Muistot kuviksi. Minne kuvat?

Sunnuntai 9.10.2011 klo 10.47 - Helena T-T

Digikameran kulta-aikoina kuvia on helpompaa ottaa kuin teettää. Räpsyttelyä voi estää vain muistikortin täyttyminen ja siihenkin on pitkä matka, sillä muistikorteissa on kokoa enemmän kuin osaa unelmoida. Toista se oli ennen.

Nykyään kasvaa sukupolvia, joka ei ole juurikaan filmirullia nähnytkään. Saatikka tietää, mitä se oli, kun niitä kiikutettiin valokuvaamoon ja viikon odottelun jälkeen ihmeteltiin otosten surkeutta.

Nyt näkee kuvauksen laadun samassa, kun nappia on painanut. Tekeleitä saa tiirata tietokoneella ja valita, minkä niistä teettää kuvapaperille. Helppoa kuin heinän teko, vaikka en väitäkään heinänteon olevan helppoa.

Kuvia kertyy lapsiperheestä paljon. Ainakin minä olen ahkera kuvaaja, sillä kamera on aina mukana puhelimessa. Kuvia onkin tuhansia ja tuhansia. Ne ovat tallessa moninkertaisesti, sillä en luota pelkkään tietokoneeseen. Muistikortit ja ulkoiset kiintolevyt pelastavat, jos kone tilttaa totaalisesti. Siitäkin on kokemusta, kun melko uusi tietokone sammui viimeisen kerran, jolloin katosi yhtä jos toista tiedostoa.

Tänä syksynä otin taas itsestäni niskasta kiinni ja teetin oikein valokuvia. Nyt vain helpon kautta. Aiemmin valitsin kuvat ja latasin ne internet-yhteydellä palvelimelle ja valitsin kappalemäärän ennen tilaa-napin painamista. Jokaiselle klopille onkin oma albumirivi. Niihin kuvien pujottelussa vain on aina oma vaivansa. Nyt sitten teetin samantien kuva-albumeja. Vautsi vau. Kirjassahan ne ovat samantien valmiina. Kirjaa taittaessa saa toteuttaa mielikuvitusta eli runosuonen puhjetessa voi kirjoitella rivin tai kokonaisen tarinan talteen. Kirjatilaukset vain matkaan ja nauttimaan kuvista sekä muistelemaan lomareissuja sekä arjen onnea. Ei tuo halpaa huvia ole, mutta mikä nyt sitten olisi? Ei kait niitä kuvia ole tullut otettua vain ottamisen vuoksi?

Muistoja on paljon, mutta paremmin muistot säilyvät ja elävät, kun ne ovat nähtävillä.