Share |

Mansikka-aikaa

Lauantai 18.7.2009 klo 18.15 - Helena T-T


Heinäkuu on hurahtanut yli puoliväliin ja mansikka-aika on parhaimmillaan. Ainakin muualla, mutta ei minun mansikkamaallani. Ei tietenkään : )

Penkkiriviä lie ainakin satametriä ja luulisi satoa tulen. Kuiva alkukesä on kuitenkin verottanut raakileiden kokoa, näköä ja määrä heti alkuunsa. Lisäksi joku ihme koppakuoriainen on vielä periytynyt maalleni ja nakertelee mansikoita. Taitaa olla vattukärsäkäs, kun viisaasti on mansikkamaa laitettu sellaiseen paikakan, että siitä on pieni matka pusikkoon, jossa on paljon luonnonvaraisia vadelmia. Joku lures nyt kumminkin.

Eikä sinä vielä kaikki: osa raakileista ruskettuu vähitellen ja homehtuu. Hieno homma. Harmaahometta. ns. Luomuvijelymansikkani joko revitään ylös syksyn tullen tai turvauden sellaisiin kemikaaleihin, että perkaamisen vaivan palkka ei ole homeinen heti kättelyssä. Voisi kuvata olotilaa lähinnä sapekkaaksi, sillä viime kesän sateisuuden vuoksi jotenkin vielä ymmärsi tuota homeisuutta, mutta nyt ei muuta selitystä nyt sitten ole mansikoitani riivaava hometauti. Homeiset voisi tietenkin repiä varovasti irti, ettei helposti pölähtävät homeitiöt ilman mukana leviä vielä terveisiin marjoihin, mutta mutta... niin tein viime vuonna eikä se siis auttanut.

Mitä tästä taas oppisi..... kannattaisi kuitenkin investoida tarkastettuja ostotaimia ja valita paikka huolella. Kaikki oppi pitänee kuitenkin hankkia kantapään kautta, että varmasti oppii...


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini