Ketterä, lähellä ja kuunteleva

Torstai 28.2.2013 klo 17.10 - Helena Tuuri-Tammela

Pohjankyrössä 28.2.2013 julkaistu kolumni:

Seitsemän viimeisen vuoden aikana on Suomen kuntakartta muuttunut melkoisesti. Vuosina 2007–2013 Suomessa on toteutunut 68 kuntaliitosta, joiden seurauksena on 111 kuntaa vähemmän.  Vuonna 2006 Suomessa oli yhteensä 431 kuntaa, Ahvenanmaa (16) mukaan lukien. Tänään, vuonna 2013, kuntia on 320. Suomalaisista kaupungeissa asuu lähes 80 %. Vuoden 2011 tilaston mukaan alle 6000 asukkaan kunnissa asuu 10 % suomalaisista.

Viime vuoden lopussa julkistettiin Paras -hankkeen 5-vuotisen arvioinnin (Arttu) tulos. Tietojen mukaan ei ole yhtä oikeaa kuntakokoa, kuntauudistus ei useinkaan tuo lyhyellä aikavälillä näkyviä säästöjä ja kuntien eriytyminen jatkuu ja korostuu.

”Isokyrö on ollut Kyrön suurpitäjän hallintokeskuksen varhaiselta keskiajalta asti. Pohjanmaan Kyrön alueesta on vuosina 1532–1859 muodostettu 27 kuntaa tai kaupunkia. Isokyrö on pitäjän nimenä ollut vuodesta 1553. Isonkyrön kunnallinen itsehallinto on alkanut vuonna 1865.”

Pitäisikö toivoa elävänsä keskiajalla? Asuisimme hallintokeskuksessa, Hannan unelmatortussa. Eipä olisi tällaista hoppua kuntarakennemuutoksesta. Tosin keskiaikaisessa hallinnossa ei puhuttu hyvinvointipalveluista, joten olisiko ongelmia vähemmän? Miksi Suomessa tavoitellaan Euroopan suurimpia kuntia? 

Suomessa kehityssuunta on, että päätökset etääntyvät ja palvelut keskittyvät suuriin yksiköihin. Tämä nopeuttaa muuttoliikettä maaseudulta kaupunkeihin sekä haja-asutusalueelta taajamiin. Vuonna 2011 kuntien välisissä muutoissa 230 kuntaa menetti ja 103 kuntaa lisäsi väestöään. Maan sisäinen muuttoliike suuntautuu pienistä kunnista suuremmille kaupunkiseuduille.  Myös kuntien sisäiset muutot lisääntyivät.

Kuntarakennemuutosta on perusteltu huoltosuhteen heikkenemisellä. Ei voi olla ainoastaan kyse siitä. Vanhat eivät nuorru ja sairaat eivät parannu, vaikka Isokyrö liittyisi Kauniaisiin. Ei vaikka Suomen koulujen luokkahuoneissa olisi 70 oppilasta tai Suomessa sata kuntaa. Kuntien huoltosuhdetta ei heikennä ainoastaan ikääntyminen, vaan alueellisiin eroihin vaikuttaa erittäin voimakkaasti myös muuttoliike maalta kaupunkeihin. Palvelujen tarpeet ja työllisten määrä eivät kuitenkaan muutu kuntarajojen uudelleen piirtämisellä.

Pienet kunnat eivät selviä yksin vaativasta perusterveyden- ja erikoissairaanhoidosta. Toteutuessaan nyt valmisteltu sosiaali- ja terveyspalveluhallintouudistus tarkoittaa yhä useampien tehtävien siirtämistä suuremmille alueille. Suurimmat isäntäkunnat saattavat jatkossa hoitaa jopa vaativammat erikoissairaanhoidonkin tehtävät.

Oli sitten suunniteltu SOTE-uudistus toteutuessaan millainen tahansa, on lähes väistämätöntä, että terveyspalvelut keskittyvät keskussairaaloiden lähettyville, Aa ja oo, Yy ja öö -taloihin. Näin tapahtuu, jos palvelujen turvaaminen jätetään suuralueiden demokratian varaan. Siksi tarvitaankin kuntien vahvaa ohjausta ja tahtotilaa.

