Share |

Vain Keskusta seisoo maatalouden tukena

Sunnuntai 7.10.2012 klo 0.41 - Riikka Manner, MEP


Maatalous on aina ollut puolueiden välinen riidanaihe. Ajat muuttuvat, mutta asetelma ei ole muuttunut mihinkään. Keskusta on ainoana puolueena puolustanut maataloutta elinkeinona, elämäntapana ja kuluttajien oikeutena. Puolustaminen tarkoittaa tekoja. Kauniit sanat eivät riitä.

Maatalouspolitiikka on vahvasti EU-vetoista. Juuri nyt keskeisintä on vaikuttaa vuonna 2014 alkavaan EU:n rahoituskauteen, joka kestää seuraavalle vuosikymmenelle asti. Toivottavasti Suomen hallituksella on vakuusjärjestelysekoilujen jälkeen neuvotteluvoimaa käyttämättä, sillä sitä tarvitaan maataloutemme tulevaisuuden eteen käytävissä neuvotteluissa.

Sisältökysymysten lisäksi pelissä on selkeästi raha. Lähtötilanne ei ole helppo. Komissio esittää maataloudelle laskevaa rahoitustasoa verrattuna kuluvaan kauteen. Suomalainen maatalous on jo pitkään ollut vakavassa kustannuskriisissä. Siksi neuvotteluissa on kyse koko elinkeinon elämästä ja kuolemasta.

Vahvan EU-vetoisuuden ohella Suomen omilla toimilla on suuri merkitys maataloudellemme. Kataisen - Urpilaisen hallituksen ensi vuoden budjettiesitys tarjoaa maataloudelle muita hallinnonaloja selvästi suurempia leikkauksia. Siinä tilanteessa on vaikea perustella muulle EU:lle, että maataloudellamme on erityisiä haasteita, joihin tarvitsisimme yhteistä tukea.

Hallituksen asenteesta kertoo paljon se, että leikkausten roima taso sovittiin helposti, mutta kohdentamisesta ei ole tietoakaan.
Kokoomus, SDP tai mikään muukaan hallituspuolue ei välitä siitä, että heidän toimensa rapauttavat entisestään maatalouden kannattavuutta. Kaupan puolen säännöstelyssä kohtuullisen tuottajahinnan takaamiseksi ei ole päästy alkua pitemmälle.

Hallitus ei myöskään välitä viljelijöiden jaksamisesta, sillä budjettiesitys pitää sisällään lomitusmäärärahojen leikkauksen. Montako loppuun palanutta viljelijää ja heidän perhettään vielä tarvitaan?

Menossa on hallituksen vahvalla myötävaikutuksella pienten suomalaistilojen pudotuspeli. Tässä on turha syyttää EU:ta, sillä siellä haluttaisiin taata myös pienviljelmien kannattavuus.

Politiikassa yksittäisiä tekoja tärkeämpää on toimia pitkäjänteisesti niin, että kansalaisten luottamus säilyy. Maataloudessa tärkeintä olisi saada vahvistettua nuorten viljelijöiden uskoa tulevaisuuteen. Siihen Keskusta on sitoutunut!

Riikka Manner Keskustan varapuheenjohtaja Euroopan parlamentin jäsen

 


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini