Share |

Matonpesua ja tarkastuksia

Lauantai 29.8.2009 klo 21.23 - Helena T-T

Ilmeisesti minä harrastan matonpesua. Tähän johtopäätökseen taas päädyin tänään, kun piti saada painepesuri esille ja mattoja likoamaan. Yllättävän mukavaa puuhaa, vaikka "hiukan" painavien pitkien tuvanmattojen liikuttelu vaatiikin punnaamista.  Tuolla niitä taas muutama odottaa valumassa, jos jaksaisin tovin kuluttua viritellä niitä telineelle paremmin. 

Tietää siis ainakin viikoksi sateita, kun matot ovat pihalla. Niinhän siinä yleensä käy, -ainakin tähän aikaan vuodesta.

Kunpa syksyn keli olisi kuitenkin vielä aurinkoinen, sillä vielä on pelloilla paljon työtä. Enkä puhu vain omasta puolestani, vaan useamman. Laajassa mittakaavassa ajatellen sadonkorjuut ovat vasta aluillaan.

Mennyt viikko ainakin oli niin hoppuisa, että suorastaan pyykinpesukoneen äänikin jo ärsytti. Lopen uupunut lie välillä oikea termi kuvaamaan olotilaa. Neljänä päivänä istuin traktorissa urakkalla kaikki vapaat hetket. Varhaiset ohrat tuli kuitenkin puitua sekä kuivattua. Eikä se yksin ole minun kunniani. Timo pui ja on kuivaajansa pääkäyttäjä, minä vain jeesaan minkä pystyn eli tuon ja vien kärryjä, kippaan kuormia ja tsekkaan kuivaajaakin poiketessani sinne kääntymään. Maanantaina Timppa nauroi ja kiusasi minua puinnin sujuessa kuin leikki, että niinhän se meneekin, kun en ole työmaalla häiritsemässä. Ei paljoa uskaltanut kiusata enää tiistain myähäisenä iltana, kun yhdessä siivottiin lisää siivon pohjia uuden sadon alta. Viisas mies : )  Yhdessä yskittiin lähes oksentamiseen asti viljan- ja sementinpölyä ja vielä keskiviikonkin oli keuhkot arat.  Olemme varmasti kaikki kuulleet sanan hengityssuojain? Kyllä niitä oikeasti tarvitaan, se tuli taas todistettua.

Menneelle viikolle suunnitellut työtkin tuli tehtyä. Tavoilleni uskollisena tein jo alkukesästä itselleni tiukan viikko-ohjelman ja aikataulussa on  pysytty, kun ajoissa sovitti päiviä ja kohteita kollegojen kalenteriin, että saadaan kaikki vaadittavat käynnit tehtyä ennenkuin lumi on maassa. Vielä on muutamaksi viikoksi rumbaa jäljellä.

Ensi viikolla ollaan menossa peräti kolme pitkää päivää, mutta onneksi ehtii kansallisia maisemiakin edes vilkaista välillä. Reissujen mukanaan tuomia iloja on siis vaihtuvat maisemat ja tutustuminen uusiin paikkoihin sivuteiden varrella, joita ei tulisi ajaneeksi ihan aina.

Kun tämän loppukesän ja alkusyksyn maastokäynnit ovat tehtynä, alkaa pikkutarkka raporttien sanamuotojen fiilaaminen. Tässä vaiheessa paremminkin laajoista matkakertomuksista jalostuu lopuksi versio, joka on virallinen diarisoitu raportti.

Syksyn puuhia ei myöskään yhtään helpota se, että kunnan budjetin kanssa saadaankin vääntää paljon. Miljoonan aukkoa pitäisi kiriä kiinni eikä se todellakaan ole helppo tehtävä. Tuo miljoona tarkoittanee kahden veroprosentin kokoista korotusta Isonkyrön kokoisessa kunnassa, ellei loppusumman päitä saada muilla keinoilla kiinni. Ihmisten palvelutarpeet talouden taantuman myötä myös aina kasvavat, joten perusturvasektorilla pitää osata varautua moneen asiaan. Laikkein vaikein pala on varmasti kouluverkko. Sivistyslautakunta ja kunnanhallitus ovat jo päättäneet aloittaa Lehmäjoen koulun lakkauttamisen selvittämiseksi kuulemisen. Tämä on jo vuorossaan toinen, sillä muutama vuosi sitten koulu oli lakkautusuhan alla jo kerran päätyen äänin 13-14 jatkamaan toimintaansa. Tuolloin lakkautettiin pari suurempaa koulua ja pienin sekä etäisin sai jatkaa.

Vanhemmat ovat jo nyt olleet aktiivisia ja niin pitääkin olla. Hyvää palautetta sai viime torstaina heidän valtuutetuillejärjestämä linja-autokyyditys- Reittiin tutustuen hahmmotettiin heille siis sitä, millainen matka koululaisille mahdollisesti tulisi, jos koulu muuttuisi. Itse en mukaan reissulle työmatkan vuoksi päässyt, mutta aion tuon reitin kulkea viikon parin sisällä, että minulla olisi samat tiedot kuin muillakin.

Ilmeisesti valtuuston kokousta aiotaan aikatauluttaa lokakuulle, vaikka en siitä vielä kokouksen koollekutsuja ole sen tarkemmin tietoinen. Kuuleminen on tarkoitus suorittaa syyskuulla. Alustavan päiväyksen jo kuulinkin, mutta koska sitä ei ole tarkemmin minulle vahvistettu, niin en sitä julkaise, etten antaisi väärää tietoa.

Lisäys blogiin:
Lehmäjoen koulusta järjestetään kuuleminen maanantaina 21.9.
Valtuusto käsittelee asiaa mahdollisesti lokakuun lopulla tai marraskuulla.
Valtuuston seuraavassa kokouksessa to 1.10. ei asia vielä ole esityslistalla.

 

Kommentoi kirjoitusta.

Loppukesä vai alkusyksy

Lauantai 15.8.2009 klo 14.34 - Helena T-T

Elokuun ehtiessä puolivälissä muuttuu elonrytmi lapsiperheessä. Koulut alkavat ja se tarkoittaa tarkenpaa rytmiä päivään. Aamulla on herättävä ajoissa, syötävä aamupala ja fillaroitava kouluun. Iltapäivä tietää mukanaan läksyjenteon ja harrastukset.

Elokuu on meillä myös syntymäpäivien aikaa. Omista pojista nuorin ja vanhin juhlii ikääntymistään. Myös serkun lapsia on syntynyt elokuun alussa yksi ja syyskuun alussa pari, joten juhlissa saa myös itsekin vierailla vieraana. Mukavaa aikaahan se on, kun tapaa tuttuja, vaikka aina juhlan emännälle synttärien vietto tarkoittaa keittiötöitä: kaffin kaatelua ja täytekakun vääntöä.

Minä oikaisen nämä omien poikien synttärit nyt periaatteella mutkat suoriksi. EN tällä kertaa leivo itse täytekakkuja, sillä en kertakaikkiaan ehdi. Silloin, kun käy ns vieraan töissä, on päivästä monta tuntia varattu muuhun kuin hellan ja kaapin välissä hääräämiselle. Olen päättänyt uskoa, että minunkin vuorokaudessani on vain 24 tuntia ja sillä hyvä. Yksi ihminen ei veny enempää kuin muutkaan. Tämä lie viisauden alku : )

Katseen on myös syytä kääntää pois marjapuskista, -ainakin tämän päivän. Punaisenaan ja valtoimenaan punaherukat odottavat poimiaansa, mehustajaansa ja pullottajaansa. Itse keitetty mehu on kyllä hyvää, joten kovin kauaa en voi antaa puskien roikottaa satoaan, sillä nyt marjat ovat parhaimmillaan, mutta pian ne alkavat mennä ylikypsiksi. Mehumaijan pouhuttaminen on onneksi melko helppoa, kun vain saa marjat ensin revittyä puskista sankoon. Syksyyn kuuluu siis hamsterimaisuuskin; talven varalle yhtä jos toista tulee jemmattua pakastimeen ja kellariin.

Meidän numerossa on myös puinti alkanut, sillä härmän pelloilla oli varhainen ohra jo tuleentunutta. Nuorempi ja vanhempi isäntä painattivat pellolle peräkanaa puimurilla ja traktorilla peräkärryineen, joten show alkoi jo eilen. Hyvä niin. Nyt viljat ovat komeasti pystyssä kautta Suomen ja sato saataneen kuivana ja laadukkaana pois pelloilta, mikäli kelit jatkuvat tällaisena. Minä kuitenkin vielä kyrönmaan lakeuksilla ainakin viikon yritän odotella puimuria enkä hätäille. Arkipäivät ovat muutenkin puukattu jo työnantajalle, joten työ ensin huvi sitten. Eipä tuo viljan hinta nyt niin ihmeellinen ole, että keskeneräisenä pitäisi sitä leikata kuivaajaan tuleentumaan.

Jospa näissä tuumooksissa menisi laittamaan muutamat matot likoamaan ja virittelisi painepesurin esille. Vielä leppoinen auringonpaiste ehtii kuivattaa mattoja ja minä tykkään matonpesusta... huvinsa kullakin....

Aurinkoista syksyä kaikille!!!

 

 

 

1 kommentti .