Share |

PIdetään huolta

Keskiviikko 10.10.2012 - Annika Saarikko


Keskustalle kuntavaalit ovat kotivaalit. Kunnat ovat ihmisten kotiseutuja - näissä vaaleissa äänestetään nyt oman lähiympäristön tulevaisuudesta.

Kuntavaalien ehdokasasettelun loppusuoralla tehtyjen kyselyiden perusteella lähes kaksi kolmesta suomalaisesta pitää sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämistä kuntavaalien merkittävimpänä kysymyksenä. Näin kuuluu ollakin, sillä samat palvelut vastaavat noin 2/3 kuntien kokonaismenoista. Kuntakukkaron euroista valtaosa kuluu näiden palveluiden toteuttamiseen: terveyskeskusten ylläpitämiseen, ikäihmisten hoitoon ja sosiaalitoimen asiakkaista huolehtimiseen.

Kuntien tarjoamat palvelut koskettavat vuosittain lähes meitä kaikkia. Ei ole sellaista kotia, jossa ei silloin tällöin tarvittaisi hammaslääkäriä, neuvolantätiä tai lääkäriltä reseptiä syysflunssan lääkekuuriin. Sosiaali- ja terveyspalveluja koskevat kunnanvaltuutettujen päätökset tulevat siis erityisen lähelle arkeamme.

Osana kuntien palvelutehtävää Keskusta haluaa näissä vaaleissa ostaa oikeaan arvoonsa kotiin tulevat palvelut. Toimivien kotipalveluiden, lapsiperheiden kunnallisen kotiavun ja hyvän kotisairaanhoidon tulee olla ihmisten välistä toimintaa, jossa muistetaan kuntalaisen olevan ennen kaikkea ihminen, ei pelkästään asiakas. tämä on keskustalaisen arvomaailman lähtökohta.

Palveluita suunnitellessa on myös toimittava niin, että muistetaan palveluita antavien työntekijöidenkin olevan ihmisiä - ei ruoka-, lääke- ja siivousautomaatteja. Tarvitsemme hyvään terveydenhoitoon ja ikäihmisten hoivaan katkeamattomia palveluketjuja, joiden lenkkejä ovat osaavat ammatti-ihmiset yhdessä.

Parhaimmillaan palvelut ovat osa arkea jo aiemmin; suuntauksemme tulee olla kaikessa ennaltaehkäisevässä työssä. Tästä hyvinä esimerkkeinä käyvät niin toimivat ja edulliset liikuntapalvelut, perhetyö kuin ikäihmisten viriketoimintakin.

Keskustalle vaalien tärkeäksi teemaksi nousee myös omaishoito, joka aina unohtuu muilta puolueilta siinä vaiheessa, kun päätöksiä todella pitäisi tehdä. Kannatamme omaishoidontuen siirtämistä Kelan maksettavaksi, jotta kaikki suomalaiset omaishoitajat ja hoidettavat olisivat samanarvoisia. Niin ikään paljon työtä on vielä omaishoitajien vapaapäivämahdollisuuksissa ja kotona tehtävän hoitotyön tukemisessa.

Tehdään näistä vaaleista välittämisen ja yhteisen hyvän vaalit, tehdään yhteisestä kotikunnastamme vieläkin parempi.

Annika Saarikko
Keskustan varapuheenjohtaja
Kansanedustaja

Avainsanat: Lähipalvelut, kotivaalit, kotipalvelut


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini