nuoret nuorten asialleTorstai 2.10.2008 klo 13.10 - Helena T-T Että elämässä oppisi jotain uutta, rohkaistuin ja liityi eilen illalla facebookin käyttäjiin. Mikä ihmeen facebook? Sitä minäkin olen ihmetellyt ja nyt yritin siihen maailmaan päästä sisään. Wikipedia, joka on helposti löydettävä ja käyttökelpoinen lähde moniin kysymyksiin joissa ei tarvitse "virallista lähdettä", antaa Facebookista seuraavanlaisen määritelmän: Facebook on sosiaalinen palvelu, joka yhdistää ystäviä, työ- ja opiskelutovereita, sekä tavallisia tuttavia. Facebook on minun mielestäni suomeksi NAAMAKIRJA. No jaa, huono suomennos, mutta en malta olla sitä käyttämättä.... Huomasin toki, että löydän tuttavieni naamoja ja heidän kaveriluetteloistaan lisää omia tuttaviani. Osa tutuista on hyviä tuttujani (ja aivan oikeita ystäviä!) esimerkiksi NKL:n ajoilta ja osa on "heihei" -tuttuja ja muista yhteyksistä tutuiksi tulleita. Ihania löytöjäkin osuu kohdalla, eli taas on yhteys saatu toiselle puolella maailmaa muuttaneeseen nuoruuden ystävään. Vaatisi varmasti paljon ajan käyttöä seurustella verkostossa aktiivisesti, joten epäilen heti, etten löydä päivästäni ylimääräistä aikaa. Sähköpostiviestitkin ovat kavereille nykyään enemmän pelkkien vitsien edelleen lähettelyä. Sana "sosiaalinen" kaikuu mielestäni jollekin muulle kuin valokuvalle internet verkostoissa. Sosiaalisuus on todellista kanssa käymistä. Mutta välimatkojen ollessa pitkiä, voi tämänkaltainen kanava tuoda kaverit lähemmäksi. Yhteisöllisyydestä puhutaan paljon, ja jos keskustelu verkossa lisää yhteisöllisyyttä ja kontakteja ihmisiin, joita tuntee -eipä siinä pitäisi olla mitään tuomittavaa. Ainakin tämä keino pitää yhteyttä on edullinen. -Kunhan aikeet ovat hyviä, sillä asioilla on aina kääntöpuolensa! Internet verkostoille on jäänyt paha kaiku. Youtube -videot ovat olleet osa uutisia puhuttaessa koulusurmista Jokelassa ja Kauhajoella. Samaa ilmiötä on löydetty muualtakin maailmalta. Olisiko nämä ennakkoilmoitukset tai uhkaavat esiintulot olleet luettavissa ensimmäisiksi hätähuudoiksi nuoren ahdistuksessa ja väkivaltaisissa ajatuksissa? Kuitenkin joukkomurhaaja Saaren videoon havahduttiin, mutta tekoa ei pystytty estämään. Lisäksi koulukiusaaminen on saanut uudet muodot, kun nettiin lliitetään ilkeitä viestejä tai inhottavia valokuvia. Tämänkaltaiset teot syövät uskottavuutta koko internet -kanssakäymisestä. Kiusaustarkoituksella liitetyt viestit ovat tuomittavia. Lisäksi on irg galleriaa ja ties mitä keskustelukanavaa. Olen keski-ikää lähestyvä perheenäiti, joten minulle anteeksi annettakoon se, etten surffaile päivät pitkät netissä. Mutta koska olen päättäjä, pitää minun perehtyä vähän siihenkin, mikä on in. Myös minun ikäisiä naisia ja miehiä ovat verkostot pullollaan, joten ei tämä ilmiö ole vain nuorille. HUomasin jopa etsiessäni tietoja ruoka-aineallergioista, joita perheemme nuorimmainen on saanut kokea, olivat eri yhdistysten keskustelupalstat tulvillaan hyviä kysyksiä ja niihin saatuja vastauksia. Internet tuo tietoa kotiin helposti, kunhan tajuaa lähdekritiikin merkityksen! Paikallislehdessämme Pohjankyrössä oli tänään juttua kunnallisvaaleista monelta kantilta. Parhaimpana pidin etusivun artikkelia nuorista. Politiikkaa ei kiinnostanut, mutta kiinnostipa heitä kuitenkin asiat, joita politiikalla tehdään ja mahdollistetaan. Lisäksi heillä oli esittää vaatimuksia ja tehdä ehdotuksia sekä myös kanttia kehua. Nuorten ajatukset pitää ottaa huomioon! Liikuntaa on kunnassa helppoa harrastaa, mutta kaikille se ei ole innostava harrastus. Toiset haluavat tehdä jotain muuta, siksi vaihtoehtoja tulisi olla tarjolla runsaammin. Ei pitäisi olla mahdotonta löytää bändikämppää, jos siihen on tarvetta. Tämä haaste on otettava vapaa-aikatoimessa huomioon. Mahtavaa olisi vielä, kun löytyisi joku sopivan ikäinen bändien vetäjä. Nuorten asioissa on todellista vaikuttamissarkaa, joten nuorten on syytä äänestää kunnallisvaaleissa sellaisia henkilöjä, jotka ovat kiinnostuneita heidän asioistaan. Varmasti tätä sanomaa voi esittää jokainen ehdolle asettunut, mutta uskottavinta mielenkiintoa on varmasti nuorella ehdokkaalla! En väheksy itseänikään, mutta nuorille äänestäjille tulee ensisijaisesti suositella nuoria ehdokkaita!!! Nuori äänestä nuorta! Valtuustossa tulee olla kaikenikäisiä ihmisiä, -vain he, jotka saavat tarpeeksi ääniä, tulevat valituiksi. Joten istuvallakin valtuutetulla on aivan sama lähtökohta kuin muilla ehdokkailla. Paikka on auki ja se uusitaan vain äänestäjien tahdolla. |
||||||||||||||
Tervetuloa pohojalaasen
naisen kotisivulle!
naisen kotisivulle!