kommenttia odotellessaPerjantai 22.1.2010 klo 22.29 - Helena T-T 19.1. iltana oli toinen Aulis Nuujan järjestämä Kyrönmaa -seminaari. Alustajat olisin kyllä halunnut kuulla, mutta kalenteriani täyttävät ajoittain menot pitkin maata, enkä voi ihan kaikkeen menooni aina edes itse vaikuttaa. Mitäs tämän Kyrönmaa- seminaarin jälkeen tapahtuikaan ?
Vähänkyrön kunnanvaltuusto päätti äänin 15-12 selvittää kuntaliitosta Vaasan kanssa. Tätä kirjoittaessani en ole nähnyt päätöksen sanamuotoa. Nykyaikan kunnan pöytäkirjoja löytää myös netistä, jotentässä sanamuoto: ” - Vähänkyrön kunta esittää Vaasan kaupungille, että Vaasan kaupungin ja Vähänkyrön kunnan yhdistymismahdollisuudet selvitetään kuntajakolain mukaisesti - asian valmistelu toteutetaan yhteistoiminnassa henkilöstön
edustajien kanssa siten kuin työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa annetussa laissa säädetään.” Vähänkyrön päätös selvittää liitosta on, leikkisesti sanottuna naapurikunnannaapuriin, monella tapaa mielenkiintoinen. Ensinnäkin paikallisesti Kyrönmaan näkökulmasta ja toiseksi poliittisesti: kuka päättää ja miten päättää, siis nykyään ja tulevaisuudessa. En minä ainakaan osaa ennustaa, miten selvityksen jälkeen etenevät. Enkä minä voi Vähänkyrön puolesta asiaa edes kommentoida. Valtuusto äänesti päätöksen sanamuodoista. Pohjaehdotuksena oli kunnanhallituksesta kanta, jonka mukaan kunnanhallitus olisi edellyttänyt,että samaan aikaan pitäisi tutkia isonkyrön ja Laihian kuntien halukkuutta yhdistysmismahdollisuudet selvittää Kyrönmaalla. Lähes samansisältöinen ehdotus oli esillä vielä valtuustokokouksessakin. . Kolmannesti tämä päärös on mielenkiintoinen oikeudogmaattisesti eli lainopillisesti... Tutkiskelin gradun verran kuntajakomuutosken edellytyksiä, josta syystä on kiinnostavaa, miten uudistettu kuntajakolaki elää tämänkaltaisissa asioissa, joissa ei yhteistä kuntarajaa liitosta haaveilevilla tahoilla ole. Neljänneksi asia on mielenkiintoinen silkasta epäilystä: onko nyt kaikki Kyrönmaan kolmen kunnan yhteistyön eväät heti jäissä pelkän selvityksen vuoksi ? Vähänkyrön on pitänyt jo pian vuoden verran kutsua koolle kyrönmaan yhteistyötoimikuntaa, vaan eipä ole ehtinyt. Viidenneksi asia on erittäin mielenkiintoinen, koska niin moni vastustaa Vaasaan liittymistä tällä hetkellä ja osa kuntalaisista taas näkee sen hyvänä. Keksisin varmasti parissa sekunnissa mielenkiintoisia näkökohtia kymmeneen asti, mutta menen nukkumaan. Väyrynenhän on rynnistämässä kesään saakka rankkaan valokeilaan, joten otetaan hänen tyyli: nukutaan yön yli. Itse henkilökohtaisesti olen erittäin tyytyväinen, kun Mari Kiviniemi toi nyt julki kantansa asettua ehdokkaaksi keskustan puheenjohtaja kisaan. JES ! HURRAA!
|
Tervetuloa pohojalaasen
naisen kotisivulle!
naisen kotisivulle!