Share |

Isossakyrössä valittiin

Perjantai 16.6.2023 - Helena Tuuri-Tammela

Eilen torstai-illalla Isonkyrön kunnanvaltuusto piti tilinpäätöskokouksensa. Listalla oli myös asuntovuokrauksen ja Stormossenin lainojen takaukset sekä tälle vuodelle ajoittuneiden investointien lisämäärärahojen käsittelyt.

Valtuusto valitsi puheenjohtajiston kauden loppuun. Puheenjohtajana jatkaa Jaakko Pukkinen. 1. varapuheenjohtajaksi valittiin Jyrki Ala-Reini, koska tehtävästä halusi jättäytyä sivuun Miko Heinilä. 2. varapuheenjohtajana jatkaa Sirkku Loukola.
Kunnanhallituksen kausi on sidoksissa valtuuston puheenjohtajiston kauteen, joten myös se valittiin eilen. Päätöksen pöytään koputusta edelsi samojen nimien ääneenluku kuin nyt istuvana olleiden syntymätodistuksissa lukee. Mandaatitkin pysyivät samoina.
Tulin yhä valituksi kunnanhallituksen 1. varapuheenjohtajaksi. Tehtävä on tärkeä, koska voi olla tekemässä linjauksia ja päätöksiä määrätietoisen ja pitkäjänteisen kunnan kehittämisen eteen. Kiitos luottamuksesta!
Vielä muutama rivi rahasta.
Vaikka kunnan talous on ollut hyvin hanskattua, ei voi näinä arvoituksellina vuosina ottaa reippaita kiinteitä kuluja mutu-tuntumalla. Valtuusto esityksestäni palautti kotihoidontuen kuntalisän valmisteluun. Tiedot ja laskelmat puuttuvat kuluista ja muista sivuvaikutuksista päivähoitopaikkojen organisoitiin niin kunnallisella kuin yksityiselläkin puolella. Kunnanhallitus esitti, että ei oteta kotihoidontuen kuntalisää nyt käyttöön vaan arviointien ja selvitysten jälkeen asia ratkaistaan. Alkuperäisessä aloitteessa ollut 100 € kuntalisä 2-ikävuoteen saakka on extempore pompautettu 200 € ja 3 ikävuoteen saakka. Saatesanoilla, että kyllä kunnanhallitus ne rahat jostain katselee. Minä en henkilökohtaisesti ainakaan aio maksaa enempää veroja, joten hieman enemmän pitää löytyä perusteluja. Asia palautui selkein äänin käsittelyyn.
Vaikka rahaa on, riittää myös lakisääteisiä tehtäviä. Vuoden 2023 ja 2024 kuntatalouden ennusteet ja leikkaukset (mitä hallitusneuvotteluissa tapahtuukaan?) eivät lupaa hyvää. 
Vuoden 2022 tilinpäätöksessä vuosikate oli hyvä, 3 331 680,30 €. Aiempien vuosien investointien (mm. Isokyrö Areena ja vesilaitos) poistot rasittavat kunnan taloutta ja ovat korkeat 1 750 787,96 €.
Isonkyrön kunnan tilikauden 2022 tulokseksi ja ylijäämäksi muodostui 1 580 892,34 euroa, jonka jälkeen kunnan taseeseen kertyneeksi ylijäämäksi muodostuu 13.690.841,37 euroa.
Kertynyt ylijäämä on 3 107 €/as
Lainaa 616 €/as. 
Kunnan lainakanta on 2,715 milj. € (3,270 milj. euroa v. 2021). 
Uutta lainaa ei ole vuoden 2022 aikana otettu.

Kommentoi kirjoitusta.