Suomessa on ollut ja on tulevaisuudessakin erilaisia kuntia. Erilaisuutta ei voida poistaa, eikä palveluiden laatua ikävä kyllä turvata kuntarakenneuudistuksella. Kuntarakenneuudistus on täydellistä apinointia Ruotsista, jonka maaseutua kuntauudistus autioitti. Lisäksi suurkunnat tilastoalueina eivät paljasta alueellista eriarvoisuutta. Palveluiden tuottamistapaa tulee kuitenkin pystyä tarkastelemaan ja uudistamaan. Lisäksi tulevaisuudessa keskustellaan varmasti myös siitä, onko Suomessa näin kattavat ”ilmaiset” palvelut. Maan talous ei kestä kaikkea, mitä on totuttu vaatimaan.

Hyvinvoinnin taloudellinen vastuu tulee olla valtion ja kuntien yhteinen. Omavaraiset, vahvat kunnat ovat harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta utopiaa. Vahva kunta on nykymääritelmän mukaan vahva, kun on paljon asukkaita ja hyvä työpaikkaomavaraisuus sekä talous kunnossa. Vahva kunta on mielestäni paljon muuta: ketterä, hallittavissa, lähellä, kuunteleva, ripeä ja se tietää, mitä tekee. Pienemmät hallintoalueet vastaavat paremmin palvelujen ohjaamiseen sinne, missä niitä tarvitaan. Lisäksi epäilen vahvasti, että Suomen kuntakentässä ei ole sellaista johtamisosaamista, jolla yhä suuremmat ja suuremmat palvelujentuottamiskokonaisuudet pysyisivät tehokkaina. 

Kumpi on tärkeintä: kuntarakenne vai palvelut?

Torstai 21.2.2013 klo 19.38 - Helena Tuuri-Tammela

Kuntiin saapui marraskuussa pyyntö antaa lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta eli nykyisestä kuntajakolaista. Nykyisen kuntajakolain nimi muuttuisi ja siinä olisi yksi määräaikainen luku (1a).

Pyynnön saapuessa valtuustokautta oli jäljellä kuukausi. Lausunnon antoaikataulu päättyy 7.3. , "sopivasti" pian uusien valtuutettujen aloitettua toimensa ja järjestäydyttyä. Lausunnon antoaikataulu on tähän kehykseen istutettuna tolkuttoman lyhyt.

Lausunnon antamiseksi kunnat ovat näinä viikkoina käyneet työhön puutteellisin tiedoin. Kuntiin ja kuntapalveluihin kohdistuvista  uudistuksista ei ole mitään muuta kuin ennustusta ja joitain linjauksia, jotka nekin ristiriitaisia keskenään.

Ehdottomasti kuntarakennelakiluonnoksen kanssa samanaikaisesti tulisi olla saatavissa sosiaali- ja  terveydenhuollon (sote)  uudistamisesta tarkemmat linjaukset. Tällä hetkellä on avoinna kuitenkin monia merkittäviä kysymyksiä, joten kuntarakennelakiluonnoksen lausunnon pyynnön ajankohta ja aikataulu on tästäkin syystä todella huono.

Myös tiedot kuntapavelujen valtionosuusjärjestelmän uudistuksesta,  kuntien tehtävien uudistamisesta ja kuntalain kokonaisuudistuksesta  tulisi käsitellä samanaikaisesti tai edes niistä pitäisi tietää enemmän. Nyt ei ole mahdollisuutta ottaa  kantaa kokonaisuuteen. Epätietoisuus syö kuntien resursseja kehittämistyöltä.

Uudistukset ovat välttämättömiä, sitä en kiistä. Mutta aidosti kuntalähtöisinä ja  vapaaehtoisina ne olisivat parempia. Kuntaliitoksien rinnalla tulee olla aitona vaihtoehtona myös kuntien välisen yhteistyön tiivistäminen sekä kunnallisen itsehallinnon ja asukkaiden vaikuttamismahdollisuuksien  turvaaminen. Nykyisessä toimintamallissa ei anneta jalansijaa yhteistyölle lainkaan. Onko se nykypäivää? Keskittämisen haittavaikutukset halutaan unohtaa, ilmeisesti koska maalla ei saa olla mukavaa.

Olen lisäksi miettinyt, että Helsingin kirkolla luetaan heikosti kunnallisoikeuden tutkijoiden kannanottoja. Ainakin minä olen käsittänyt heidän muistutelleen siitä, että tämä uudistus ei tue kuntalähtöistä kehittämistä. Jotkut asiantuntijat jopa sanovat tätä kokonaisuutta huonoksi lainvalmisteluksi.

Kuntarakennelain määräaikainen 1a luku tavoittelee suurempia kunta-alueita, eikä tue kuntien välisen yhteistyön kehittämistä lainkaan vaatimalla kuntaliitosselvityksiä. Lakiluonnos tähtää suurkuntiin ja palvelujen keskittämiseen.

Selvitysvelvollisuutta koskevat kriteerit ovat poliittisia ja vailla  tutkimuksellista faktapohjaa. Käytännössä esitetyt kriteeri siis velvoittavat kaikki kunnat kuntaliitosselvityksiin. Kyseessä on pakkoselvittäminen. Paras-hankkeessa olivat kuntaliitos ja kuntien  välinen yhteistyö tasavertaisia uudistamisvaihtoehtoja. Niin tulisi olla jatkossakin.  Valtionosuusuudistuksella voidaan tukea heikommista huoltosuhteista  kärsiviä alueita, sillä ikääntyminen on todellisempaa tietyillä  alueilla, koska työpaikat ovat keskittyneet suuriin kaupunkeihin. Ei tämän maan huoltosuhde parane palapelin paloja suurentamalla, vaan koko maata hyödyttävällä politiikkalla.

Isonkyrön keskustan valtuustoryhmä kävi läpi lakiluonnosta. Totesimme, ettei kunnan näkökulmasta ole tarpeellista puoltaa lakiin kirjoitettua kuntaliitosselvitysvelvoitetta. Nykyinen toimintamallimme on hyvä ja takaa palvelujen laatua ja yhdenvertaista saatavuutta. Kuntien välisellä yhteistyöllä saavutetaan hyviä lopputuloksia! Tätä yhteistyön toimintamallia tulee valtionosuusuudistuksenkin tukea, eikä laittaa "terveitä kuntia sairastupiin" ohjaamalla valtion rahoja keskityshankkeisiin. Asukaspohjavaatimus voidaan täyttää myös kuntien välisellä yhteistyöllä, joten vaatimus kuntaliitosselvityksestä ja yhdistymissopimuksesta on täysin turha. Miksi tässä suurkuntahankkeessa unohtuu palvelurakenteen uudistaminen myös muilla keinoilla?

Selvitysten tavoitteeksi on siis asetettu kuntaliitos. Itsehallinnon turvaamiseksi tulisi ainakin päätösvalta tulee säilyttää kunnassa.

Mielestäni kuntien yhdistymisavustuksia aiotaan korvamerkitä.  Toisaalta tavoite kohdistaa avustukset palvelurakenteen kehittämiseen on hyvä, mutta jos tavoitteena on käyttää yhdistymisavustuksia  palvelujen tuottavuuden tehostamiseen, tarkoittaa se palvelujen  etääntymistä ja keskittämistä. Lisäksi koskaan ei laskelmissa huomioida ihmisten liikkumista. Yhdistymisavustusten rahoitusperiaate on sama kuin  edellisessä uudistuksessa, mutta yhdistymisavustusten saamista sekä liitostilanteessa valtionosuusmenetysten korvaamista kytketään määräaikoihin, jotka tekevät uudistuksesta kuntaliitoshakuisen.

Palvelujen saatavuudessa ja  tehokkaassa järjestämisessä tulee huomioida myös se, että asukkaiden  liikkuminen maksaa, eikä tästä syystä ole järkevää keskittää kaikkia  palveluja isoihin kaupunkeihin.