Isonkyrön valtuuston asioostaTorstai 23.2.2023 - Helena Tuuri-Tammela Tänään on kotikunnassani valtuuston kokous. Asialistalla on yksi asia: Kokkokankaan runkovesilinjan uusimisen lisämääräraha. Vuosi vaihtui ennen kuin runkovesilinjan uusiminen oli valmis. Siis se osuus, jota nyt uusitaan. Tämä ei ole koko linjan mittainen projekti. Kunnassa ei ole siirtomäärärahoja vaan eletään vuosi kerrallaan. Vuoden vaihteessa putkilinjasta oli valmiina noin 80%. Vuodelle 2022 varatusta 230 000 € investointimäärärahasta on käytetty noin 150 000 €. Jotta investointihanke saadaan loppuun, on käsiteltävä lisämääräraha.
Valtuustolle kunnanhallitus esittää, että se myöntää hankkeelle 80 000 € lisämäärärahan kuluvalle vuodelle. Vastaava summahan säästyi viime vuodelta. Asiaa on valmistellut tekninen lautakunta
Kokous valtuustosalissa to 23.3. klo 19.30.
Kokousta ennen huomioita, onnitteluja ja kahvitusta sekä informaatiota SoTe- ja pelastusasioista.
#isokyrö
|
Aallokon palauttaminen valmisteluun!Tiistai 7.2.2023 - Helena Tuuri-Tammela Avaruutta. Varautuminen tuleviin tilatarpeisiin tarkoittaa yleensä tyhjiötä ennenkuin se tuleva osuu kohdalle, jos osuu. Jopa yksiön kokoisia työtiloja. Tilatehokkuutta kannattaisi miettiä ensimmäiseksi, -ennen perustuksen valua. Julkinen rakentaminen on historiankirjoittajille hedelmällinen aihe. Siitä voisi tehdä jopa vitsikirjan rakennusmääräysten liitteeksi. On tuo Aallokon paikan valintakin haastava. Tilaa on vain ylöspäin. Siinä on nyt monttu rautatieaseman parkkialueella. (Parkkitalo, kyllä sekin tuonne vielä tulee.) Eli jos tuo onkin 50 vuoden kuluttua pieni, siirretäänkö junarataa? No, ehkä asemarakennuksen voi purkaa. Liian iso se lieneekin.
On tullut mieleeni myös tämä: vasen käsi ei hoksaa, että oikea käsi piirtää toiveiden tynnyriä.
Esitin palauttamista. Haluan vastauksia.
Artikkeli tilaajalle:
https://ilkkapohjalainen.fi/arki-ja-hyvinvointi/aluehallitus-%C3%A4%C3%A4nesti-perhekeskus-aallokko-palautui-jatkovalmisteluun-kaupungilta-pen%C3%A4t%C3%A4%C3%A4n-lis%C3%A4selvityksi%C3%A4
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Aallokko, asian jatkovalmistelu |
Tervetuloa pohojalaasen
naisen kotisivulle!
naisen kotisivulle!