Share |

"Kyllä sinä ehdit...."

Keskiviikko 24.9.2008 klo 22.17 - Helena T-T


On totta, että ihmiset ovat erilaisia; toisilla tupa hohtaa ja toisilla taas ei. Minä sovellun siihen välimaaston, sillä vaikka hetken hohtaisi, pitävät kyllä perheeni kolme nuorinta miestä siitä huolen, että pian ovat leikit levällään. Leikki on lapsen työtä, joten leluja on lapsiperheessä aina näkyvillä. Ja pitääkin olla. Elleivät itse kerää lelujaan pois, tietävät toki jo sen, että minä voin ne kerätä pysyvästi pois. Lahjonta, uhkailu ja vihjaus lahjonnan loppumisesta. Kolme kovaa keinoa, kun kauniit kehotukset & käskyt kaikuvat kuuroille korville. ;-)

Tänään, kun siivosin kuin tornado, huomasin lattiiaan luututessani, että unohdin imuroida sohvat. (Tietääkö joku, miksi sinne tyynyjen väliin menee aina mallikappaleet välipaloista?) Erno tokaisi huokaisuunni: "Ei se mitään haittaa, kyllä sinä ehdit myöhemminkin!". Niin, lohduttavaa ja totta. Otetaan siis asiat asioina, eikä turhia stressailla. 

* * *  

Keskusta on avannut kotivaalit. Vaikka olen melko "julkikepulainen", kesti minullakin tovin, että avasin itselleni iskulauseen merkityksen. Äänestä kotiasi. Kun annat äänesi Keskustalle, annat äänesi omalle kodillesi. Sillä Keskusta laittaa kotien asiat kuntoon.

Aika paljon luvattu laittaa kotien asiat kuntoon! Tämä on kuitenkin peruslähtökohta, johon tulee pyrkiä, sillä me jokainen asumme, elämme ja teemme työtämme kotiemme puolesta. Jos niin teen minäkin, olen siis samankaltainen kuin moni ystäväni, tuttavani ja  niin tekee myös mahdollinen äänestäjänikin. Ehdokkaan valintahan on myös sitä, että samaistutaan johonkin henkilöön: hänen ajatuksiin, harrastuksiin, arvoihin ja ammattikuntaan.

Kodissa pärjätäksemme tarvitsemme ensin vauvana hoivaa ja erilaisia terveyspalveluja. Jo sikiö vaiheessakin nykyvauvoja tutkitaan ja ultrataan, mutta myös tulevasta äidistä huolehditaan ja perhettä valmennetaan  vanhemmuuteen. Lapsen kasvaessa käydään neuvolassa ja lääkärineuvolassa sekä käytetään päivähoitopalveluja tai kodinhoidontukea. Tarvitsemme kasvaaksemme monenlaista palvelua ja koulutusta. Suomessa asumme vielä niin hyvinvoivassa valtiossa, että koulutus on ilmaista. Voimme saada tukea ja apua elämän vaikeissa tilanteissa ja silloin, kun taloudellinen toimeentulokyky on heikko. Meistä huolehditaan työelämässä ja vanhuuden taipaleella.  

Huolenpidon peruslähtökohta on korkealla, mutta kaikki ei aina ole parhaiten jokaiselle, sillä asummehan eri paikoissa ja tarvitsemme erilaisia palveluja. Perheiden mahdollisuudet ja tarpeet ovat erilaisia. Yksilölliset ratkaisut ja valinnan mahdollisuudet ovat lisääntyneet, mutta myös tyytymättömyyttä on olemassa.

Kuntien taloudellinen tilanne on näkynyt erityisesti lamasta alkaneina leikkauksina, mutta myös yhä enemmän palvelutuotantorakenteen muutoksina. Miten jatkossa kotien asioita -meidän jokaisen asioita- hoidetaan, ratkaistaan kunnissa hyvin pitkälti vakaalla taloudenhoidolla ja viisailla investoinneilla esimerkiksi hyvin toimivan hoidon porrastuksen mahdollistamiseksi. Päätöksissä valintoja tulee tehdä tietoon perustuen, mutta antaen myös arvovalinnoille painoarvoa, sillä kaikkea ei voida mitata rahassa. Ennakollinen toiminta on edullisinta ja jälkihoito kalleinta, mutta jälkiviisaus helpointa.

Kauhajoen koulusurma on puhuttanut ja koskettanut laajasti. Erilaisiin lasten, perheiden ja nuorille suunnattuihin palveluihin tullaan varmasti katsomaan tarkasti. Toivottavasti yhteiskunta pystyy tekemään parannuksia. Ikävä kyllä mieleeni tulee kuitenkin se, että jokaista ei kuitenkaan pystytä pelastamaan. Tämä voi toistua samankaltaisena tai uudenlaisena purkauksena.

Perheen merkitys korostuu ja se, että vanhemmat ovat läsnä lapsuudessa, välittävät jälkikasvustaan ja ovat kiinnostuneita siitä, mitä lapsensa tekevät. Vanhempien pitää osata myös asettaa rajoja. Internet ja pelaaminen tulee olla valvottua. Harrastuksia tulee olla. Yhteistä aikaa pitää jakaa. Lapsi tarvitsee riittävän yöunen. Lapsiperheessä ei televisiosta töllötetä väkivaltaviihdettä, -eivät edes vanhemmat, sillä lapsi kuulee ja näkee! Tarvitaan tavallista arkea ja tavallisia tavoitteita. Emme elä ihmeperheissä, vaan perheissä, joka välittää toisista ja heidän tulevaisuudestaan.


Kommentit

30.9.2008 21.22  Sari

Olen siinä elämänvaiheessa, kun vanhin lapseni on muuttanut pois kotoa. Mietin nyt, mitä jätin tekemättä hänen kanssaan tai mitä olisin voinut tehdä toisin. -AIKA. Olisin halunnut antaa hänelle enemmän aikaani. Aika tai sen puute on asia, jonka kanssa moni perheenäiti painii. Saan ansiotuloni työskennellessäni lasten parissa. Tekemäni työ on ns. kutsumustyötä, sillä opetus- ja hoitoalojen palkkoissa työn arvostus ei rahassa näy. Työ on fyysisesti sekä psyykkisesti raskasta... ja aina vain yhteiskunnan vaatimukset työntekijöitä kohtaan suurenevat. Kasvatusvastuu sysätään yhä useammin kasvatus- ja hoitohenkilökunnan harteille. Entä kodit? Eikö ensisijainen kasvatusvastuu kuulu lasten huoltajille, yleisimmin vanhemmille? Syitä ja seurauksia on niin helppo hakea yleisesti yhteiskunnastamme. Ei tarvitse kovin paljon miettiä, kun keksii jo montakin kodin ulkopuolista syytä. (Jatkuvat säästötoimenpiteet, jotka kohdistuvat suuremmiksi osaksi lapsiin ja nuoriin, sekä tietoyhteiskunnan tuomat vaarat jne.)

Lapsen ja nuoren hyvinvoinnin taustalla on kuitenkin koti! Siellä arvomaailmalle rakennetaan pohja, luodaan rajat ja säännöt jotka luovat lapselle turvallisuuden- ja rakkauden tunteen.

Olen ihannoinut Helenan kyltymätöntä rakkautta lapsiaan ja perhettään kohtaan. Kaiken tohinan keskellä hän huolehtii kolmesta ihanasta pojan vesselistä, joista loistaa se rakkauden määrä, jonka he ovat osakseensa saaneet!
HELENA ON ÄITI, JOKA AJAA LAPSIPERHEIDEN ETUJA, unohtamatta muidenkaan kuntalaisten hyvinvointia.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini