Share |

Muuttuva työntekotapa

Keskiviikko 22.2.2017 klo 14.50

Olen istunut kevään aikana muutamia päiviä koulutuksessa. Itse asiassa istun nytkin. Vapaa-ajallani olen tehnyt kurssien vaatimia tehtäviä. Korva höröllä ja sormet tietokoneen näppäimistöllä olen tavoitellut aiemmin oppimani syventämistä. Ajoittain todennut olevani jälleen kertaamassa, mutta silti oppiani avartamassa. Ei tämä nyt hukkaan mene tämä istuminen. Ei.

Tänä aamuna kouluttaja piirsi fläppitaululle maagisia numeroita. 10/20/70. Olisiko pitänyt lähteä heti pois ja palata työpöytänsä ääreen oppimaan?

10 % osaamisesta saadaan koulutuksella tai koulutuksissa. 20 % osaamisestamme opitaan muilta ja yhdessä tekemällä. 70 % opitaan työssä itse oivaltamalla.

NO niin, koulutuspäivästä siis valtaosako onkin turhaa? Oppisin enemmän töissä? Niinkö tuo pitää tulkita... Liian yksinkertaista. Jos kouluttamalla oppisi 100 %, olisi koulutus erittäin edistyksellinen eikä työssä ja kantapään kautta oppimista tarvittaisi lainkaan. Ainakin minä usein olen todennut oppineeni kyseenalaistamisen, logiikan, ongelmien, onnistumisen ja faktojen hallinnan kautta kuin sillä, että joku minulle asian teoriassa selittäisi. Teoria auttaa, sitä pitää olla, mutta sen avulla pitää itse myös oivaltaa. Miksi on lopuksikin erittäin kehittävä kysymys.

Ei oppi ojaan kaada.  Tee tästäkin nyt johtopäätöksiä.

Kommentoi kirjoitusta.