Maakunnallinen päiväMaanantai 29.9.2008 klo 21.20 - Helena T-T
Maakuntavaltuusto käsitteli maanantaina 29.9. maakuntakaavan hyväksyen sen ja lähettäen sen ympäristöministeriölle vahvistettavaksi. Maakuntakaava sisältää yleispiirteisen suunnitelman alueiden käytöstä maakunnassa. Maakunnan liitto vastaa alueensa kehittämiseen liittyvistä tehtävien hoitamisesta kuntayhtymänä, jossa jäseniä ovat alueen kunnat. Maankäyttö - ja rakennuslain 1 § määrittelee tavoitteeksi järjestää alueiden käyttö ja rakentaminen niin, että siinä luodaan edellytykset hyvälle elinympäristölle sekä edistetään ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävää kehitystä. Huomasitte sanonnan kestävä kehitys? Lisäksi lain tavoite on myös turvata jokaisen osallistumismahdollisuus asioiden valmisteluun, suunnittelun laatu ja vuorovaikutteisuus, asiantuntemuksen monipuolisuus sekä avoin tiedottaminen käsiteltävinä olevissa asioissa. Osallistumismahdollisuuksien turvaaminen on muun muassa sitä, että kaavat ovat nähtävillä ja niihin saa esittää kommenttejaan jo valmisteluvaiheessa. Ennakollisesti vaikuttaminen on huomattavasti helpompaa kuin valitusprosessi kaavan hyväksyminen jälkeen. Maakuntakaavassa esitetään alueiden käytön ja yhdyskuntarakenteen periaatteet ja osoitetaan maakunnan kehittämisen kannalta tarpeellisia alueita. Aluevarauksia osoitetaan vain siltä osin ja sillä tarkkuudella kuin alueiden käyttöä koskevien valtakunnallisten tai maakunnallisten tavoitteiden kannalta on tarpeellista. Maakuntakaavan tuleekin olla mahdollistava kuntien alueiden käytön omalle suunnittelulle, ei kehitystä rajaava. Isonkyrön osalta meillä on maakuntakaavassa mm kolme aluetta merkitty matkailun ja virkistyksen kannalta tärkeiksi; Kalliojärvi, Vuoressalo ja Orisberg. Runsaasti tilaa vieviä palveluja on Tervajoen autokauppa-alueella. Myös patikkareitistöt on kaavassa merkittynä vihreillä jonossa kulkevina ympyröillä. Tässä nyt vain muutama esimerkki kotikunnastani. Maakuntavaltuustossa olen ollut tämän valtuustokauden. Isollakyröllä on siellä kaksi jäsentä eli minun kanssa kokouksissa istuu Johanna Luoma. Olemme mukana Keskustan, Kokoomuksen ja Kristillisten ryhmässä, jossa meitä on yhdeksän jäsentä. Saman verran jäseniä on SDP:n, vasemmiston, vihreiden ja Pro Vaasan ryhmässä. Loput eli hiukan yli puolet maakuntavaltuustojäsenistä on Rkp:n edustajia. Rkp:n diktatuurista kuulimme eilenkin vihjailuja. He siis käytännössä päättävät lähes kaikesta ja sillä siisti. Vihreiden Tapio Osala Vaasasta heittikin puheenvuorossaan, että nyt kun useat RKP:N jäsenet olivat poissa ja jos pitäisi äänestää, teillä ei olisikaan ollut ehdotonta enemmistöä. Taitaa olla Rkp:n kaikki rivit suorina marraskuun kokouksessa.... Kokous tulkataan molemmille kielille. Minä osallistun kokoukseen ilman tulkkausta ja samalla siis treenaan ruotsin ymmärtämistä koko ajan. Huomaan myös oppineeni, vaikka riksi on iso, etten ymmärrä. Osa toki puhuu selkeämpää ruotsia kuin toiset, mutta pääasiassa Rkp:n ryhmän puheenjohtajan Michael Lutherin (Mustasaaren kh pj) puheen ymmärrän. Hän puhuu joka kokouksessa pitkän ryhmäpuheenvuoron, joten ei siihen maailma kaadu jos en tajua kaikkea yleistä hyvää tavoittelevaa. Päätösehdotukset kuitenkin puheenjohtaja MIa-Petra Kumpula aina lukee molemmilla kotimaisilla kielillä. Kokouksen jälkeen suuntasin kipin kapin Tervajoelle maatalouskauppaan hakemaan uutta terää raivaussahaan. Kyllä sitten kelpasi katkoa pajuja, vaikka kahdesti pyllähdin metsään jalan upotessa kivenkoloon ja sahan vinkuessa ilmoja. Vaarallista hommaa juu. Lopulta tuli minulle kiirekin, sillä kunnanhallituksen kokoukseenkin piti ehtiä. Onneksi pojat saivat olla mummulassa, kunnes Vesa tuli töistä, joten tänään ehdin tehdä taas omia rästiin jääneitä hommia. Rästissä on yhtä ja toista, joten älkää vain ihmetelkö, miten minä joka paikkaan ehdin. En ehdikään! |
|
Tervetuloa pohojalaasen
naisen kotisivulle!
naisen kotisivulle!
Kyllä on Helena elämänintoa ja tarmoa täynnä!
Tälle maananatai päivällekin olet vastaanottanut ja uskaltanut kohdata monta haastetta. Tuskin osaan laittaa niitä mihinkään vaikeus- tai suuruusjärjestykseen, sillä itseltäni saattaisi jäädä vastaavanlaisten haasteiden vastaanottaminen pelkälle ajatuksen tasolle..........kuten se raivaussahan kanssa työskentely.
Tarmokkaita naisia maamme tarvitsee!!!