Ketterä, lähellä ja kuunteleva

Pohjankyrössä 28.2.2013 julkaistu kolumni:

Seitsemän viimeisen vuoden aikana on Suomen kuntakartta muuttunut melkoisesti. Vuosina 2007–2013 Suomessa on toteutunut 68 kuntaliitosta, joiden seurauksena on 111 kuntaa vähemmän.  Vuonna 2006 Suomessa oli yhteensä 431 kuntaa, Ahvenanmaa (16) mukaan lukien. Tänään, vuonna 2013, kuntia on 320. Suomalaisista kaupungeissa asuu lähes 80 %. Vuoden 2011 tilaston mukaan alle 6000 asukkaan kunnissa asuu 10 % suomalaisista.

Viime vuoden lopussa julkistettiin Paras -hankkeen 5-vuotisen arvioinnin (Arttu) tulos. Tietojen mukaan ei ole yhtä oikeaa kuntakokoa, kuntauudistus ei useinkaan tuo lyhyellä aikavälillä näkyviä säästöjä ja kuntien eriytyminen jatkuu ja korostuu.

”Isokyrö on ollut Kyrön suurpitäjän hallintokeskuksen varhaiselta keskiajalta asti. Pohjanmaan Kyrön alueesta on vuosina 1532–1859 muodostettu 27 kuntaa tai kaupunkia. Isokyrö on pitäjän nimenä ollut vuodesta 1553. Isonkyrön kunnallinen itsehallinto on alkanut vuonna 1865.”

Pitäisikö toivoa elävänsä keskiajalla? Asuisimme hallintokeskuksessa, Hannan unelmatortussa. Eipä olisi tällaista hoppua kuntarakennemuutoksesta. Tosin keskiaikaisessa hallinnossa ei puhuttu hyvinvointipalveluista, joten olisiko ongelmia vähemmän? Miksi Suomessa tavoitellaan Euroopan suurimpia kuntia? 

Suomessa kehityssuunta on, että päätökset etääntyvät ja palvelut keskittyvät suuriin yksiköihin. Tämä nopeuttaa muuttoliikettä maaseudulta kaupunkeihin sekä haja-asutusalueelta taajamiin. Vuonna 2011 kuntien välisissä muutoissa 230 kuntaa menetti ja 103 kuntaa lisäsi väestöään. Maan sisäinen muuttoliike suuntautuu pienistä kunnista suuremmille kaupunkiseuduille.  Myös kuntien sisäiset muutot lisääntyivät.

Kuntarakennemuutosta on perusteltu huoltosuhteen heikkenemisellä. Ei voi olla ainoastaan kyse siitä. Vanhat eivät nuorru ja sairaat eivät parannu, vaikka Isokyrö liittyisi Kauniaisiin. Ei vaikka Suomen koulujen luokkahuoneissa olisi 70 oppilasta tai Suomessa sata kuntaa. Kuntien huoltosuhdetta ei heikennä ainoastaan ikääntyminen, vaan alueellisiin eroihin vaikuttaa erittäin voimakkaasti myös muuttoliike maalta kaupunkeihin. Palvelujen tarpeet ja työllisten määrä eivät kuitenkaan muutu kuntarajojen uudelleen piirtämisellä.

Pienet kunnat eivät selviä yksin vaativasta perusterveyden- ja erikoissairaanhoidosta. Toteutuessaan nyt valmisteltu sosiaali- ja terveyspalveluhallintouudistus tarkoittaa yhä useampien tehtävien siirtämistä suuremmille alueille. Suurimmat isäntäkunnat saattavat jatkossa hoitaa jopa vaativammat erikoissairaanhoidonkin tehtävät.

Oli sitten suunniteltu SOTE-uudistus toteutuessaan millainen tahansa, on lähes väistämätöntä, että terveyspalvelut keskittyvät keskussairaaloiden lähettyville, Aa ja oo, Yy ja öö -taloihin. Näin tapahtuu, jos palvelujen turvaaminen jätetään suuralueiden demokratian varaan. Siksi tarvitaankin kuntien vahvaa ohjausta ja tahtotilaa.

Suomessa on ollut ja on tulevaisuudessakin erilaisia kuntia. Erilaisuutta ei voida poistaa, eikä palveluiden laatua ikävä kyllä turvata kuntarakenneuudistuksella. Kuntarakenneuudistus on täydellistä apinointia Ruotsista, jonka maaseutua kuntauudistus autioitti. Lisäksi suurkunnat tilastoalueina eivät paljasta alueellista eriarvoisuutta. Palveluiden tuottamistapaa tulee kuitenkin pystyä tarkastelemaan ja uudistamaan. Lisäksi tulevaisuudessa keskustellaan varmasti myös siitä, onko Suomessa näin kattavat ”ilmaiset” palvelut. Maan talous ei kestä kaikkea, mitä on totuttu vaatimaan.

Hyvinvoinnin taloudellinen vastuu tulee olla valtion ja kuntien yhteinen. Omavaraiset, vahvat kunnat ovat harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta utopiaa. Vahva kunta on nykymääritelmän mukaan vahva, kun on paljon asukkaita ja hyvä työpaikkaomavaraisuus sekä talous kunnossa. Vahva kunta on mielestäni paljon muuta: ketterä, hallittavissa, lähellä, kuunteleva, ripeä ja se tietää, mitä tekee. Pienemmät hallintoalueet vastaavat paremmin palvelujen ohjaamiseen sinne, missä niitä tarvitaan. Lisäksi epäilen vahvasti, että Suomen kuntakentässä ei ole sellaista johtamisosaamista, jolla yhä suuremmat ja suuremmat palvelujentuottamiskokonaisuudet pysyisivät tehokkaina.