Arjen askareita ja tieasioita

Päivät kuluvat kuin siivillä, sillä kotiäitinä ei tule aika pitkäksi. Tavallisen arjen touhuja on koko ajan, ja isompien poikien ollessa koulussa, pitää Erno perheen pienimpänä minut vireänä. Saamme pyöräillä ja koota palapelejä samalla, kun pyykkikone tai astianpesukone hurisee.

Sopivasti pikku töitä tekee jo Ernokin leikin varjolla. Astianpesukonetta tyhjätessä on luonnollisesti vaarana arabian siruja, mutta harvemmin onneksi niin käy. Tänä aamuna jo ehdimme yhdistellä Jasper pingviinin esineitä paikoilleen ja Erno suoriutuu tehtävästä nopeasti. Pienen miehen muisti on uskomattoman hyvä. Sen huomaa myös iltapäivän referaatista isälle, mitä on tehty ja mitä on tapahtunut. Joskus höpinätarinat hieman naurattaa, mutta pääasiassa jutuissa on todenperää.

Yritän tässä ohessa tehdä kaikenlaista muutakin, vaikka taas kuuluu vaativa komento; piirtäminen kun loppuu ihan pian. Olihan se piirros äidistä mielenkiintoinen; "Sinulla on nyt näin isot hampaat". Erno vielä tuossa vieressä piirtää vauhdikasta tarinaa McQueen autosta, ennen kuin lähdemme pihalle, joten kiireesti tätä tekstiä kirjoitan.

Ensi viikon tiistaille kutsuttiin valtuusto koolle. Asialista ei ole kovinkaan pitkä, mutta sisältö on merkittävä. Muun muassa konserniohje tulee valtuuston käsittelyyn, mutta kokouksen pääasiallinen syy on Yryselän tien perusparantaminen ja kunnan osuus päällystyksestä viidelle kilometrille. Hattua saa nostaa sekä kyläläisille että myös kunnanjohtajalle, joka on ollut avainasemassa eri neuvotteluissa lukuisissa nyt kunnassamme käynnissä olevissa tiehankkeissa. Toki politiikan tekijätkin ovat olleet asioita eteenpäin tuuppimassa. Erittäin merkittävää on se, että kyläläiset laativat taannoin adressin tien parantamista vauhdittaakseen ja sitoutuivat kukin allekirjoittajana myös osallistumaan kustannuksiin. Tien peruskorjaus ei toteudu nyt aivan alunperin suunnitellussa laajuudessa, mutta yhä kylän oma rahoitussumma on huomattava, 40 000 euroa. Esimerkillistä.

Samaan aikaan, kun voi kiittää kyläläisten omaa osuutta tien parantamisessa, voi tietenkin pohtia sitä, mitä on tapahtunut valtion tiehankkeissa. Lähes poikkeuksetta kunnilta ja niiden asukkailta tarvitaan omaa rahoitusta valtion tiehankkeille. Nytkin summa on Isonkyrön kunnalle huomattava, jos ja kun valtuusto asian hyväksyy kokouksessaan. 100 000  euroa muuntautuu asfaltiksi. Rahoittamisella on omat hyvätkin puolensa. Kunnan sitoutuminen saa hankkeen matkaan, ja se on hyvä. Toisaalta voisi odottaa, että valtio hoitaa hommansa, ja huolehtii tiestöstä, joka sen on.  Lisäksi talviauraukset ja kunnossapito saavat moitteita tämän tästä. Autot uppoavat pohjiaan myöten tai liikkumaan ei aina edes pääse turvallisesti. Usein kuulee sanottavan, että kunnan tiet ovat paremmassa kunnossa kuin valtion tiet. Tiestön peruskunto kuitenkin rapautuu ja pitkät kelirikkoajat ovat tiestölle todella turmiollisia. Ilmastonmuutos on nyt sitten tätäkin....

Valtatie 18:sta remontti on näkynyt kuntakuvassamme keväästä saakka. Hanke on loppusuoralla. Ajaessa valtatietä nyt, pitää välillä purra hammasta. Siinähän on yhä 50km/h rajoitus ja poikkeuksetta minut ohitetaan reipasta ylinopeutta. Kiertotiellä lähti useampi ajokortti kesän aikana ja ylinopeussakkoja jaettiin paljon. Mikä meitä vaivaa, kun kaasujalka painaa?  Kiire tai nopeuden vaivihkainen ylöspäin hivuttautuminen. Minäkin sain sakot, joten hiukan tiedän, mistä puhun. Opin siitä lipsahduksesta ja nyt osaan käyttää vakionopeuden säädintä pitkällä hitaalla suoralla. Eivät ne ohitseni puhaltavat autot läheskään aina ole nuorien kuskien ohjastamia. Päin vastoin. Kiertotie on nyt hiljentynyt jo jonkin verran, ja on suoranainen onnen kantamoinen, ettei kukaan koululainen jäänyt Ylistaron alapääntiellä auton ruhjomaksi!

Valtaalan alikulkua juntattiin matkaan kauan. Nyt vihdoinkin se on. Kädet kyynärpäitä myöten ristiin, että kaikki valtatien ylittävät kävelijät ja pyöräilijät nimenomaan alittavat valtatien. Valtaalan koululle saapuu paljon opilaita joen pohjoispuolelta, joten heidän koulumatkansa turvallisuus kohentui valtavasti!

Nyt me menemme ulos. Syyssää on varsin leppoisa ja reitti pienen miehen kanssa vie luontopolulle. Eväät mukaan, sillä mikäs sen mukavampaa kuin syöminen ulkona. Hieman mieltäni vaivaa taas tekemättömät työt, ja käytän usein sanontaa "Ei työnteko rasita, vaan ajatus tekemättömistä töistä!" Mutta aikansa kutakin. Lapset ovat pieniä vain silloin, kun ovat pieniä. Mieluummin olen pojan kanssa touhuamassa, kuin puunaan nurkkia. Ehkä hänkin joskus aikuisena muistaa mieluummin yhteiset hetkemme.