Kiviniemen aikaan

Lahti 2010 piirtyy vuosien saatossa mieleen kokouksena, jossa valittiin Keskustan puheenjohtajaksi Seinäjoella syntynyt ja Jalasjärvellä kasvanut Mari Kiviniemi. Helsingiläisenä kunta-ja hallintoministerinä, kansanedustajana ja kaupunginvaltuutettuna hän aloittaa tulevalla viikolla pääministerin vaativassa tehtävässä.

Tehtävä ei ole vaativa vain siksi, että on kyse työstä ja luottamuksesta toimia pääministerinä. Tehtävä on erityisen vaativa siksi, että Suomen kansantalous on kärsinyt lamasta, jonka seuraukset julkisessa taloudessa ovat aina raskaita. Tehtävän vaativuutta nostaa myös se, että edessä ovat eduskuntavaalit ja takana Keskustan alamäki.

Lisäksi Marin on puolueen puheenjohtajana pystyttävä eheyttämään puolue. Toivottavasti kaikki se ikävä sotku, jota kenttäväen selässä ja mielessä on kannettu, ei enää jatku. Yli 1300 äänivaltaista puoluekokousedustajaa kuitenkin antoi suoran tukensa Kiviniemellä äänestämällä hänet puheenjohtajaksi. Eikä kovassa kisassa tappiolle jääneetkään ehdokkaat tukeaan evää. Marilla on vaativa tehtävä edessä, mutta hän pystyy siihen.

Kokous oli mielenkiintoista seurattavaa ja täynnä jännitystä sekä monelle karvasta pettymystä. Lumipallomaisena vyörynyt valintateoria kasvoi ja kasvoi kohti lauantai illan viimeistä äänestystä. Kaiken aisti paikan päällä.

Puoluesihteerivaali oli samanlainen jännitysnäytelmä, mutta sen käsikirjoituksen viimeiset sivut olivat ennakoitavampi.

Mietin ajomatkalla Lahdesta Seinäjoelle, että kuinkahan moni mies olisi pystynyt suoraselkäisemmin ottamaan iskut vastaan tietoisena kohtalostaan, että kokousväki äänestää hänet sivuun kuin Jarmo Korhonen. Murskaluvut olivat ehkä suurempi yllätys kuin häviö. Jarmo Korhonen sai turpiinsa todella kovaa. Hän otti ulkoisesti tyynenä vastaan kaiken. Mietin ajaessani kokouksesta pois yhtä jos toista asiaa, joita olen vuosien varrella kuullut ja nähnyt. Palasten yhdistely on mielenkiintoista palapeliä ja onneksi sellaista ajatussotkua, ettei siihen kannata kirjoittamisen ruutia meikäläisen tuhlata.

Minulla on useasti ollut mottona, että tuulilasin pitää olla suurempi kuin peruutuspeili. Se kuvastaa nytkin tunnelmiani hyvin. Toivottavasti moni muukin ajattelisi samoin. Varmasti uusi alku on nyt otettu ja annettu.

Toivotan Marille ja valitulle puoluejohdolle menestystä koko sydämestäni.