"Kyllä sinä ehdit...."

Minulla ei ole itselleni viikkoaikataulua, vaan elän sen mukaan, mitä ohjelmassa on. Viikon aikana hoidetaan perhe, työ ja harrastukset. Ja siinä ohessa koti. Kaiken perusta.

"En tunne kutsumusta kotitaloustöihin" lausui eräs naispastori saarnassaan, jonka muistan varmasti.

Tänään, kun siivosin kuin tornado, huomasin lattiiaan luututessani, että unohdin imuroida sohvat. (Tietääkö joku, miksi sinne tyynyjen väliin menee aina mallikappaleet välipaloista?) Erno tokaisi huokaisuunni: "Ei se mitään haittaa, kyllä sinä ehdit myöhemminkin!". Niin, lohduttavaa ja totta. Otetaan siis asiat asioina, eikä turhia stressailla. 

* * *  

Keskusta on avannut kotivaalit. Vaikka olen melko "julkikepulainen", kesti minullakin tovin, että avasin itselleni iskulauseen merkityksen. Äänestä kotiasi. Kun annat äänesi Keskustalle, annat äänesi omalle kodillesi. Sillä Keskusta laittaa kotien asiat kuntoon.

Aika paljon luvattu laittaa kotien asiat kuntoon! Tämä on kuitenkin peruslähtökohta, johon tulee pyrkiä, sillä me jokainen asumme, elämme ja teemme työtämme kotiemme puolesta. Jos niin teen minäkin, olen siis samankaltainen kuin moni ystäväni, tuttavani ja  niin tekee myös mahdollinen äänestäjänikin. Ehdokkaan valintahan on myös sitä, että samaistutaan johonkin henkilöön: hänen ajatuksiin, harrastuksiin, arvoihin ja ammattikuntaan.

Kodissa pärjätäksemme tarvitsemme ensin vauvana hoivaa ja erilaisia terveyspalveluja. Jo sikiö vaiheessakin nykyvauvoja tutkitaan ja ultrataan, mutta myös tulevasta äidistä huolehditaan ja perhettä valmennetaan  vanhemmuuteen. Lapsen kasvaessa käydään neuvolassa ja lääkärineuvolassa sekä käytetään päivähoitopalveluja tai kodinhoidontukea. Tarvitsemme kasvaaksemme monenlaista palvelua ja koulutusta. Suomessa asumme vielä niin hyvinvoivassa valtiossa, että koulutus on ilmaista. Voimme saada tukea ja apua elämän vaikeissa tilanteissa ja silloin, kun taloudellinen toimeentulokyky on heikko. Meistä huolehditaan työelämässä ja vanhuuden taipaleella.  

Huolenpidon peruslähtökohta on korkealla, mutta kaikki ei aina ole parhaiten jokaiselle, sillä asummehan eri paikoissa ja tarvitsemme erilaisia palveluja. Perheiden mahdollisuudet ja tarpeet ovat erilaisia. Yksilölliset ratkaisut ja valinnan mahdollisuudet ovat lisääntyneet, mutta myös tyytymättömyyttä on olemassa.

Kuntien taloudellinen tilanne on näkynyt erityisesti lamasta alkaneina leikkauksina, mutta myös yhä enemmän palvelutuotantorakenteen muutoksina. Miten jatkossa kotien asioita -meidän jokaisen asioita- hoidetaan, ratkaistaan kunnissa hyvin pitkälti vakaalla taloudenhoidolla ja viisailla investoinneilla esimerkiksi hyvin toimivan hoidon porrastuksen mahdollistamiseksi. Päätöksissä valintoja tulee tehdä tietoon perustuen, mutta antaen myös arvovalinnoille painoarvoa, sillä kaikkea ei voida mitata rahassa. Ennakollinen toiminta on edullisinta ja jälkihoito kalleinta, mutta jälkiviisaus helpointa.

Kauhajoen koulusurma on puhuttanut ja koskettanut laajasti. Erilaisiin lasten, perheiden ja nuorille suunnattuihin palveluihin tullaan varmasti katsomaan tarkasti. Toivottavasti yhteiskunta pystyy tekemään parannuksia. Ikävä kyllä mieleeni tulee kuitenkin se, että jokaista ei kuitenkaan pystytä pelastamaan. Tämä voi toistua samankaltaisena tai uudenlaisena purkauksena.

Perheen merkitys korostuu ja se, että vanhemmat ovat läsnä lapsuudessa, välittävät jälkikasvustaan ja ovat kiinnostuneita siitä, mitä lapsensa tekevät. Vanhempien pitää osata myös asettaa rajoja. Internet ja pelaaminen tulee olla valvottua. Harrastuksia tulee olla. Yhteistä aikaa pitää jakaa. Lapsi tarvitsee riittävän yöunen. Lapsiperheessä ei televisiosta töllötetä väkivaltaviihdettä, -eivät edes vanhemmat, sillä lapsi kuulee ja näkee! Tarvitaan tavallista arkea ja tavallisia tavoitteita. Emme elä ihmeperheissä, vaan perheissä, joka välittää toisista ja heidän tulevaisuudestaan.