Ympäristöministeri tunnustaa tiedotuksen puutteen

22.09.2008

Haja-asutusalueen jätevesiasetus on ollut voimassa 1.1. 2004 lähtien.

Asetus on aiheuttanut monelle päänvaivaa. Etenkin jos liittyminen kunnalliseen jätevesijärjestelmään ei ole mahdollista siirtymäajan  aikana. Vallalla on ollut epätietoisuus, sillä kukaan ei ole tarkasti tiennyt mitä tulisi tehdä tai mitä jättää tekemättä.

Ympäristöministeri Paula Lehtomäki 22.9. Maaseudun tulevaisuudessa julkaistussa haastattelussa toteaa, ettei jätevesisäädösten tiedottamisessa ole onnistuttu. Hän kommentoi myös, ettei kunnat ole käyttäneet aktiivisesti mahdollisuuttaan lieventää säädösten tulkintaa.

Hip hei. Vastuu siis on kunnalla. Paikallisuuden kannalta erinomaista, mutta todella haastavaa.

Ympäristönsuojelulaki 18 § 2 momentti: "Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen voi hakemuksesta myöntää valtioneuvoston asetuksessa säädetystä velvoitteesta kiinteistökohtaisen poikkeuksen enintään viiden vuoden määräajaksi kerrallaan. Poikkeus voidaan myöntää, jos asetuksessa edellytetyt toimet kokonaisuutena arvioiden ovat kiinteistön jäteveden käsittelyvaatimusten noudattamiseksi kiinteistön haltijalle kohtuuttomat ja ympäristöön aiheutuvaa kuormitusta on pidettävä vähäisenä. "

Kunnat siis määrittelevät ,mikä on kohtuutonta ja mitä on pidettävä vähäisenä. No niin, hakemuksia vaan kuntaan. Tästä on lopputuloksena se, että säädökset eivät ole tasavertaisesti tulkittuja kuntien välillä, sillä kuntakohtaisia eroja on varmasti tulossa paljon. Varmasti järki voittaa, eikä mahdottomuuksia vaadita. 

Olen aiemmin jossain yhteydessä todennut, että kaiken pahan alku ja juuri on vesivessa. Hyvä huomata, että siinä olen oikeassa. Muut talousjätevedet ovat melkoisen vaarattomia, etenkin kun käytämme luonnossa hajoavia pesuaineita eikä viemäreihin huuhdella vaikkapa lääkkeitä. Mutta tuo vessapolitiikka. Kuinka moni on valmis  siirtymään perinteiseen puuceehen?

Voi kuitenkin olla haja-asutusalueen asukkaille, etenkin vanhuksille, tärkeää nyt hakea kiinteistö kohtaista poikkeusta aina viideksi vuodeksi kerrallaan tai vaihtaa vesivessa moderniin biokäymälään. Se on investointina kuitenkin (kenties) edullisempi kuin koko järjestelmän uudistaminen ja ympäristön kannalta parempi.

Isossakyrössä on valmisteilla jätevesijärjestelmän laajentamisesta päätös. Suunnitelmat on tehty jo jokunen vuosi sitten, ja sen mukaisesti on pyritty etenemään. Kuitenkin, on mahdotonta, että kunnallinen jätevesijärjestelmä ulottaisi lonkeeronsa ihan jokaiseen pirttiin ja savuun, sillä kunta on harvaan asuttua etenkin reunamailtaan.  Näihin kiinteistöihin on haettava muita ratkaisuja, -jotka eivät ole kohtuuttomia.

07.03.2022Tuuri-Tammela auehallitukseen
07.03.2022Aluevaltuuston aloitti työnsä
24.01.2022Kiitos x 954
24.01.2022Keskustalle 23 aluevaltuutettua E-P:llä
03.01.2022Aluevaalit 23.1.2022
18.09.2021Tuuri-Tammela aluevaaliehdokkaaksi
13.09.2021Tuuri-Tammela maakuntavaltuustoon
08.08.2021Kaksi naista Isonkyrön kunnanhallituksen johtoon
10.02.2021Kuntavaalit siirtyivät ja uusi ajankohta kesäkuun 13. pv
10.02.2021Isonkyrön kunnanvaltuuston kokous 18.2.2021
10.02.2021Kuntavaalit, ulkomailla ennakkoäänestys 7.-10.4.
10.02.2021Kuntavaalien ennakkoäänestys kotimaassa 7.-13.4.2021
15.12.2020Isonkyrön Keskusta syyskokous klo 18.30
08.12.20201700-luvun markkinat syyskokous 8.12. klo 18
17.01.2013Isonkyrön kunnanvaltuusto järjestäytyi
14.01.2013 18.00Kunnanvaltuuston kokous
10.12.2012Kunnanvaltuuston budjettikokous
28.10.2012Isonkyrön kunnanvaltuutetut 2013-2016
27.10.2012Sunnuntaina on vaalipäivä. Muista äänestää!
26.10.2012 6.00KeskusTalent
26.10.2012Antti Kurvinen kirjoittaa blogissa 26.10.2012
22.10.2012Ennakkoäänestys päättyy 23.10.
19.10.2012Syyskarkelot la 20.10.
16.10.2012Ennakkoäänestys alkaa huomenna
16.10.2012Riikka Manner Isossakyrössä Tarjantilla to 18.10. klo 14.30
07.10.2012Ota runo mukaan ja tule!
03.10.2012Vierailijoiden kirjoituksia blogissa
26.08.2012Kunnanvaltuuston kokous 30.8.2012 Kylkkälässä
12.01.2012Kunnanvaltuusto kokous 19.1.2012
10.12.2011Kunnanvaltuuston kokous
23.10.2011Kunnanvaltuuston kokous 3.11.2011
13.06.2011Kunnanvaltuusto kokoustaa
18.04.2011Kunnanvaltuusto kokoustaa ti 26.42011
14.03.2011Kunnanvaltuusto kokoustaa to 24.3.
15.01.2011Valtuusto kokoustaa
09.09.2010to 16.9. kunnanvaltuusto kokoustaa
09.09.2010Popeda Kalliojärvellä 24.9.2010
05.06.2010Valtuusto kokoustaa 17.6.
27.03.2010Tähkä ja Popeda Kalliojärvellä
08.02.2010Isonkyrön kunnanvaltuusto kokoontuu
06.12.2009Isonkyrön valtuusto kokoontuu
11.11.2009Avoimet ovet Isonkyrön lämpölaitoksella
11.11.2009Valtuusto kokoontuu 12.11.2009
16.09.2009Valtuuston kokous
12.06.2009Isonkyrön valtuusto to 25.6.2009
12.03.2009Valtuuston kokous 2.4.2009
12.01.2009Valtuuston kokous 22.1.2009
26.10.2008Isonkyrön uusi valtuusto
26.10.2008Isonkyrön valtuusto kautta aikojen nuorin!
23.10.2008Verkkoapila.fi päätoimittaja blogittaa
20.10.2008Esko Ahosen tervehdys Isollekyrölle!
14.10.2008Jarmo Korhonen Isossakyrössä 16.10.
10.10.2008Antti Kaikkonen blogissa
01.10.2008Hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemi blogivierailussa
30.09.2008Susanna Haapoja vierailee Blogissa
29.09.2008 11.00Maakuntakaava nuijittiin
29.09.2008Ministeri sai minut lenkille ...
25.09.2008Kuntaliitosadressin vastaanottopäivä
25.09.2008Blogivierailuja
22.09.2008Ympäristöministeri tunnustaa tiedotuksen puutteen
17.09.2008Tuore ja nuori lista Isossakyrössä
16.09.2008Valittavana 10412 valtuutettua
16.09.2008Ehdokaslistat jätetään tänään