Share |

Monipuolinen teollisuus ja elinkeinoelämä

Sunnuntai 4.11.2012 klo 22.06


Vaasan seudun nuoret ottivat julkilausumassaan kantaa
monipuolisen teollisuuden ja elinkeinoelämän puolesta, jotta Vaasan seudulle tulisi uusia teknologia-aloja. Heidän mielestään tämä koskee erityisesti tulevaisuuden aloja kuten nanoteknologiaa, jotta kyetään luomaan työpaikkoja Vaasan seudulle.

Tällä hetkellä Vaasassa on monipuolista ja hyvää koulutusta. On kuitenkin niin, että monet valmistuvista eivät saa alueelta koulutustaan vastaavaa työtä. Nuoret osuivat kultasuoneen. Monipuolinen teknologiateollisuus mahdollistaisi valmistuvien, alan tulevaisuuden huippuosaajien työllistymisen tälle seudulle. Tarvitaan tekijöitä.

Alueen houkutteluvuus laajemminkin elinkeinoelämän toimijoille tukisi hyvää väestökehitystä ja se säteilisi koko maakuntaan. Kaupat ja palvelut menestyvät, kun on asukkaita ja ihmisiä. Työtä ja toimeentuloa.

Isot ostoskeskukset eivät ole nuorille helposti saavutettavissa, koska heillä ei ole vielä omia autoja. Kauppoja ja palveluja pitää olla maalla ja taajamien lähettyvillä, mutta myös taajamissa. Tämä onkin hyvä muistaa, sillä kaikki eivät voi autoilla. Eikä julkiset liikennevälineet ole sellainen verkosto, jota voidaaa joka paikassa hyödyntää samalla tavalla.

Avain asemassa on kaavoitus, ei vain kuntatasolla vaan myös maakuntatasolla. Tällä hetkellä maakuntakaavoja ohjataan valtakunnan tasolta niin, että kaavoitetaan isoja ostosalueita kaupunkien lähelle. Se autioittaa ja heikentää maaseudun ja haja-asutusalueen palveluja, mutta myös epätasa-arvoistaa ihmisiä.  Jokaisella kansalaisella ei ole ajokorttia.

Suomalaisuus ei saa alkaa ajoluvasta tai äänioikeudesta.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini