljon selvitettävää ja mietittävää, joten pelkkänä määrällisenä tai taloudellisena numerona asioita ei voi ajatella.

Nelivuotiskausi on siis ollut erittäin merkittävä. On tehty isoja päätöksiä. Hyvässä yhteishengessä.

Muutama esimerkki: investoinnit viemäristöön sekä toiminta-alueiden laajennukset. Kunnan johtoryhmän jäseniä on valittu kolme eli perusturvajohtaja, hallintojohtaja sekä tekninen johtaja. Kyrönmaan kansanterveystyön kuntayhtymä purettiin ja perusterveydenhuolto siirtyi yhteistoiminta-alueelle. Myös maataloushallinto uudistettiin yhteistoiminnaksi. Kunnan tukipalvelut organisoitiin omaksi kokonaisuudekseen ja johtosäännöt sekä hallintosääntö uudistettiin. Kunta- ja palvelurakenneuudistus on vaatinut lausuntoja, sekä paljon perehtymistä. Tässä siis vain muutamia esimerkkejä.

Olen ollut neljä valtuustokautta kunnanvaltuutettuna. Olen istunut myös koko valtuustourani ajan eli 16 vuotta kunnanhallituksen kokouksissa; ensin "rivijäsenenä" neljä vuotta ja sitten puhe- ja läsnäolo-oikeutettuna kunnanvaltuuston puheenjohtajana 12 vuotta.

Mennyt nelivuotiskausi on ollut jollakin tapaa todella raskas. Päätökset ovat olleet aiempaa laajakantoisempia ja muutoksia sisällään pitäneitä. Kuntakentässä muutoksen tuulet puhaltavat voimakkaasti ja ajoittain myrskytuulen lailla repien.

Lisäksi kahden viimeisen vuoden aikana olemme saattaneet haudan lepoon kaksi kunnanvaltuuston puheenjohtajistossa toiminutta vaikuttajaa ja ystävää. Nämä menetykset ovat vaikuttaneet voimakkaasti. 

 

Kuitenkin elämä jatkuu ja niin jatkuu Isonkyrön kunnanvaltuustonkin työ. Tammikuussa 17 pv kokoontuu lokakuussa valittu uusi valtuusto.

Haluan toivottaa kaikille kunnan luottamushenkilöille ja työntekijöille kiitokseni menneestä nelivuotiskaudesta. Erityisesti kiitokseni valtuuston varapuheenjohtajille, sekä kunnanhallituksen puheenjohtajistolle. Tällä kaudelle yhteistyö on ollut erittäin aktiivista. Olemme yhdessä tuossa kuuden hengen porukassa istuneet todella monet kokoukset. Hieman täytyy tästä asiasta kuitenkin vitsaillakin, - sillä minähän olin tässä puheenjohtajiston konklaavissa ainut nainen. Erään kokouksen alkaessa minä käytin puheenvuoroja aika rivakkaan tahtiin (ellen jopa "räpättänyt" ...).  Oli niin mukava todeta näille herrasmiehille, että eikös teillä olekin kotoisa olo, kun saatte kuunnella naispuhujaa =)

Kyllä ukoolla on ollut minussa kestämistä ?

 

 Rauhaisaa joulunodotus aikaa!

 

184571_4934503490199_2058703774_n.jpg

 

 

 


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini