Share |

Kunnissa päätetään arjen asioista

Keskiviikko 24.10.2012


Tärkeistä  asioista ja päivittäisistä palveluista päätetään kunnissa. Kunta on monella tapaa kodin jatke. Kotipihasta lähtee tie töihin, päiväkotiin tai kouluun, lapset saavat aamupalan kotona ja päiväruuan koulun keittäjältä tai vanhus saa kotiapua kunnalta. Kunta on se lähiyhteisö, joka on läsnä ja apuna ihmisten arjessa.

Kunnilla neljä tärkeää tehtäväroolia, joita ovat peruspalveluiden hoitaminen, alueiden suunnittelu, elinkeinopolitiikan edistäminen ja virkistyspalvelut. Keskustan mielestä ihmisten tarvitsemat jokapäiväiset palvelut tulee olla lähellä. Palvelut on tuotava ihmisten lähelle niin, ettei heidän tarvitse siirtyä palveluiden perässä pitkiä matkoja.

Päiväkodin, koulun, kaupallisten palveluiden ja asuinalueiden sijaintiin ja ympäristöön vaikutetaan kuntien kaavoituspolitiikalla eli alueiden suunnittelulla. Kadut,  infrastruktuuri, vesijohdot ja viemärit ovat osa tätä peruspalvelua, jolla vaikutetaan siihen, millaiseksi yhteisö rakentuu.

Etäisyydet lähipalveluihin ovat pitkiä haja-asutusalueella, kunnan reuna-alueilla. Isossakyrössä lähellä kunnanrajoja esimerkiksi Åbergissä, Leipimaalla, Peräkylässä, Tulisalossa, Yryselässä tai Naarajoella asuvilla kuntalaisilla on aivan erilaiset lähtökohdat saada palveluja kuin ruutukaava-alueen asukkailla. Heille on jo nyt päivittäistä se, että monet lähipalvelut ovat etääntyneet kovin kauas. Kunnassa tähän pystytään vaikuttamaan tuomaan helpotusta kotipalvelulla ja asiointikyydityksillä heille, joilla ei ole mahdollista liikkua omalla autolla. Se ei kuitenkaan yksin riitä.

Kunnanpäättäjien ja viranhaltijoiden rooli on tärkeä myös viemään valtiontiestön ylläpitoon viestejä siitä, miten tärkeää on toimivat ja kantavat tiet. Kelirikkoaikoja, rospuuttoja, on Suomessa nykyään pitkälti.

Myös sähköverkko on oltava toimiva. Pitkät katkokset sähköntoimituksessa tulee välttää. Syvällä maaseudulla tuottaa elintarvikkeita moni navetta, sikala ja kanala. Heidän sähkön- ja vedensaanti tulee turvata ja maitoauton tulee päästä tankille useasti viikossa.

 

 


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini