Share |

Raikas talvisää lunta tulvillaan

Sunnuntai 21.2.2010 klo 14.16 - Helena T-T


Tätä kirjoittaessani lämpimässä keittiössä tuivertaa ikkunaruudun ulkopuolella taas melkoinen myräkkä. Lumihiutaleet leijailevat pihaan lähes vaakasuorassa ja pakkaslukema pysyttelee sinnikkäästi kymmenen asteen kylmemmällä puolella.

Lunta on kuluvana talvena riittänyt eikä lumitykeille ole ollut tarjota töitä samaan tahtiin kuin aura-autoille. Lämmityskustannuksetkin ovat kasvussa, sillä jatkuva kireä pakkanen pyrkii sisään sieltä, mistä reitin löytäneekin. Talojen lämmöneristyksen eroja voi huomata ajellessa kyläteillä. Monen tuvan katolla on lunta reilusti, jopa romahdusvaaraan saakka, joten lumilapio on heilunut portaiden ohella myös katolla. Näköpiiriin kuitenkin ajoittain osuu tupa, jonka katolla on näkyvissä täysin sulaa pelliä ja jääpuikot räystäällä. Siitä osaa huonommallakin lämmöneristysopeilla päätellä, että katto falskaa.

Rakennusmääräyksiä on tiukennettu moneen otteeseen vuosikymmenten aikana. Vaatimukset yläpohjan eristekerroksen paksuudesta lie jo yli puoli metriä. Ulkoseinienkin paksuudeksi vaaditaan melko paljon, puhumattakaan alapohjaan vaadituilta töiltä.

Lämpöä ei passaisi päästää harakoille, joten pieni vilkaisu oman tuvan rakenteisiin voisi olla joskus paikallaan. Toki näitä tämänkaltaisia talvia on harvoin, mutta karkaa tuo lämpö ulos leudommillakin keleillä, sillä sisälämpötilaa halutaan pitää 20-23 asteen tienoilla. Vuodessa on 365 päivää ja jokaisesa päivässä 24 tuntia, joissa suuremmassa osassa on kuitenkin alhaisempi ulkolämpötila.

Talonlämmittelyistä erityyppisin omin viritelmin voi koitua myös kallis lasku, jos piippu onkin halkeillut tai lämmönlähde liian lähellä herkästi syttyvää materiaalia. Lisäksi kylmänä talvena autojen pakkasen kesto on myös koetuksella. Oman vaaramomenttinsa liikkumiselle aiheuttaa myös tielle riimuiksi kasautuva lumi. Kylmässä ja lumessa piilee siis vaaransa, vaikka myös runsaasti riemua. Ainakin on päässyt hiihtämään ja laskettelemaan koko Suomessa.

Iloista talvea ! Pian on maaliskuu, joka maata näyttää.

 

 

 

 

 


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini